Työpaikkakato Suomesta ja Euroopan unionin jäsenyys

Vaihtoehto EU:lle Tiedotuskeskus ry:n tarkoituksena on sääntöjensä mukaan Suomen säilyttäminen itsenäisenä ja kansanvaltaisena valtiona, joka yhteistyössä muiden maiden kanssa etsii tietä kestävään kehitykseen.

Kestävä kehitys tarkoittaa ennen muuta maan asukkaitten elintason, ympäristön, kulttuurin ja toimintamahdollisuuksien ei vain säilymistä entisellä tasolla, vaan myös tason parantamista.

Asukkaitten toimeentulo on perustunut palkkatyöhön, pienen vähemmistön erilaisiin yrittäjä- tai pääomatuloihin. Sosiaalitukien kirjava tilkkutäkki, jota harva osaa käyttää, on hyvinvointivaltion luonteen mukaisesti pyrkinyt huolehtimaan, etteivät väliinputoajat kuolisi nälkään. 

Markkinataloutta ja vapaata kilpailua eli kapitalismia toteuttavat ja sen nimiin vannovat Suomen nykyinen ja aiemmat hallitukset ovat antaneet entisten työpaikkojen kadota tai kuolla ja laiminlyöneet uusien suunnittelun ja perustamisen. Hallitukset ovat viljelleet työpaikkakysymyksessä vanhentunutta uskomusta, että kun annetaan yksityisten yritysten melko vapaasti toimia markkinoilla ja niiden toimintaa jopa rahallisesti verovaroin ja yritysympäristö rakentamalla tuetaan, niin kyllä yksityissektori luo uusia työpaikkoja ja pitää ne pystyssä.

Kokemus on osoittanut, että yksityissektori ei tällaista vastuuta ole pystynyt eikä halunnut ottaa. Toisaalta kaikki tai valtaenemmistö eivät voi toimia pienyrittäjinäkään; sehän se yleensä vasta kovaa ja turvatonta touhua onkin, jos sillä pitää itsensä ja perheensä elättää.

Metsään on menty

Mitä Suomen EU-jäsenyyden aika on opettanut työpaikkojen ja kehityksen osalta? Lyhyesti sanottuna ”metsään on menty” ja puittenkin ryöstöhakkuut ovat kovassa vauhdissa. Ja Suomi on vielä perustuslaissaankin sitoutunut olemaan EU:n jäsenenä, meni syteen tai saveen. Sinisilmäistä toimintaa ja uskoa kansainvälisten kapitalistien solidaarisuuteen, vaikka tunnetusti kapitalistit ovat raatelevia susia keskenään.

Suomen EU-jäsenyyden puolustelijat tapaavat vedota siihen, ettei kaikki voi olla EU:n ja EU-jäsenyyden syytä ja että syypäitä eivät ole myöskään maamme hallituspuolueet, vaan syypää on jokin mystinen globaali ulkopuolinen tekijä, jolle nyt ei vain ole voitu mitään. Kaikkemme olemme tehneet, emme ole osanneet paremmin. Näin olisi muka käynyt, vaikka ei EU:n jäsenenä olisi oltukaan.

EU ei toki ole mikään valtio, jolla olisi ollut yleinen toimivalta jäsenmaihinsa ja niiden ihmisiin tai yrityksiin nähden. EU on vain lähinnä saksalaisten ja eräitten muitten teollisuuskapitalistien 1950-luvulla kansainvälisellä sopimuksella perustama kapitalistinen projekti suurteollisuuden voitollisen toiminnan turvaamiseksi ja sen kaupankäynnin esteiden ja rajoitusten poistamiseksi niin, etteivät jäsenmaavaltiot omalla sääntelyllään, veroillaan tahi maksuillaan rasita liiketoimintaa tai ammattiyhdistysliike työehtosopimuksilla tai muuten heittele kapuloita työnantajien yksinvallan tielle. EU:n toimivalta ja tehtävät on siksi rajattu vain näitten isojen kapitalistien hellimien oikeuksien ja vapauksien ajamiseen eli pääomien, tavaroiden, palveluitten ja ihmisten (työvoiman) vapaaseen liikkumiseen EU:n sisällä eli sen sisämarkkinoilla.

Monia muitakin asioita voidaan toki tutkiskella ja niistä keskustella, mutta ne, kuten sosiaalipolitiikka, toimeentulo, työllisyyden ylläpito tms. eivät kuulu EU:lle, ne ovat jäsenmaitten murheita. EU:n organisaation palkat ja kulut tietenkin maksavat jäsenvaltiot tai paremminkin niitten veronmaksajat. 

EU:n niin sanottu perusarvo on perustamissopimuksensa mukaan vapaaseen kilpailuun perustuvan markkinatalouden eli kapitalismin noudattaminen. Tämän perusarvon vastaisuudella on helppo torjua kaikki yritykset säädellä kapitalistien toimia tai luoda näille yhteiskuntavastuuta. Esimerkiksi Euroopan Vasemmiston vireille panemaa kansalaisaloitetta ei tämän vuoksi edes otettu käsiteltäväksi EU:n elimissä.

Työehtojen ja palkkojen polkemista

EU:n moneen jäsenmaahan on luotu erityiset halpatyövoiman markkinat unionin köyhemmistä jäsenmaista ja toisaalta EU:n ulkopuolelta tulleista siirtotyöläisistä.

Niistä muodostuvalla isolla työvoimareservillä on ollut tehokasta painaa EU:n oman väestön palkkatasoa alaspäin ja heikentää ammattiyhdistysliikkeen voimaa ja jäsenmäärää ja estää työelämän parannustoimia. Erilaiset minimipalkkasääntelyt ja niiden noudattamista vaatineet työtaistelutoimet on EU:n tuomioistuimissa helposti leimattu EU:n perusarvona olevaa kilpailuvapautta loukkaaviksi ja siten kielletyiksi ja näin luotu pelon ilmapiiriä ammattiyhdistysväkeen.

EU:n taistelua ammattiyhdistysliikettä ja työläisiä vastaan on unionin kannattajien taholla puolusteltu sillä, että jäsenmaitten suuria eroja palkoissa ja työehdoissa sekä työläisten elintasossa pitää pyrkiä tasaamaan ja nostamaan heikommassa asemassa olevien mahdollisuuksia, vaikka se merkitsisikin kehittyneempien jäsenmaitten työläisten elintason laskua, työehtojen ja palkkojen alentamista.

Todellinen syy on kuitenkin kilpailuvapauden mahdollistama kapitalistien voitontavoittelu ja ahneus, jotka aiheuttavat työvoiman vapaan liikkuvuuden ja siirtotyöläisten järjestäytymättömyyden vuoksi siirtotyöläisten lyhytnäköisen hyväksikäytön. Tilannetta työläisten kannalta koventaa vielä se, että suurella joukolla yrittäjiksi pakotettuja tai houkuteltuja ei tosiasiassa ole vaadittavien pääomien kannalta riittäviä edellytyksiä pitkäjänteiselle palkkatyötä käyttävälle yritystoiminnalle. Tällaiset yrittäjät pyrkivät siirtämään vaikeutensa vielä karummin palkkatyövoiman niskaan. Markkinataloutta ihannoiva jatkuva propaganda yrittämisen ihanuudesta luo katteettomia unelmia menestymisen mahdollisuuksista ja tuottaa katkeria epäonnistujia.

Suomesta banaanitasavalta?

Lyhytnäköinen kapitalistinen voitontavoittelu on johtanut entistä enemmän myös siihen, että voitontavoittelussa pyritään kustannusten ja vastuitten välttämiseksi yritys- ja liiketoimintaa luomaan ja siirtämään sellaisiin aloihin ja hankkeisiin, joissa ei tarvita palkkatyövoimaa tai sitä tarvitaan hyvin vähän. Vielä tuottoisampaa voitontavoittelua voi kuvitella saavansa, jos toiminnassa ei tarvita myöskään koneita tai tuotantotiloja. 

