Tiedonantaja-klubi järjestää Helsingissä Antikapitalistiset iltamat. Luvassa on kantaa ottavan musiikin ilta lauantaina 9. lokakuuta.
Euroopan vasemmiston ParlaCon kokoontui Helsingissä
Euroopan vasemmiston ParlaCon eli kansanedustajien ja vaaleilla valittujen paikallishallinnon edustajien tapaaminen vaatii neuvottelujen lopettamista TTIP-sopimuksesta ja palvelukaupan TISA-sopimuksesta sekä CETA-sopimuksen ratifioinnin pysäyttämistä. EU-komission ehdottamat pienet parannukset eivät riitä. Sopimukset uhkaavat sosiaalisia oikeuksia, ympäristönsuojelua, kuluttajasuojaa ja demokratiaa, Helsingissä pidetyn tapaamisen osanottajat katsovat.
Noin 50 vaaleilla valitun edustajan tapaaminen otti kantaa myös joulukuussa pidettävään kansainväliseen ilmastokokoukseen. Se haluaa sitovaa sopimusta, kustannusten tasaamista kehitysmaiden aseman helpottamiseksi ja laillista asemaa ilmastopakolaisille.
Euroopan kriisien ohella tapaamisessa keskusteltiin tällä kertaa muun muassa koulutuspolitiikasta.
Kirjoittajan artikkelit
Helsingin metro- ja raitioliikenne seisoo torstaina ja perjantaina vastalauseena kaupungin johdon aikeille yhtiöittää ja pilkkoa kaupungin liikennelaitos HKL. Työntekijöiden vastustama yhtiöittämisesitys tulee kaupunginvaltuuston päätettäväksi 22. syyskuuta.
Annika Saarikko esitteli tänään 12.8. Valtiovarainministeriön esityksen vuoden 2022 valtionbudjetista. Suurin ilon aihe oli orastava talouden toipuminen, mutta johtaako se liian nopeaan kulukuriin palaamiseen?
- ‹ edellinen
- 14 / 328
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Vasemmistokoalitio NPP:n ehdokas Anura Kumara Dissanayake on voittanut Sri Lankan presidentinvaalit. Lähes 7 miljoonaa srilankalaista antoi tukensa NPP-koalition lupaamille sosiaalisille uudistuksille, demokraattisten oikeuksien laajentamiselle, korruption vastaiselle työlle ja julkisten palvelujen rakentamiselle.
YK:n yleiskokouksen äänestyksessä vaadittiin ylivoimaisella enemmistöllä, että Israel lopettaa laittoman läsnäolonsa miehitetyillä palestiinalaisalueilla 12 kuukauden kuluessa. Äänestyksessä annettiin 124 ääntä puolesta, 14 vastaan ja 43 tyhjää. Äänestys järjestettiin vain vähän Israelin tekemän terrori-iskun jälkeen.
Afrikan kansalliskongressi ANC ei saavuttanut tarvitsemaansa suoraa enemmistöä vaaleissa, mutta sillä on edelleen suurin äänestäjien tuki. Maan siirtymävaiheen epäonnistuminen köyhyyden poistamisessa on avannut oven populistiselle etnonationalistiselle politiikalle. Etelä-Afrikan vaalitulosta analysoi Mark Waller.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.