Elintarviketyöläiset mukana 2. helmikuuta

25.01.2018 - 09:15

Suomen Elintarviketyöläisten Liiton SEL:n liittohallitus päätti viikolla, että se osallistuu perjantaina 2. helmikuuta järjestettävään poliittiseen mielenilmaukseen työttömyysturvaa leikkaavan aktiivimallin kumoamiseksi. SEL kehottaa kaikkia elintarvikealan työntekijöitä osallistumaan poliittiseen mielenilmaukseen ja mielenosoitukseen, joka järjestetään Helsingin Senaatintorilla kello 11-13.

Elintarvikealan työpaikoilla voidaan järjestää perjantaina 2. helmikuuta poliittisia työtaistelutoimenpiteitä, kuten lakkoja, työnseisauksia tai muita mielenilmauksia. Työtaistelutoimenpiteistä päätetään jokaisella työpaikalla erikseen, työpaikan järjestäytyneiden työntekijöiden eli työhuonekunnan kokouksessa.

Jos työpaikalla ei vielä ole luottamusmiestä, työntekijät voivat yhdessä päättää järjestää kokouksen ja tehdä päätöksen poliittiseen mielenilmaukseen tai lakkoon ryhtymisestä.

Poliittisia työtaistelutoimenpiteitä elintarvikealan työpaikoilla

SEL ilmoitti keskiviikkona elintarvikealan työnantajaliitolle ETL:lle sekä valtakunnansovittelijalle, että SEL:n jäsenet osallistuvat työttömyysturvan aktiivimallia vastustavaan poliittiseen mielenilmaisuun. Tämä tulee aiheuttamaan poliittisia työtaistelutoimenpiteitä elintarvikealan työpaikoilla.

Poliittinen lakko ei kohdistu työnantajaan ja se on laillinen lakko.

Kun työpaikalla päätetään järjestää poliittinen työtaistelu, esimerkiksi poliittinen lakko, se koskee kaikkia lakonalaisia töitä ja niiden tekijöitä, myös liittoihin kuulumattomia työntekijöitä.

Poliittinen lakko ei kohdistu työnantajaan ja se on laillinen lakko, vaikka se toteutuu työehtosopimuksen ollessa voimassa. Kun poliittisesta lakosta on tehty päätös työpaikalla työntekijöiden kesken työhuonekunnassa tai työntekijöitä edustavassa ammattiosastossa ja siitä on ilmoitettu etukäteen työnantajalle, lakosta ei voi aiheutua mitään seuraamuksia ammattiosastolle, työhuonekunnalle tai yksittäiselle työntekijälle.

Työnantajalla ei ole poliittisen lakon ajalta palkanmaksuvelvollisuutta.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Lue myös

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.