Pitkäjänteistä normaaleja työpaikkoja tuottavaa tuotanto-, palvelu- tai muuta toimintaa ei suunnitella, kehitetä eikä ylläpidetä niin, että se jäsenmaissa pystyisi tarjoamaan riittävästi työtä omalle väestölle ja siirtotyövoimalle. Massatyöttömyys kasvaa ja valtion sekä kuntien verotulot romahtavat ja luovat Suomessakin kierteen, jossa oikeiston suunnalla vaaditaan julkisten menojen ja palveluitten leikkaamista, demareitten ja vasemmistoliiton taholla osan leikkauksista korvaamista velkaa ottamalla.

Kumpikin keino usein toistettuna ja määrältään kasvavana tekee Suomesta banaanitasavallan, joka banaanien asemesta yrittää myydä halpaa vettä, puuta ja uraania. Jälkimmäinen kiinnostaa ulkomaisia kaivosyhtiöitä, kehittynyt kansalaisyhteiskunta ja hyvinvointivaltio ovat heidän mielestään tarpeettomia jarrumiehiä vaarallisten aineitten hyväksikäytölle. 

Kansalaisten tulevaisuudesta ei huolehdita

Palkkatyötä käyttävä yritystoiminta on EU-jäsenyyden aikana merkittävässä määrin siirtynyt joko kehittymättömämpiin EU:n jäsenmaihin tai EU:n ulkomaille halvan työvoiman tai raaka-aineitten tahi suurempien markkina-alueitten perässä.

Kun EU-jäsenyys EU:n sanotun perusarvonsa vuoksi on vienyt Suomen hallituspuolueilta ideologisen tahtotilan ja rajoittanut lainsäädännöllisiä mahdollisuuksia puuttua tähän kehitykseen, se on EU-jäsenyyden ansiosta saanut vapaasti tapahtua. Valtiovalta tai kunnat eivät tämän kehityksen vastapainoksi ole pyrkineet luomaan julkisyhteisöjen käsissä pysyvää korvaavaa uutta, innovatiivista tai vanhaa tuotantoa tai toimintaa, joka olisi pelastanut tarvittavat työpaikat. Lyhyesti sanottuna Suomen hallituspuolueet eivät ole huolehtineet kansalaistensa tulevaisuudesta. 

Valtiovallan välinpitämättömyys työpaikoista ja verotuloista on ollut seurausta samasta ideologisesta asenteesta, joka on EU:n perusarvona eli vapaaseen kilpailuun perustuvasta markkinataloususkonnosta, joka vaatii valtiota pysymään tuotanto- ja liiketoiminnan ulkopuolella ja jättämään se kapitalisteille voittoa tavoittelevaksi yritystoiminnaksi. Entisiäkin julkisyhteisöjen harjoittamia tai omistamia tuotanto-, palvelu - ja muita toimintoja, on tässä ideologisessa huumassa yksityistetty. Yksityistämisessä vauhti Suomessa on vain kiihtynyt, eikä yksityistämisen tuottama monopolisoitumisen ja hintojen nousun ilmiselvä uhka ole hallitusherroja liikauttanut.

Tervettä kapitalismia ei ole

Kapitalismiin talous- ja yhteiskuntajärjestelmänä kuuluvat tämän tästä toistuvat erilaiset kriisit. Kriisivapaata ns. tervettä kapitalismia ei ole. Kapitalistit ovat susia myös toinen toisilleen ja siinäkin mielessä järjestelmä tarvitsee kriisejä, koska niitten avulla toinen kapitalisti voi saada polkuhintaan matkalla uupuneen ja sortuneen kaluston ja tuotantovälineet markkinoista puhumattakaan. Kestävä kehitys ei kuulu kapitalismin luonteeseen, vaikka fraseologiassa voidaan kyllä ympäripyöreätä kestävyysvaje-termiä käyttää.

Suomalainen oikeisto ja yritysmaailma on ollut aivan liian sinisilmäinen EU:n luomiin mahdollisuuksiin ulkomaisille kapitalisteille syrjäyttää suomalaiset toimijat kilpailussa. Suomalaisten tilalle tänne on tosin varsin vähän tullut palkkatyötä käyttäviä ulkomaisia yrityksiä, useimmiten suomalaiset on vain poistettu markkinoilta. Ne, jotka ovat tulleet, ovat useimmiten olleet työehtojen polkijoina vielä suomalaisia pahempia, kun ne ovat tottuneet kansainvälisillä vesillä toimimaan ilman työehtosopimuksia ja ay-liikkeen valvontaa.

