Työajan lyhentäminen: muutos alkaa työpaikalla

Marx21-lehden toimittaja ja tutkija Lorenzo Battisti puhui kansainvälisessä Lyhyempi työaika -webinaarissa helmikuussa. Alustus sisältää tietoa työaikakamppailuista ja useita käytännön ehdotuksia euroopanlaajuiseksi toiminnaksi.

Tämänhetkisessä elämäntilanteessani, italialaisena työntekijänä Ranskassa, olen saanut varsin syvällisiä oivalluksia kahdesta hyvin erilaisesta todellisuudesta. Toisaalta on Ranska, joka sai lyhennettyä yleistä työaikaa 35 viikkotuntiin vuodesta 1998 alkaen. Sitten on Italia, missä asia ei ole esillä julkisessa keskustelussa ja josta edes ammattiyhdistysliike ei käy keskustelua.

Tässä tulisi myös lisätä, että työajan kestossa pelkät viikkotunnit eivät ole lähtökohtana. Italiassa nostettiin julmasti eläkeikää 62 ikävuodesta 67:ään. Samaan aikaan Ranskassa eläkeikä on edelleen 62 (Presidentti Macronin ajama eläkeiän korotus peruuntui viikkoja kestäneiden massamielenosoitusten ja lakkoilun ansiosta, suom. huom).

Toisessa esimerkissä voidaan vertailla maakohtaisia vuosittaisia työtunteja. Italialaiset työskentelevät 1717 tuntia vuodessa, kun ranskalaiset tekevät 1505 tuntia vuodessa, suomalaiset 1540 tuntia ja saksalaiset 1386 tuntia vuodessa (luvut perustuvat OECD:n vuoden 2019 laskelmiin¹). Nämä euroalueen väliset erot voidaan nähdä uhkana tai mahdollisuutena. 

Useiden maiden työnantajien järjestöt tulevat käyttämään näitä eroja (olen varma, että näin on myös Suomen kohdalla) tasaamaan eurooppalaista systeemiä alaspäin. He tulevat perimmältään sanomaan: “Kun Italiassa tehdään töitä 200 tuntia enemmän kuin Suomessa, on tärkeää lisätä työaikaa kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Ranskan työnantajien järjestö Medef on itse asiassa puhunut näin kahden vuosikymmenen ajan. Heidän mukaansa Ranskalla ei ole varaa 35 viikkotuntiin, kun muu maailma tekee töitä 40 tuntia viikossa. Heille se on kestämätöntä ja he olisivat kääntämässä Ranskan suuntaa työajan suhteen siten, että se vastaisi “kansainvälistä tasoa”. Meidän on toimittava päinvastaisella tavalla.

Meidän tulee sanoa: “Jos Ranskassa tehdään töitä 35 tuntia viikossa ja saksalaiset työskentelevät vähemmän kuin 1400 tuntia vuodessa, voimme ottaa muutokset työajassa käyttöön myös Italiassa tai Suomessa. Nämä maat, Saksa ja Ranska, ovat todisteena siitä, että muutokset työajassa eivät johda talouden tuhoon, toisin kuin yritykset väittävät. Ne ovat päinvastoin Euroopan kehittyneimpiä talouksia.  

Demokratiassa ei saavuteta voittoja pelkillä hyvillä perusteluilla, varsinkaan silloin, kun ehdotettu muutos on vastakkain talousmaailman etujen kanssa.

Kolme kehitysseikkaa

Kuten tiedämme, demokratiassa ei saavuteta voittoja pelkillä hyvillä perusteluilla, varsinkaan silloin, kun ehdotettu muutos on vastakkain talousmaailman etujen kanssa. Tämä talousmaailma näyttelee tunnetusti pääroolia länsimaisessa demokratiassa. Tämän vuoksi tarvitaan hyvää järjestäytymistä, jotta muutos voidaan saavuttaa ja panna täytäntöön tällä tasolla. 

Keskityn kolmeen seikkaan, jotka voidaan katsoa hyödyllisiksi kehityksen saavuttamiseksi tässä asiassa. 

