Brysseliläinen ”eurodemokratia”

Kaikki merkittävimmät päätökset tehdään Brysselissä lyhyellä säteellä. Siksi kaupungissa on peräti 30 000 lobbaajaa. Pelkästään Euroopan parlamenttiin pääsee yhteensä 4 500 lobbaria. Hyvä lobbaus on läpinäkyvää, mutta pahimmillaan lobbaus merkitsee suoraan pöydälle toimitettuja lakiehdotuksia.

EU-tason lobbauksella on myös vahtikoiransa. Yli 200 kansalaisjärjestön ja ammattiyhdistyksen kattojärjestö ALTER-EU on EU:n vahtikoirista tärkein. Tällä hetkellä lobbauskratian eräitä merkittävimpiä toimijoita ovat suurteollisuuden edustajat, joilla on rahaa lobata päätöksentekoa haluamaansa suuntaan.

Uusliberalismi synonyymi kilpailukyvylle

Jaana Kiven kirjassa Bryssel myyty – lobbausparatiisin kauppiaat (Into 2016) seurataan muun muassa lobbauksen vahtikoiriin kuuluvan Olivier Hoedemanin päivää. Hän on selvittänyt esimerkiksi, että Euroopan komission Trans-European Networks -hanke on kuin suora kopio European Roundtable of Industrialistsin Reshaping Europe -hankkeesta, jonka puitteissa 1900-luvun alussa 45 suuryritysjohtajaa tapasi toisensa.

Kiven kirjan yhtenä pääteesinä onkin, että Euroopan komission Trans-European Networks on kopioitu European Roundtable of Industrialistsilta, joka halusi purkaa kaikki vapaan kaupan esteet. Yhteenliittymä vakuutti 1980-90-luvulla Ranskan pääministeriä vapaan kaupan hyödyistä. Lisäksi he järjestivät pitkiä kokouksia, joiden jälkeen osallistujat palasivat kotimaihinsa levittämään ilosanomaa hallituksille, poliitikoille ja päätöksentekijöille. ERT on vuosien varrella ajanut Euroopan unionia sellaiseen suuntaan, että uusliberalismi on synonyymi kilpailukyvylle.

Yhteismarkkinoiden syntymisessä keskeinen oli 1992 yhteisen markkinaohjelman luominen. EMU-keskustelua ohjasi AMUE (Association of Monetary Union for Europe) ja se oli osa teollisen ja finanssieliitin juonta siitä miten Euroopan unioni muutetaan. 2004 yli 50 kansalaisjärjestöä kirjoitti kirjeen komission tuolloiselle puheenjohtaja Barrosolle vaatien lobbausrekisterin perustamista. Komissaari Siim Kallas veikin aloitetta eteenpäin ja vapaaehtoinen lobbausrekisteri saatiinkin aikaan.

Finansialisaatio ja finanssikriisi

Lehman Brothersien konkurssista lähtöisin oleva kriisi tuli maksamaan kymmenistä miljardeista satoihin miljardeihin tavallisille amerikkalaisille veronmaksajille. Komissio on luonut De Larosièren asiantuntijaryhmän ehkäisemään vuoden 2008 finanssikriisin tapahtumia. Ongelma Corporate Europe Observatoryn lobbaustutkija Olivier Hoedemannin mukaan on, että ryhmän jäseninä on henkilöitä, jotka ovat olleet aikaansaamassa kyseistä kriisiä. Lisäksi ryhmän jäsenten motiivit ryhmässä istumiseen eivät ole aina niin selvät; usein he toimivat samaan aikaan alan asiantuntijatehtävissä ja eivät ole lainkaan jäävejä. Ryhmän kahdeksasta jäsenestä viisi työskentelee yksityisellä pankkisektorilla ja loputkin ovat riippumattomuudeltaan kyseenalaisia. Osa asiantuntijaryhmistä on paljastanut jäsenistönsä, mutta läpinäkyvyydessä on puutteita.

Paradoksaalista onkin, että finanssialan lobbarit ovat finanssikriisin jälkeen käyttäneet eniten rahaa lobbaukseen. Hoedemanin mukaan ne ovat saaneet yleistymään ajattelun, jonka mukaan pankkeja pitää tukea, ja ilman sääntelyä. Finansialisaatio tarkoittaakin, että rahoitusmarkkinat ja -eliitti kontrolloivat yhä enemmän kaikkea talouteen liittyvää.

Myös lakifirmoilla on merkittävä rooli lobbareina. Usein ne eivät suostu rekisteröitymään vapaaehtoiseen lobbausrekisteriin ja pitävät lobbaukseen käyttämänsä rahamäärät salassa. ALTER-EU paljasti 2015 tekemässään tutkimuksessa, että noin 150 lakifirmaa jättää paljastamatta asiakaskuntaansa. Erityisesti lobbaus koskee TTIP:n SIDS-menettelyä, koska siitä lakifirmat saavat bisneksessä suurimmat rahat irti.

Ajatuspajoja, lobbareita ja pyöröovia

Euroilla onkin merkitystä Brysselin ”demokratian” toiminnassa. Suuryritykset käyttävät lobbaukseen miljoonia euroja, esimerkiksi Nokia käytti 2013 lobbaukseen 6,7 miljoonaa. Esimerkiksi Microsoft laittoi lobbaukseen 4,5 miljoonaa euroa, mutta sai komitean kautta 17,8 miljoonan edestä julkisia sopimuksia ja lisäksi julkisia tukia 1,4 miljoonaa euroa. Transparency Internationalin mukaan joulukuun 2014 ja kesäkuun 2015 välisenä aikana komission virkamiesten 4 300 lobbaustapaamisesta yli kolme neljäsosaa pidettiin yrityslobbareiden kanssa.

Think tankeja Brysselissä on ainakin 60, ja myös ne vaikuttavat politiikkaan. On vaikea tietää, kenen intressejä kaikki ajatuspajat edistävät. Teollisuus ja finanssisektori ovat merkittävimpiä myös ajatuspajoihin vaikuttajia. Akateemistenkaan ajatushautomoiden neutraaliudesta ei voi lainkaan mennä takuuseen. Uudentyyppiset ajatuspajat eivät yritäkään esiintyä neutraaleina, vaan ne tarjoavat yrityksille suoraan mahdollisuuden vaikuttaa tutkimustuloksilla suoraan politiikkaan.

Ajatuspajojen ja lobbareiden lisäksi EU:ssa valitsee ”pyöröovistrategia”, jonka varjolla poliittiset päätöksentekijät voivat siirtyä jouhevasti lobbausorganisaatioiden palvelukseen ja toisinpäin. Vahvat siteet EU-instituutioiden ja lobbauskratian välillä mahdollistavat eturistiriidat päätöksenteossa. ALTER-EU on kritisoinut pyöröovistrategiaa, koska se saattaa lopettaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden. Jotkut ajatuspajat, kuten Bertelsmann, on läheisessä yhteydessä suureen mediakonserni Bertelsmanniin, joka hyötyy säätiön toimittamasta lähes sisäpiirin tiedosta omassa liiketoiminnassaan.

Kiistanalainen ISDS

TTIP-sopimukseen liittyviä muutamia merkittäviä pyöröovitapauksia on tapahtunut Brysselissä. Kauppakomissaari Karel de Gucht hyppäsi televiestintäyritys Belgacomin hallitukseen. Kaikki nämä tapaukset vaikuttavat suhtautumiseen TTIP:hen ja kiistanalaiseen ISDS:ään. ISDS on menetelmä, joka antaa mahdollisuuden suuryrityksille haastaa valtioita oikeuteen esimerkiksi tilanteissa, joissa valtio haluaa kiristää ympäristö- ja energiapoliittista lainsäädäntöään. ISDS tarjoaa yritykselle suojan sen investoinneille. Jos se siis haistaa, että säädöksiä ollaan muuttamassa, se voi palkata kovapalkkaisen lakimiehen rakentamaan oikeustapauksen.

