Lokakuun vallankumous ja Suomen itsenäistyminen

Venäjän ensimmäisen vallankumouksen (1905-1907) kokemus osoitti Suomen vapautumisen kytkeytyvän Venäjän vallankumousliikkeen etenemiseen. Lenin totesi, että Suomi hengähti vapaasti vasta silloin, kun Venäjän vallankumousliike ravisteli Venäjän itsevaltiutta. Suomen kansa osasi käyttää Venäjän lyhytaikaista loka-marraskuun poliittisen lakon voittoa luodakseen aivan taantumuksellisen tsaarin nenän alla yhden maailman demokraattisimmista perustuslaeista.

Suomi käytti hyväkseen Venäjän vallankumousta turvaten siten itselleen muutamaksi vuodeksi vapauden ja rauhanomaisen kehityksen.

Elokuussa 1913 suomalaiset Aleksanteri Shottman ja Oskari Tokoi tapasivat Leninin. Oskari Tokoi on kertonut Leninin osoittaneen tapaamistilaisuudessa ”täydellistä myötätuntoa Suomen työväenliikettä ja varsinkin sen taistelua kohtaan Suomen itsenäisyyden puolesta”. Tokoin mukaan Lenin sanoi olevansa sitä mieltä, että vallankumouksen tapahduttua Venäjällä, mikä hänen mielestään ei ollut kaukaisen tulevaisuuden asia, kaikille Venäjän alaisuuteen kuuluville kansoille oli annettava täydellinen ja ehdoton vapaus itse päättää, halusivatko ne ja millä tavalla olla yhteydessä tai liitossa uuden Venäjän kanssa.

Lenin muistutti, että aivan Pietarin vieressä oli eräs kaikkein kehittyneimmistä todella tasavaltalaisista maista, Suomi.

Kolmannessa ”Kirjeessä kaukaa” (24.3.1917) Lenin muistutti, että aivan Pietarin vieressä oli eräs kaikkein kehittyneimmistä todella tasavaltalaisista maista, Suomi. Lenin totesi, että Venäjän työväenliike turvaa Suomen tasavallalle täydellisen vapauden aina eroamisvapauteen saakka

Yrjö Sirola sanoi eduskuntapuheessaan: ”Jos Venäjän vallankumouksen pää katkaistaan, silloin ei myös ole Suomen itsenäisyydestä paljon takeita.”

Maaliskuun vallankumous Venäjällä ei tuonut Suomelle vapautta. Sen johtaja Kerenski totesi, että Suomi tulisi pysymään ikuisesti osana Venäjän valtakuntaa.

Suomen sosialidemokraattinen puolue lähetti huhtikuussa 1917 Pietariin valtuuskunnan selvittämään Suomen ja Venäjän suhteita sekä Väliaikaisen hallituksen ja venäläisten puolueiden suhtautumista tähän kysymykseen. Valtuuskuntaan kuuluivat Edvard Gylling, Matti Turkia ja Evert Huttunen. Myös Karl H. Wiik matkusti heidän mukanaan Pietariin 29.4.1917.

Seuraavana päivänä Wiik tapasi Leninin Pietarissa. Lenin oli Wiikin mukaan sitä mieltä, että Suomen itsenäisyysliike oli voimistunut väliaikaisen hallituksen vastustuksen vuoksi. Wiik kertoi tapaamisestaan Leninin kanssa puhuessaan seuraavana päivänä vappumielenosoituksessa Helsingissä.

Toukokuun 2. päivänä 1917 Suomen sosialidemokraattisen puolueen valtuuskunta oli läsnä Venäjän sosialidemokraattisen puolueen bolshevikkisiiven keskuskomitean kokouksessa. Matti Turkia käytti valtuuskunnan puolesta puheenvuoron, jossa hän ilmoitti, että toiveet Suomen vapautumisesta tsaarin kukistuttua eivät olleet toteutuneet. Väliaikaisen hallituksen vaatimusta kaikkien eduskunnan hyväksymien lakien asettamisesta vielä väliaikaisen hallituksen vahvistettaviksi Suomen sosialidemokraatit pitivät laittomana ja mahdottomana toteuttaa.

Turkia pyysi harkitsemaan asiaa ja jos bolshevikit olisivat valmiita taistelemaan tässä kohdassa väliaikaista hallitusta vastaan, niin Suomen sosialidemokraatit luottaisivat bolshevikkien apuun.

