Lihavuuslääkkeiden käyttö kasvaa rajusti

Lihavuuslääkkeiden käyttö on kasvanut Suomessa 2020-luvulla ennennäkemättömällä vauhdilla. Kelan tuoreen tiedotteen (17.3.) mukaan vuonna 2025 lihavuuslääkkeitä osti jo lähes 108 000 henkilöä. Vielä viisi vuotta aiemmin käyttäjiä oli vain vajaat 7 000. Kasvu on siis 16-kertaistunut lyhyessä ajassa.

Kelan mukaan kehitystä selittää ennen kaikkea semaglutidin – tunnetun ja kalliiksi koetun lääkeaineen – nopea yleistyminen potilaiden itse maksamana.

Kelan asiantuntijalääkäri, dosentti Pia Pajunen kuvaa muutosta poikkeuksellisen voimakkaaksi:

”Lihavuuslääkkeiden käyttö yleistyy nyt erittäin nopeasti. Lääkehoidon rinnalla on välttämätöntä vahvistaa myös pitkäjänteistä elämäntapahoitoa, jonka pitää aina olla osa lihavuuden hoitoa”, sanoo Kelan asiantuntijalääkäri Pia Pajunen (17.3.2026).

Pajusen huomio korostaa sitä, että lääke ei yksin riitä. Lihavuus on pitkäaikaissairaus, jonka hoito edellyttää kokonaisvaltaista ja moniammatillista otetta – aivan kuten verenpainetaudin tai diabeteksen hoito.

Käyttäjät keski-ikäisiä naisia

Lihavuuslääkkeiden käyttäjistä yli puolet (54 %) on 45–65-vuotiaita. Noin 70 prosenttia käyttäjistä on naisia ja 30 prosenttia miehiä.

Kustannusten jakautuminen paljastaa kuitenkin karun rakenteen: suomalaiset maksoivat lihavuuslääkkeistä vuonna 2025 yhteensä 90 miljoonaa euroa, josta 84 miljoonaa euroa – peräti 93 prosenttia – tuli suoraan potilaiden omasta kukkarosta.

Sairausvakuutus korvasi lääkkeitä vain 6 miljoonalla eurolla 17 000 henkilölle. Korvattavia ovat ainoastaan liraglutidi sekä bupropionin ja naltreksonin yhdistelmävalmisteet. Semaglutidi on korvattavaa vain tyypin 2 diabeteksen hoidossa, ei lihavuuden hoidossa.

Kelan erikoistutkija, farmasian tohtori Terhi Kurko tiivistää tilanteen:

”Lihavuuslääkkeiden käytön kasvua hillitsee pääasiassa niiden hinta. Tällä hetkellä vain kaksi lääkettä on korvattavia lihavuuden hoidossa, ja niiden käyttö on vähäistä. Korvattavuus vaikuttaa kalliiden lääkkeiden käyttöön merkittävällä tavalla”, sanoo Kurko.

Kun lääkkeet maksavat satoja euroja kuukaudessa, hoito jää helposti niille, joilla on siihen varaa. Tämä asettaa pienituloiset selvästi heikompaan asemaan ja paljastaa terveydenhuollon markkinaehtoistumisen ristiriidan. Lääketeollisuuden voitot kasvavat, mutta hoidon saavutettavuus ei jakaudu tasaisesti.

Yksityinen sektori määrää reseptit – julkinen jää jälkeen

Vuonna 2025 yksityinen terveydenhuolto kirjoitti 62 prosenttia kaikista lihavuuslääkeresepteistä. Kasvua näkyy molemmilla sektoreilla, mutta yksityisellä puolella kasvu on ollut jo vuosia huomattavasti voimakkaampaa.

Tämä kehitys heijastaa terveydenhuollon rakenteellista muutosta: maksukykyiset asiakkaat ohjautuvat yksityiselle puolelle, jossa lääkkeiden määrääminen on nopeampaa ja palvelut helpommin saatavilla. Julkinen sektori puolestaan kamppailee resurssipulan ja pitkien hoitopolkujen kanssa.

Lääke ei ole pikaratkaisu – käyttö vaatii pitkäjänteisyyttä

Kelan tutkimuksen mukaan lihavuuslääkkeiden käyttö ei ole lyhytaikainen kuuri, vaan pitkäaikainen hoitomuoto. Jopa puolet käyttäjistä keskeyttää lääkityksen ensimmäisen vuoden aikana, ja lääkkeen lopettaminen johtaa painon palautumiseen lähtötasolle keskimäärin puolessatoista vuodessa.

”Lyhytaikainen lääkekokeilu ei riitä pitkäaikaisten sairauksien hoidoksi. Lihavuuden hoidossa tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja pysyvää elintapamuutosta, kuten verenpainetaudin hoidossa. Myös painon niin sanottu heiluriliike eli toistuva nouseminen ja laskeminen on terveydelle haitallista”, sanoo Kurko.

Tarve valtakunnalliselle ohjelmalle

Lihavuuden hoitopolkuja kehitetään eri puolilla Suomea, mutta valtakunnallinen koordinaatio puuttuu. Pajunen painottaa, että Suomi tarvitsee yhteisen, tutkimusnäyttöön perustuvan ohjelman:

”Tarvitsemme Suomeen valtakunnallisen, tutkimusnäyttöön perustuvan lihavuusohjelman, jotta parhaat käytännöt saadaan käyttöön ja myös lihavuuslääkkeistä hyödyt irti”, sanoo Pajunen.

Kela rahoittaa vuonna 2026 tutkimushankkeen, jossa kartoitetaan lihavuuden hoidon käytäntöjä ja hoitopolkuja. Tavoitteena on parantaa hoidon vaikuttavuutta ja yhdenvertaisuutta.

Kuka hyötyy ja kuka maksaa?

Lihavuuslääkkeiden nopea yleistyminen ei ole vain terveyspoliittinen kysymys – se on myös luokkakysymys. Kun lääkkeet maksavat satoja euroja kuukaudessa ja korvattavuus on rajattu, hoito on käytännössä markkinoiden ehdoilla toimivaa.

Työväenluokan ja köyhien asiakkaiden näkökulmasta tilanne on selvä: pääoma – lääketeollisuus ja yksityinen terveysbisnes – hyötyy kasvavista käyttäjämääristä, kun taas yksilöt kantavat kustannukset. Tämä on klassinen esimerkki siitä, miten terveydenhuollon kaupallistuminen siirtää vastuun yhteiskunnalta yksittäisille asiakkaille.

Samalla lihavuuden ehkäisyyn ja rakenteellisiin syihin – kuten työelämän kuormitukseen, sosioekonomisiin eroihin ja ruokaympäristöön – panostetaan huomattavasti vähemmän kuin lääkkeisiin.

---