Artikkeli
02.07.2014
Euroopan keskuispankki haluaa saada kotitaloudet ja yritykset elvyttämään taloutta velaksi, mutta valtioiden elvytyspolitiikka on sille punainen vaate, arvioi Antti Ronkainen.
Artikkeli
07.05.2014
Ohjaaja Lauri Maijala aloittaa taiteellisen johtajuutensa KOM-teatterissa syksyllä Vallankumous-näytelmällä.
Artikkeli
04.04.2014
Sosiaaliset ja poliittiset seuraukset ovat vakavia, jos EU jatkaa nykyisellä talouslinjallaan, varoittaa EAY:n tiedottaja Emanuela Bonacina.
Artikkeli
03.04.2014
Kuvataiteilija Riiko Sakkisen teokset edustavat turborealismia. – Kiinnostuin taiteesta, kun tajusin, että se on yhteiskunnan vapain alue, missä pystyy tekemään mitä tahansa.
Artikkeli
02.04.2014
Eurooppalainen ay-liike toimii leikkauspolitiikkaa vastaan 4. huhtikuuta. Julkisen sektorin supistuksia ja työntekijöiden oikeuksien heikennyksiä ajavat EU-johtajat saavat terveisiä mielenosoituksissa ja katutapahtumissa Suomessa ja eri puolilla Eurooppaa.
Artikkeli
23.06.2011
Sodankylän elokuvajuhlat keräsivät ennätysmäärän kävijöitä. Mukana oli myös afrikkalainen ohjaaja Souleymane Cissé.