1) Suuret ammatilliset joukkojärjestöt ovat luonteenomaisia Italialle ja Suomelle. Tällaisille joukkojärjestöille tyypillisiä piirteitä ovat liikehdinnän ja lakkoilun vähäisyys sekä maltillinen yleislinja. Suomessa tämä johtuu ay-liikkeen sosialidemokraattisista juurista. Italian kohdalla syynä puolestaan on Italian kommunistisen puolueen, PCI:n rappio. Vaikka nämä liitot eivät asetakaan näitä kysymyksiä keskustelun keskiöön ja vaikka ne ovatkin haluttomia sitoutumaan jatkuvaan kamppailuun, niiden joukkoluonne on poliittisen työn pohjana. Huomion tulisi siten olla kommunistijohtoisten ammattiliittosolujen perustaminen, jotta ne voisivat tuoda kysymyksiä työläisten huomioon ja saattaa niitä osaksi liiton sisäistä keskustelua. Ranskan ay-liikkeessä järjestäytyminen on paljon aktiivisempaa. Ammattiliittojen keskusjärjestö, CGT on kampanjoinut 32-tuntisen työviikon puolesta.

Työntekijöiden suostuttelu työtuntien vähentämiseen ei ole tarpeen. Ne, jotka työskentelevät tuotannossa, tietävät, että tuotannon kasvu tekee mahdolliseksi työtuntien vähentämisen pitäen myös tuotannon vakiona.

OECD:n julkaisema työaikataulukko maittain.

Kansainvälinen kamppailu

2) Olosuhteet ovat erilaiset eri maissa, ja poliittiset valtasuhteet sekä ay-liikkeen voima vaihtelee maittain. Kysymys vaatiikin eurooppalaista kamppailua. On viime kädessä tärkeää, että työajan lyhennyksissä voittoja saavuttaneet maat ja korkeamman järjestäytymisasteen maat auttaisivat esimerkiksi Italiaa ja Suomea, sellaisia maita, joissa näiden asioiden täytäntöön laittaminen ja kehittäminen on vaikeampaa. Eurooppalainen kamppailu (oli kyseessä sitten taistelu viikoittaisista, vuosittaisista tai eliniän kestävistä työtunneista) tulisikin saada Euroopan tasolla käytäväksi. Sitä ei tule käydä pelkästään valtioiden tasolla, kuten Ranskassa, jossa tämä kysymys on aina ollut keskustelun pääosassa.

Tämä kamppailu edustaa saavutusten puolustamista niille maille, joissa järjestäytyminen on vahvimmillaan. Työnantajien vaatimien työolojen huononnusten sijaan ay-liike puhuu parannusten puolesta muissa Euroopan maissa tapahtuvien parannusten avulla.

Ne maat, joissa järjestäytyminen on heikompaa, voivat käyttää näitä argumentteja julkisen mielipiteen voittamiseksi puolelleen. Ne voivat esittää vankkoja perusteluita ihmisille, jonka media on saanut epäluuloiseksi. Jos näin on tehty maassa A tai B, miksi näin ei voitaisi toimia myös meillä? Ovatko itsesyrjivät näkemykset hyväksyttäviä (kuten on usein italialaisten tapauksessa) siksi, ettei näin voitaisi toimia täällä? Eivät tietenkään.

Kampanja tulisi järjestää siten, että osallistuminen siihen olisi mahdollisimman laajaa. Ei tulisi ajatella niin, että vain vasemmistopuolueet voivat tukea tätä ehdotusta. Myös erilaiset vasemmistolaiset sosialidemokraattiset suuntaukset, vasemmistolaiset suuntaukset ay-liikkeen sisällä, kuin myös luokkaliitot (niissä maissa, joissa tämän kaltaisia liittoja on, kuten Ranskan CGT:n tapauksessa) ja erilaiset uskonnollisia näkemyksiä sisällään pitävät järjestöt voivat tukea sitä.

