Rauhanaktivistien järjestämässä mielenosoituksessa Helsingissä sunnuntaina puhunut SKP:n varapuheenjohtaja Jiri Mäntysalo arvosteli voimakkaasti Euroopan unionin suunnitelmaa
Suomen Syöpärekisterin tuore tutkimus osoittaa, että merkittävä osa paksu- ja peräsuolisyöpään sairastuneista ei pääse erikoissairaanhoidon tutkimuksiin ennen diagnoosia
Kansainvälisen työjärjestön päätös on merkittävä askel kohti sitä, että alustatyö – usein epävarmoissa oloissa tehty työ – tunnustetaan täysivaltaiseksi osaksi t
Suomen asemenojen nopea kasvu ja Orpo-Purran hallituksen suunnitelmat ydinasekieltojen purkamisesta ovat herättäneet laajaa huolta vasemmistolaisissa järjestöissä.
Demokraattisen sivistysliiton opintokeskus on uudistanut verkkosivunsa vahvistaakseen vapaan sivistystyön saavutettavuutta aikana, jolloin Orpo-Purran hallituksen leikkaukset kave
Suomen Luontopaneeli varoittaa tuoreessa mietinnössään, että luontokadon ja ilmastonmuutoksen torjunnan lykkääminen kasvattaa riskejä ja taloudellisia kustannuksia.