Lenin käytti tästä kysymyksestä kokouksessa kolme puheenvuoroa. Hän ehdotti päätöslauselmaa laajan avun ja tuen järjestämisestä Suomen sosialidemokraateille. Lenin kannatti täyden autonomian myöntämistä Suomelle ja vieläpä eroamisoikeutta Venäjästä.

Lokakuun vallankumous

Suomen ja Neuvosto-Venäjän taloudelliset suhteet nousivat välittömästi lokakuun vallankumouksen jälkeen esille. Kansankomissaarien neuvosto hyväksyi marraskuussa asetuksen ”Vapaasta paperin, paperimassan ja paperivalmisteiden tuonnista Suomesta Venäjän tasavallan alueelle”. Paperin tuontia Suomesta käsiteltiin sen jälkeen vielä Kansankomissaarien neuvoston kahdessa kokouksessa. Sirola totesi, että kyllä Suomen porvarit myyvät paperia Venäjälle vallankumousjulistusten painamiseen.

Joulukuussa 1917 Pravdassa ja Izvestijassa julkaistussa artikkelissa Lenin vakuutti, ettei Kansankomissaarien neuvosto ollut tehnyt porvarillisena pysynyttä Suomen tasavaltaa vastaan mitään sellaista, mikä rajoittaisi Suomen kansan kansallisia oikeuksia ja kansallista riippumattomuutta.

Lenin vakuutti, ettei Kansankomissaarien neuvosto ollut tehnyt porvarillisena pysynyttä Suomen tasavaltaa vastaan mitään sellaista, mikä rajoittaisi Suomen kansan kansallisia oikeuksia ja kansallista riippumattomuutta.

Lenin selosti bolshevikkien kantaa Suomen valtiolliseen itsenäistymiseen tämän asian takia joulukuun alussa 1917 varta vasten Pietariin matkustaneelle Suomen eduskunnan sosialidemokraattisen ryhmän valtuuskunnalle (Kullervo Manner, Evert Huttunen ja Eetu Salin). Hän ilmoitti jälleen kerran puolueensa muuttumattoman kannan, jonka mukaan se ja neuvostohallitus tunnustivat Suomen kansan täydellisen itsemääräämisoikeuden. Samalla hän ilmoitti kansankomissaarien neuvoston haluavan eduskunnan ja Suomen sosialidemokraattisen puolueen viralliset kannanotot kyseisessä asiassa

Suomen Senaatti lähetti tätä koskevan kirjelmän Venäjän Kansankomissaarien neuvostolle. Siinä todettiin: ”Venäjän kansan vapauttaminen on tuonut mukanaan vapauden myös Suomen kansalle.…Luonto on sijoittanut Suomen ja Venäjän kansat läheisiksi naapureiksi. Suomen kansa toivoo hartaasti, että tämä ystävyyden ja keskinäisen kunnioituksen suhde aina on selvä näitten kansain välillä”.

Suomen sosialidemokraattisen puolueen johto lähetti puolueen puheenjohtajan Kullervo Mannerin ja varapuheenjohtajan Karl Wiikin allekirjoittaman kirjeen Venäjän sosialidemokraattisen työväenpuolueen bolshevikkisiiven keskuskomitealle. Kirjeessä todettiin, ettei Suomen kansan keskuudessa ollut erimielisyyttä siitä, että Suomen valtiollinen itsenäistyminen piti toteuttaa välittömästi. Siinä pyydettiin tukea Suomen itsenäistymisen asialle neuvostohallituksen käsitellessä sitä.

Kirjeen toimitti henkilökohtaisesti Leninille Suomen sosialidemokraattisen puolueen johdon valtuuskunta (Kullervo Manner, Edvard Gylling ja  Karl Wiik). Lenin otti valtuuskunnan vastaan 27.12.1917. Hän ilmoitti valtuuskunnalle kannattavansa kirjeessä esitettyä pyyntöä tukea Suomen itsenäistymisen asiaa neuvostohallituksen kokouksessa.

Kullervo Mannerin mukaan Lenin totesi: ”Tietenkin Suomesta tulee itsenäinen. Me bolshevikit emme vastusta sitä, vaan kuten tiedätte, teemme kaikkemme auttaaksemme teitä.”

