"Muutaman päivän yleislakko olisi ollut paikallaan"

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Thomas Micklin



SAK

:laisen Suomen elintarviketyöläisten liiton

SEL

:n
sopimussihteeri

Tom Sundberg

kertoo, että hänen liittonsa
tapa osallistua ammattiyhdistysliikkeen yhteiseen "mielenilmaisu"-
ja toimintapäivään 12.12. on julistaa ylityökielto kaikille
elintarvikealoille koko viikoksi eli maanantaista 8.12. perjantaihin 12.12.



- Tuo viikko taitaa olla elintarvikealoilla kaikkein kiireisin koko vuonna,
eli eiköhän ylityökielto tunnu missä sen pitääkin.
Eikä kannata työnantajien tulla valittamaan, ettei tehdä
ylitöitä, sillä jos ei keritä normaalilla porukalla
tehdä mitä pitäisi, niin se on vain merkki siitä, että
porukkaa on liian vähän, ja sitä tulee palkata lisää,
Sundberg toteaa kylmän rauhallisesti.






Tom Sundbergin mukaan itse 12.12. ei elintarvikealalla järjestetä
sen kummempia "keskusteluja" työpaikoilla työnantajien
kanssa - ainakaan SEL:n toimesta.



- Mitäpä sitä tyhjää keskustelisi. Eivät
meidän aloillamme herrat mihinkään keskusteluihin tule. Keskustellaan
sitten ajallaan, kun on jotakin konkreettista keskusteltavaa. Se aika on
ollut, ja se aika vielä tulee, mutta se aika ei ole nyt, Sundberg sanoo
filosofisesti.



Hän viittaa tällä myös siihen, että ns. yt-neuvotteluissahan
on tarkoitus nimenomaan

keskustella

.



- Mutta niistäkin "keskusteluista" meillä on varsin
huonot kokemukset, sillä nykyinen yt-lakihan on käytännössä
pelkkä irtisanomisautomaatti, jossa ratkaisut perustuvat työnantajan
yksipuoliseen päätökseen, Sundberg korostaa.



Hän pitääkin ehdottoman välttämättömänä,
että kun yt-lain muutostyö nyt on vihdoin käynnistymässä
- vaikka aikataulu onkin niin väljä, että tulosta on lupa
odottaa vasta joskus vuoden 2006 tammikuussa - niin nimenomaan tuo työnantajan
yksipuolinen saneluvalta irtisanomis- ja lomautusasioissa on uudesta yt-laista
saatava pois. Se on Sundbergin mielestä kaikkein tärkeintä.






SEL:n sopimussihteeri Tom Sundberg pitää viimeaikaista ylen hurjaa
irtisanomisaaltoa niin äärimmäisen vakavana asiana, että
sitä vastaan olisivat todelliset voimatoimet olleet paikallaan.



- Kyllä siinä olisi mielestäni vähintään
muutaman päivän yleislakko ollut täysin paikallaan. Eiköhän
sitten jo se olisi pannut päättäjät ainakin miettimään
missä nyt oikein mennään, Sundberg sanoo.



Hän pohtii, mikä tulee olemaan tilanne 12.12. jälkeen,
eli muuttuuko mikään.



- Totta kai on sinänsä parempi että tehdään
jotain kuin että ei tehtäisi yhtään mitään.
Mutta on kyllä vaara, että tuo 12.12. toimii eräänlaisena
varaventtiilinä, jolla päästetään liiat höyryt
ja muut paineet ulos, ja sitten ajatellaan, että ollaanhan nyt sentään
tehty jotain, jonka jälkeen ei taaskaan tarvitse sitten tehdä
mitään. Kyllä työpaikkojen puolustamisen ja irtisanomisten
vastustamisen täytyy olla pitkäjänteisempää toimintaa
kuin vain yhden "toimintapäivän" mittaista, Sundberg
huomauttaa.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli