Pitkän uran ay-juristina tehnyt Kalevi Hölttä toteaa työväenlehtipäivän Tiedonantajassa, että pelkkä eduskunnassa puhuminen ei nyt riitä.
Esko Seppänen ruotii uutuuskirjassaan asioita, joista Suomessa vaietaan. Seppäsen mukaan Saksa ja Yhdysvallat ovat Suomen ”salarakkaita”, mistä kielivät muun muassa viimeisimmät sotaharjoitusuutiset.
Kansalaisaloite eläkkeiden taitetun indeksin poistamiseksi etenee eduskuntaan. SKP:n eläketyöryhmää vetävä sosiaaliturvan erikoistutkija Seppo Ruotsalainen arvioi, että eläkeläisväestö on oppimassa puolustamaan oikeuksiaan yhteisen joukkovoiman avulla.
Ammattiliitto Pron Markku Palokankaan mielestä paikallisella sopimisella romutetaan työehtosopimukset. PAMin Niina Koivuniemen mukaan ay-liike ei tule pakkolakeja hyväksymään. Muun muassa palvelualoilla ollaan valmiita työtaisteluihin.
Suomalainen terveydenhuolto on kansainvälisessä vertailussa edullista ja tehokasta. Julkiset palvelut ovat usein halvempia kuin yksityiset, kun huomioon otetaan kaikki kustannukset ja vaikutukset.