Valtuuskunnassa Leninin puheilla käynyt Wiik on todennut jälkeenpäin lehtihaastattelussa Suomen itsenäistymisestä: ”Pyydetty tunnustus annettiin muutamia päiviä Smolnassa käyntimme jälkeen. Senaatin lähetystön käynti oli antanut siihen muodollisen aiheen. Mutta myös meidän käyntimme vaikutti asiaan, vieläpä käsittääkseni ratkaisevastikin. Sillä bolshevikkien puolelta oli meille sosialidemokraateille nimenomaan vakuutettu, että ilman meidän suostumustamme he eivät tee Suomen asiassa mitään ja toiselta puolen he tekevät Suomeen nähden, mitä me neuvomme tekemään.”

Seuraavana päivänä 28.12.1917 Lenin otti vastaan Suomen senaatin valtuuskunnan Carl Enckellin ja Karl Idmanin. Heidän kysymykseensä, kuinka neuvostohallitus suhtautui pyyntöön itsenäisyyden myöntämisestä Suomelle, Lenin vastasi, että kansankomissaarien neuvosto tunnustaa Suomen itsenäisyyden, jos Suomen senaatti tekee tästä virallisen pyynnön. Lenin vakuutti myös, että toimeenpaneva keskuskomitea tulee hyväksymään tämän päätöksen.

Joulukuun 30. päivänä 1917 kansankomissaarien neuvosto kokoontui Leninin johdolla kokoukseen, jossa oli käsiteltävänä myös Suomen hallituksen pyyntö neuvostohallitukselle tunnustuksen saamiseksi Suomen itsenäisyydelle. Seuraavana iltana kokous jatkui

1917 joulukuun viimeisen päivän illalla klo 9 lähti Suomen senaatin valtuuskunta Pietarissa Smolnaan kuulemaan päätöstä Suomen itsenäistymisestä.

- Odotimme pari kolme tuntia suuressa eteisessä ja istuimme pöydän kulmalla, kertoo Svinhufvud, - ja meillä oli turkit päällä ja lakit kädessä, sillä niitä ei uskaltanut jättää rninnekkään. … Saatoimme vain nähdä, kertoo Enckell, - kuinka eräässä huoneessa kansankomissaarit istuivat paksussa tupakansavussa ja pohtivat varmaan meidänkin asiaamme.

Vihdoin melkein keskiyön aikaan toi asiainhoitaja Bontsh-Brujevitsh kansankomissaarien neuvoston päätöksen.

-Me nousimme toinen toisemme jälkeen ja allekirjoitimme erikoisella tyytyväisyydellä Suomen itsenäisyyden tunnustuksen, kirjoittaa muistelmissaan vasemmistoeserrä Isaak Steinberg, joka oli oikeuskomissaarina mukana Leninin hallituksessa. "…jos me vapautamme Suomen kansan Venäjän sorrosta, on maailmassa yksi historiallinen vääryys vähemmän."

Ojennettuaan tämän virallisen itsenäisyystunnustuksen lähetystölle aikoi Bontsh-Brujevitsh sanoa hyvästi ja poistua, mutta silloin huomautti Enckell:
- Kun täällä on mukana Suomen hallituksen puheenjohtaja, niin eiköhän olisi suotavaa, että hän henkilökohtaisesti saisi tavata Leniniä ja esittää Suomen kansan kiitoksen saadusta itsenäisyystunnustuksesta.

Bontsh-Brujevitsh meni nyt takaisin komissaarien huoneeseen ilmoittaen komissaareille, että Svinhufvud odotti eteisessä ja tahtoi kiittää Leniniä. Tämän johdosta syntyi suuri hämminki, Lenin kohautti olkapäitään, nauroi hiukan nolona ja kieltäytyi.

- Mitä minä voin sanoa niille porvareille!

Silloin ehdotettiin, että Trotski menisi tervehtimään vieraita, mutta hänkin kieltäytyi jyrkästi. Vihdoin keksittiin, että oikeuskomissaari Steinbergin olisi suostuttava pyyntöön.

- Mitä minä voin heille sanoa, kysyi hän ja jatkoi:

- Voisin virka-asemassani vain vangita heidät!

Tähän naurahti Trotski viekkaasti:

- Niinkuin Te vangitsisitte!

Nyt hermostui Bontsh-Brujevitsh. Hän keskeytti leikinlaskun ja pyysi uudelleen, että Lenin lähtisi ulos tervehtimään suomalaisia. Kuluneessa puvussa ja pää painuksissa seurasi Lenin nyt Bontsh-Brujevitshia, silläaikaa kun salissa edelleen naurettiin ja laskettiin sukkeluuksia.