Olisi hyvä, jos myös erilaisia kansallisia ja kansainvälisiä julkkiksia (ei pelkästään aktivisteja ja poliitikkoja), kulttuuri- ja urheilupersoonia voitaisi käyttää kampanjan esiin nostamisessa mediassa. Tämänlainen kampanja olisi suureksi avuksi sellaisissa maissa, kuten Italiassa ja Suomessa, joissa asian painottamisen hyväksi tapahtuva järjestäytyminen on tällä hetkellä riittämätöntä.

Tällä kertaa kriisi on symmetrinen ja siksi se vähentää ulospääsyn mahdollisuuksia

Vanhaan ei palata

3) Hätätila-ajat tuovat usein mukanaan vastareformeja,  eli huononnuksia. Näistä vastareformeista tulee sitten pysyviä, jopa silloin, kun toivumme poikkeusajan tilanteista. Pandemia voisi olla mahdollisuus kääntää tämä trendi päinvastaiseen suuntaan. Pandemia on pakottanut osittaisia sulkutoimenpiteitä kaupungeissamme. Esimerkiksi Pariisissa ulkonaliikkumiskielto on voimassa kello 18 alkaen. Muuhun ei siis toisin sanoen ole mahdollisuuksia, kuin töiden tekemiseen.

Sosiaalisia kokoontumisia on rajoitettu ja myös erilaiset arkipäivän askareet, kuten ostoksilla käynti ja postissa asiointi tulevat hankaliksi. Yksi ajatus olisi pyytää väliaikaista työajan alentamista nykyisellä palkkatasolla, jolloin työntekijät voisivat hoitaa työajan ulkopuoliset välttämättömät arkiasiat, joiden hoitaminen olisi muuten mahdotonta. Tällä olisi kahdenlaista vaikutusta: se ensinnäkin osoittaisi työläisille, että työajan lyhentäminen on mahdollista. Toisekseen, kuten Ranskan tapaus osoittaa, kun työajan lyhennys on kerran saavutettu (vaikka vain hätätila-ajan rajoituksiin vedoten, teoriassa rajoitetun ajan), on hankala enää palata takaisin vanhaan. Työläiset tulevat puolustamaan lyhennyksiä kynsin ja hampain.

Taloudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna tämä mittaus on täysin kestävä. On erilaisia sektoreita, joihin pandemia on iskenyt raskaasti (ravintola-ala), mutta myös sellaisia teollisuudelle tärkeitä työaloja, joissa vaikutuksia ei ole ollut. Lisäksi yhtenä esimerkkinä on mainittava ala joka voisi vaatia työajan lyhennystä: terveys-työläiset. Heidän lisäkseen myös ihmiset, jotka työskentelevät supermarketeissa tai julkisella alalla. Puhumattakaan siitä, kuinka pandemian jälkeen tulemme päätymään taloudelliseen kriisiin, josta tulee työllisyyskriisi.

Tällä kertaa kriisi on symmetrinen ja siksi se vähentää ulospääsyn mahdollisuuksia, joihin italialaiset usein turvautuvat, nimittäin maastamuuttoon.

Peräti 300 000 italialaista on lähtenyt maasta joka vuosi. Nyt ei ole enää ”muuta paikkaa”, minne mennä. Kaikki maat tulevat olemaan kriisissä. Tämän takia on tärkeää vähentää työaikaa, jotta työttömyyttä saataisi vähennettyä.

Kaikessa tässä ei tule ikinä unohtaa kansainvälisten voimasuhteiden tilan merkitystä. Ne pelaavat tärkeässä roolissa määritellen myös kansalliset voimasuhteet ja siten sen voiman, joka tulee aikaansaamaan sosiaalisia parannuksia.

LORENZO BATTISTI

Kirjoittaja on tutkija, Marx21-lehden toimittaja ja Italian kommunistisen puolueen, PCI:n jäsen.

KÄÄNNÖS HEIKKI EKMAN

¹ https://data.oecd.org/emp/hours-worked.htm