Tiedonantajan päätoimittaja, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen, syväpunainen aktivisti, luonnonystävä, musiikkitapahtumien tuottaja ja dj
Keywords:
Rahasäkin rengit
No kyllä niillä herroilla tarinoita riittää. Yhteisissä talkoissa on vuorossa kansallisomaisuuden myyminen yksityisille ja työttömien töihin hätistely. Sellaiset pikkuseikat, kuten yksityistetyn joukkoliikenteen toimimattomuus muissa maissa tai töihin osoitetun näkymätön palkka, eivät toki ole keskustelussa. Nehän voisi vaikka pilata hyvän pöhinän ja ikävästi saattaa uuden, siis saman vanhan hallituksen huonoon valoon. Kuluneella viikolla eduskuntapuolueiden enemmistö on myös todennut, että asukkaita ei valvota tarpeeksi. Tai ainakaan viranomaisilla ei heidän mielestään ole tarpeeksi oikeuksia valvontaan. “Kansallisen turvallisuuden” nimissä halutaan oikeuksia vakoilla ihmisiä ja järjestöjä ilman mitään rikosepäilyä. Kun koteihin mennään jo tällä hetkellä niin pienillä epäilyillä, että poliisin on jälkeenpäin oikeudessa todettu menneen asuntoon ilman perusteita, mikä olisi tilanne uuden tiedustelulain jälkeen? Totaalista valvontaa käyttävät fasistiset valtiot.
Hallintoelimiin ja luottamustehtäviin pesiytyneeltä kapitalistilta voidaan toki odottaa tällaista politiikkaa. Omat sijoitukset ja kaverien puljut menevät aina yhteiskunnan hyvinvoinnin edelle. Jos on henkilökohtaista varaa ostaa kaikki terveydenhoidon palvelut, koulut ja kodit, ei näiden palvelujen romuttaminen tuota välitöntä vaaraa päättäjälle. Tämän lisäksi koko elämänsä tarpeet turvatussa ympäristössä eläneen ihmisen on mahdotonta asettua puutetta kokeneen housuihin. Nämä tarvitsevat kuitenkin politiikkansa teon turvaksi muitakin, kuin omistavaan luokkaan kuuluvia. Perinteisten ylimpien viranhaltijoiden lisäksi tähän porukkaan kuuluu nykyään surullisen usein myös ay-liikkeen ylintä johtoa. Onko heidän kohdallaan rahasäkin rengiksi ryhtyminen silkkaa tietämättömyyttä vai tietoista toimintaa työväenliikettä vastaan? Mitä ay-liikkeen ylin johto kostuu oikeistohallituksen hännystelystä?
Onko rengin toimintaa mahdollista muuttaa järkiperusteilla ja rautalangasta vääntämällä? Ehkä luotto isäntään on niin vahva, että vaikka maat ja mannut ympäriltä katoaisivat, olisi renki varma paikastaan tilalla. Ilmeisesti myöskään korkeat muurit ympärillä ei haittaisi elämää. Sillä sellaiseksi täälläkin yhteiskunta muuttuu tuloerojen yhä kasvaessa. Omistajia suojelevat muurit ja viranomaiset samalla kun työtä tekevät yrittävät pysyä elossa olemattomilla palveluilla. Tämän lisäksi koko porukka, ainakin lähitulevaisuuden Suomessa, osallistuu myös vielä köyhempien maiden riistoon. Tästä pitää huolen jatkuvaan voitonkasvuun perustuva markkinatalous ja asemenojaan kasvattelevat sotilasliitot.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Työsuojeluviranomainen tarkasti kesällä alle 30-vuotiaiden nuorten työpaikkoja ja havaitsi selkeitä puutteita nuorten palkkauksessa. Nuorten työpaikoilla valvottiin myös työturvallisuutta ja tarkastuksilla havaittiin monenlaisia puutteita perehdytyksen suhteen.