EU:n ison organisaation ja kallispalkkaisten ”virkamiesten”, tulkkien, kuljetuskaluston ja muun ylläpito maksaa paljon, kuten EU:n tarvitseman poliittisen tuen ostaminen myönnetyillä tukiaisilla kanssa – puhumattakaan siirtomaahenkisistä sotaseikkailuista Naton siivellä tai puolesta. Suomesta onkin viime vuosina tullut nettomaksaja EU:lle ja sen lisäksi EU:n pankkikriisin hoidossa Suomi on sitoutunut laajoihin vastuisiin, jotka joskus tulevaisuudessa voivat valtaosin laueta konkreettisesti maksettaviksi, tosin osa noista vastuista on jo miljoonina maksettu sijoittamalla riihikuivaa rahaa EU:n rahastoihin kriisien hoitoa varten. Osa näistä EU-rahoituksen toimista on kaiketi tehty myös aikanaan salaa ja ohi demokraattisen päätöksentekojärjestelmämme, joka on omiaan rapauttamaan demokratiaa. Harhaanjohtavaahan se oli aikanaan jäsenyysäänestyksen osalta ollut toimintakin, joten perinteissä löytyy. 

EU:lle menevien maksujen ja sitoumusten vuoksi on Suomen hallituspuolueitten toimesta kehitetty suunnitelma, jolla epämääräisen kestävyysvajeen umpeen kuromisen nimissä valtion ja kuntien palveluja ja menoja ja ylipäätään julkisen vallan vaikutusta ja toimintaa pyritään leikkaamaan ja supistamaan sekä toimintoja yksityistämään, jotta myös isot EU-maksut saataisiin maksettua ja sinne olevat vastuut paperilla katettua. Samalla EU-maksut ja sitoumukset ovat voineet osin toimia myös vaahteranlehtenä hallituspuolueitten toteuttamalle ideologiselle julkisen vallan palveluitten ja toiminnan leikkaus- ja supistamispolitiikalle, veronkorotuksille ja kunnallisen itsehallinnon romuttamiselle.

Markkinatalouden ihannoimisen vuoksi niin Suomessa kuin EU:ssakin on yksinkertaisesti liikaa kapitalisteiksi haikailevia, kaikille ei yksinkertaisesti riitä voittojen teon markkinoita ja siksi niitä yritetään etsiä lisää julkisen vallan toimia yksityistämällä ja supistamalla ja päästämällä kansainväliset kapitalistit metsästämään jäsenmaitten sisälle ilman pelkoa, että kansallisvaltio voisi metsästykseen puuttua ja säännöillä kilpailuvapautta rajoittaa.

Liittovaltio ei ratkaisu

EU:n muuttaminen liittovaltioksi, jolla olisi yleinen toimivalta jäsenvaltioitten osalta kaikessa, ei kuitenkaan ole näillä näkyminen mikään ratkaisu, ei ainakaan niin kauan kuin EU:n perusarvona on vapaaseen kilpailuun perustuva markkinatalous. Asiaa ei muuta miksikään myöskään EU:n kauneusleikkaus, jossa päätäntävaltaa siirretään komissiolta parlamentille, jos perusarvolle ei tehdä mitään. Sen vuoksi Suomen linjana tulisi olla, muuttaa perustuslakiaan ja poistaa sieltä jäsenyys EU:ssa, koska ero EU:sta voi tulla nopeasti ratkaistavaksi, eikä silloin ole syytä ylläpitää omatekoisia jarrujärjestelmiä.

Jos EU:n vanhentunutta perusarvoa ei saada muutettua, on eroaminen unionista järkevä ja toimiva vaihtoehto. Erosta ei kuitenkaan päätetä EU-parlamenttivaaleissa, mutta ne ovat osa pitkää poliittista kamppailua Suomessa ja siksi niihinkin vaaleihin ja tulokseen pitää pyrkiä vaikuttamaan, jotta paine Suomessa kasvaa EU:n perusarvon muuttamiseksi tai EU:sta eroamiseksi.

Kirjoittaja on VEU:n puheenjohtaja.