"Lenin tuli ja ojensi meille kätensä, ja me esittelimme hänet Svinhufvudille", kertoo Enckell tästä historiallisesta kohtauksesta ja lisää, että "Lenin puristi sydämellisesti Svinhufvudin kättä".

- Ovatko toverit nyt tyytyväisiä – anteeksi - ovatko herrat nyt tyytyväisiä, kysyi Lenin.

- Erittäin tyytyväisiä, murahti Svinhufvud.

Kirjeessään professori Georg von Wendtille (25.8.1945) J.K. Paasikivi korosti, että Svinhufvudin matka Pietariin joulukuussa 1917 johtui siitä, että sekä Saksan että Ruotsin hallitus ilmoittivat suomalaisille – Paasikivi itse oli silloin Tukholmassa näissä asioissa – edellytyksenä Suomen itsenäisyyden tunnustamiselle olevan, että suomalaiset saisivat Venäjältä itsenäisyytensä tunnustetuksi. ”Asia oli muuten sovittu bolshevikkien kanssa – sen ilmoitti sekä Berlin että Ruotsin kuningas lähetystölle, jonka jäsen minä olin. Sen johdosta vaadimme Svinhufvudin järjestämään asian Leninin kanssa.”

Näin Suomi oli vuoden viimeisen päivän viimeisellä tunnilla saanut virallisen erokirjan Venäjältä. Sen jälkeen myös muut valtiot alkoivat tunnustaa Suomen itsenäisyyden.

Lenin korosti arvostelijoilleen bolshevikkipuolueessa, että jos sanottaisiin, että ei tunnusteta mitään Suomen kansakuntaa, vaan ainoastaan työtätekevät joukot, se olisi mitä täydellisintä hölynpölyä.  ”Ei voida olla tunnustamatta sitä, mikä on olemassa: se pakottaa tunnustamaan itsensä.”

Suomen itsenäisyyden tunnustaminen oli huipentuma Suomen kansalliselle vapaustaistelulle, muttei ratkaissut maamme sosiaalisia ristiriitoja.

Maaliskuun ensimmäinen päivänä 1918 Pietarissa solmittiin maailmanhistorian ensimmäinen kahden sosialistisen – Suomen ja Neuvosto-Venäjän – hallituksen välinen sopimus ystävyyden ja veljeyden lujittamisesta. Sen lähtökohtana oli työläisten kansainvälinen solidaarisuus, molempien tasavaltojen itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus.

Vuoden kuluttua (19.3.1919) Lenin muisteli tämän Suomen punaisen hallituksen kanssa solmitun sopimuksen yhteydessä käytyjä keskusteluja. Hän sanoi kuulleensa silloin melko puhtaasti shovinistisia vastaväitteitä neuvosto-osapuolen tekemien aluemyönnytysten takia.

”Siellä, nähkääs, on hyviä kalavesiä, mutta te annoitte ne pois.” Nämä olivat Leninin mielestä sen laatuisia väitteitä, joiden johdosta hän totesi: ”Kun kaaputtaa muutamien kommunistien pintaa, niin paljastuu isovenäläinen shovinisti.”

Huhti - toukokuussa 1918 Suomen vallankumousyritys murskattiin ja yllä mainittu punainen valtiosopimus jäi historiaan todisteena suomalaisten sosialistien itsenäisyyshalusta.

Suomen työväenliikkeen aktiivisuus, Leninin periaatteellinen kansallisuuspolitiikka ja Venäjän lokakuun vallankumous avasivat tien itsenäisen Suomen synnylle joulukuussa 1917

Suomen porvaristo päätteli Leninin mielestä: ”Jos noudatamme Ententen ohjeita, niin se merkitsee, että toiveemme itsenäisyyden saavuttamisesta eivät toteudu.”

Maaliskuussa 1920 Lenin muistutti, kuinka Suomen valkokaartilaishallituksen entinen päämies ei ole unohtanut, kuinka hän henkilökohtaisesti oli ottanut Leninin käsistä vastaan asiakirjan, johon bolshevikkihallitus oli vähääkään epäröimättä kirjoittanut tunnustavansa ehdottomasti Suomen itsenäisyyden.

Suomen työväenliikkeen aktiivisuus, Leninin periaatteellinen kansallisuuspolitiikka ja Venäjän lokakuun vallankumous avasivat tien itsenäisen Suomen synnylle joulukuussa 1917.

AIMO MINKKINEN

Aimo Minkkinen on Lenin-museon emeritusjohtaja