Suurin osa 600 tähänastisesta ISDS-kanteluista on koskenut maan terveydenhuoltoa, ympäristönsuojelua, kilpailulainsäädäntöä ja työlainsäädäntöä. Oikeusprofessori Martti Koskenniemi on todennut, että jos ISDS menisi läpi, se merkitsisi suurinta voittoa kapitalismille sataan vuoteen. Tämä tarkoittaisi, että yhdysvaltalaiset sairausvakuutuslaitokset olisivat maailman suurimpia osakesijoittajia. Samalla niille tulisi oikeus vaatia korvauksia.

Tammikuussa 2014 komissio loi asiantuntijaryhmän käynnissä oleville TTIP-neuvotteluille. Ryhmässä on myös finanssi- ja bisnesryhmiä. TTIP-sopimuksen tarkoituksena on yhdenmukaistaa standardeja molemmin puolin Atlanttia. Koska Washington on ollut haluton sisällyttämään finanssipalveluita osaksi TTIP:n sääntely-yhteistyötä, ja niistä neuvotteleminen jatkuu yhä. Kansalaisjärjestöt ovat vedonneet Barrosolle myös TTIP:n mahdollisia finanssimarkkinoiden vapauttavia vaikutuksia vastaan.

Lobbausryhmien ehdotukset eivät hyödytä koko alan kehitystä, vaan ne on usein suunniteltu nimenomaan industrialistien näkökulmasta. Esimerkiksi BusinessEurope on ajanut yhtiöveron alennusta ratkaisuna veronkierron torjunnalle. Association for Financial Markets in Europe on finanssimarkkinoiden suurimmista lobbausjärjestöistä, johon kuuluvat kaikki monikansalliset investointipankit Goldman Sachsista Deutsche Bankiin ja JP Morganiin.

Sormet pelissä kauppasopimuksissa

Lobbarit ovat merkittäviä vaikuttajia esimerkiksi vapaakauppasopimuksissa. TTIP, TiSa, CETA ovat kovan lobbauksen tulosta. MAI loi aikoinaan globaalit säännöt investointien suojaamiselle ja sen tarkoituksena oli korjata WTO:n investointeihin liittyviä heikkoja kohtia. Muut vapaakauppasopimukset yrittävät edelleen laajentaa investointeja koskevaa suojaa. Vapaakauppasopimusten tarkoituksena on myös saada eurooppalaiset suuryrityksille mahdollisimman laajat mahdollisuudet hyödyntää kolmansien maiden markkinoita.

TTIP-sopimuksessa komission kaupan pääosasto DG Trade oli jo vuoden 2013 alussa ollut lobattuna lähes 300 etujärjestön voimin. Lähes enemmistö näistä edusti yksityistä sektoria. Lähes 50 monikansallista yritystä saa äänensä kuuluviin vapaakauppasopimusneuvotteluissa. Nämä edustavat kaikenlaisia toimialoja öljy- ja tupakkayhtiöistä rahoitusmarkkina- ja vakuutusalaan. TTIP:n valmisteluvaiheessa 2010-2013 komissio oli aktiivisesti yhteydessä suuryritysten eturyhmiin. Lobbareiden listasta on nähtävissä jäljet myös Suomeen ja Elinkeinoelämän Keskusliittoon. Se on BusinessEuropen ja European Services Forumin jäsen.

Sen sijaan TTIP:n vastainen lobbaaminen on hyvin vaikea, ellei mahdotonta. Olennainen on myös kysymys kuinka komissio vakuuttaa pienet ja keskisuuret yritykset. Vaikka TTIP-neuvotteluyt ovat eräät maailmanhistorian avoimimmat, tavallisilla EU-kansalaisilla voi olla sivustakatsojan rooli, kun se MEPeilläkin on. TTIP:tä koskevat asiakirjat ovat lähes salaisia ja niihin paneutuessaan MEP Sirpa Pietikäinen on ymmärtänyt, että neuvotteluissa poljetaan muun muassa kuluttajansuojaa ja ympäristölainsäädäntöä. Jopa hän on epäileväinen TTIP-prosessin läpinäkyvyyden suhteen.

Kiven kirja perehdyttää tuikitärkeään EU:n päätöksentekokoneistoon ja -järjestykseen ja lobbareiden rooliin Brysselissä.

Jaana Kivi: Bryssel myyty – lobbausparatiisin kauppiaat. Into 2016. 320 sivua.