YK:n yleiskokouksen äänestyksessä vaadittiin ylivoimaisella enemmistöllä, että Israel lopettaa laittoman läsnäolonsa miehitetyillä palestiinalaisalueilla 12 kuukauden kuluessa. Äänestyksessä annettiin 124 ääntä puolesta, 14 vastaan ja 43 tyhjää. Äänestys järjestettiin vain vähän Israelin tekemän terrori-iskun jälkeen.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
- 1 / 93
- seuraava ›
Tekijä
ay-liike
-
19.09.2024
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
-
07.02.2022
Puhutaan paljon lähihoitajan työstä, heidän palkoistaan ja työolosuhteistaan. Mitä asioille pitäisi tehdä ja mitä on jo tehty? Paljon esillä ollut vanhustyö on entistäkin pahemmassa pulassa, kun lähihoitajat lähtevät muualle töihin.
-
29.10.2021
-
28.10.2021
Suomen Lastenhoitoalan Liitto SLaL ry:n jakaman Vuoden lastenhoitaja -tunnustuksen sai tänä vuonna tamperelainen Mervi Grönfors. Ammattihoitajalla on paljon ajatuksia alan uudistamiseksi ja toteamus ”kutsumus ei ole palkkaa” pitää edelleen paikkansa.
-
01.07.2021
Suomen Kotidatan yt-neuvottelut ovat päättyneet kuluvan viikon tiistaina, ja yhtiö on ilmoittanut irtisanovansa ja osa-aikaistavansa 22 työntekijää. Pron tietojen mukaan toimet kohdistuvat pääosin Pron jäseniin.
-
21.06.2021
Tiedonantaja-festivaalin webinaarissa 22.6. kuullaan asiaa työpaikoilta.
-
09.04.2021
Työajan lyhentäminen on ajankohtainen ay-liikkeen kamppailun aihe useissa Euroopan maissa. Marx21-lehden toimittaja ja tutkija Lorenzo Battisti avaa kamppailuja ja listaa ehdotuksia toiminnaksi yli maarajojen.
-
16.02.2021
Helsingin satamapalvelujen irtisanomiset tulee perua tai irtisanotuille osoittaa työpaikat kaupungin muista tehtävistä, vetoavat eri alojen ammattiyhdistysaktiivit.
-
15.02.20210
Perinteinen lehtijuhla Tiedonantaja-festivaali saa vuonna 2021 täysin uuden muodon. Ensimmäinen osatapahtuma-webinaari käsittelee rauhanaktivismia ay-liikkeessä tiistaina 16. helmikuuta.
-
11.11.20200
Kuljetusalan opintosäätiön rahoittamassa tutkimuksessa selvitettiin koronapandemian vaikutusta kuljetusalan työhön. Sen toteutti Tiedonantajan kustantaja TA-tieto Oy.
-
10.11.20200
Ammattiliitto Pro on jättänyt tänään lakkovaroituksen Suomen Kotidataan. Yhtiö maksaa henkilöstölleen samasta työstä jopa puolta vähemmän palkkaa, kuin muissa alan yrityksissä maksetaan.
-
30.10.20200
Koronapandemia on mullistanut yhteiskuntaa ja työelämää. Tiedonantaja tutki pandemien vaikutuksia kuljetusalalle laajassa, 20 ammattilaisen kyselytutkimuksessa.
-
02.10.20200
Työnantajaleiri haluaa minimoida henkilöstökulut ja leikata työehdoista paikallisen sopimisen nimissä, sanovat kommunistit SKP:n ay-ryhmästä. Kyseessä on ay-aktiivien mielestä vain yksi uusi keino kyykyttää työntekijöitä.
-
26.08.20200
Ammattiliitto Pro:n mukaan teleoperaattorit ovat siunanneet työntekijöiden räikeää hyväksikäyttöä jo pitkään. Työntekijöille on pahimmillaan maksettu vain muutaman euron tuntipalkka.
-
24.08.20200
”Halpa hinta kaupungille, paska diili siivoojille”. Oikeutta siivoojille -liike osoitti maanantaina mieltään riistotyöfirmoja vastaan Vantaalla. Väärinkäytöksiä ei voi hyväksyä. Parasta olisi, jos siivoustyökin toteutettaisiin kaupungin omana toimintana, vaativat mielenosoittajat.
Sivut
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.