Abortista Suomessa ja muualla

10.03.2021 - 14:00
(updated: 12.03.2021 - 17:30)
Jälkiehkäisyvalmistetta eli niin kutsuttua katumuspilleriä on saanut Suomessa apteekista ilman reseptiä vuodesta 2002 alkaen. Kuva: Sophia Moss/Pexels

Suomessa nykyinen laki raskauden keskeytyksestä on säädetty v. 1970. Se korvasi aiemman lain vuodelta 1950. Laki oli aikanaan hyvin edistyksellinen. E-pillerit olivat tulleet 1960-luvun lopulla markkinoille. Nykyisiin verrattuna niiden hormonimäärät olivat suuria, ja ne aiheuttivat hankaliakin haittavaikutuksia ja jopa kuolemaan johtaneita keuhkoveritulppia. Siitä kuitenkin oli alkanut naisen mahdollisuudet säädellä omaa seksuaalisuuttaan ilman raskauden pelkoa.

Nykyinen aborttilaki on jo asenteiltaan vanhentunut.

Nykyinen aborttilaki on jo asenteiltaan vanhentunut. Lain mukaan nainen voi saada omasta pyynnöstään raskauden keskeytyksen ilman lääketieteellistä syytä, eli ns. sosiaalisin syin, kahden lääkärin - lausunnonantaja- ja suorittajalääkärin – päätöksellä ennen 12. raskausviikon täyttymistä.  12-20 raskausviikoilla sosiaalisin syin raskauden saa keskeyttää vain Valviran luvalla. Sikiön vaikean sairauden tai vamman takia raskauden saa keskeyttää 24 viikolle saakka, Valviran luvalla niin ikään.

Lääkärillä on mahdollisuus niin halutessaan pyytää sosiaaliviranomaisen lausunto tueksi päätökseen sosiaalisin syin tehtävään aborttiin. Suorittajalääkärin päätös riittää, jos nainen on raskaaksi saatettuna ollut alle 17 tai yli 40-vuotias tai hän on synnyttänyt 4 lasta. Lääkärin henkilökohtainen vakaumus siis voi vaikuttaa hyvin paljon siihen, minkälaisen prosessin nainen joutuu käymään läpi muutenkin raskaassa elämäntilanteessa. Ei-toivottu raskaus ja sen keskeyttäminen ei ole helppoa.  

 

Turha lomake

Lakiteksti on vanhentunut sekä asenteiltaan että lääketieteen kehityksen takia. Päätöksen raskauden keskeytyksestä pitää olla yksin naisen oma, ilman mitään ilmoitettuja syitä. Ne eivät kuulu viranomaisille. Nyt terveyskeskuslääkäri joutuu täyttämään turhanaikaisen lomakkeen ja kyselemään lääketieteellisesti merkityksettömiä kysymyksiä, jotta voi lähettää potilaansa tähän tarkoitukseen hyväksyttyyn sairaalaan. Suorittajalääkäri selviää hieman vähemmällä byrokratialla.  Varhaisraskauden keskeytys tehdään nykyään useimmiten lääkkeillä. Sekään toimenpide ei ole helppo kokemus. Tietyt asiat on tutkittava ennen lääkityksen antamista, jotta keskeytys on turvallinen, mutta se ei vaatisi sairaalaa.

Ilmainen ehkäisy ainakin alle 25-vuotiaille olisi saatava koko maahan.

Nykyinen laki siis kuormittaa terveydenhoitojärjestelmää byrokratian, ei potilasturvallisuuden takia. Edistyksellistä laissa on ollut velvoite antaa ehkäisyneuvontaa naiselle, jolle on tehty raskauden keskeytys. Tästä on syytä pitää edelleenkin kiinni. Hyvät, kattavat ja helposti saavutettavat ehkäisyneuvolapalvelut on taattava kaikille, ja ilmainen ehkäisy ainakin alle 25-vuotiaille olisi saatava koko maahan.

Raskauden ehkäisy on edelleen pääasiassa naisen hoidettava. Miesten e-pilleriä on kehitetty pitkään, mutta huonoin tuloksin. Nykyaikainen raskauden ehkäisy on tehokasta ja turvallista, mutta edelleenkään ei valitettavasti ole sellaista kokonaan sivuvaikutuksetonta menetelmää, joka sopii kaikille. Yksilölliset erot ovat suuria. Niinpä edelleen moni valitsee vähiten huonon vaihtoehdon mieluummin kuin ei-toivotun raskauden ja abortin pelon.

 

Aborttilait maailmalla

Maailmalla aborttioikeutta on rajoitettu monessa maassa. Kokonaan kielletty se on mm. Irakissa, Egyptissä, Nicaraguassa. Terveydellisistä syistä tai äidin hengen pelastamiseksi se on sallittu suurimmassa osassa Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maita. Vapaa abortti on Etelä-Afrikassa, Mosambikissa ja Tunisiassa. Argentiinan naiset saivat äskettäin merkittävän voiton – abortti vapautettiin kansanäänestyksen tuloksena, kuten Irlannissa v. 2018. Suurimmassa osassa Euroopan maita, Kanadassa ja USA:ssa, Venäjällä, Kiinassa nainen saa abortin sitä pyytäessään, Intiassa sosiaalisin syin.

USA:ssa on laki aborttioikeudesta hyväksytty v. 1973, mutta monet osavaltiot ovat tiukentaneet oikeutta aborttiin. Trumpin hallinto myös kiristi tai lopetti kokonaan rahoituksen monilta ehkäisyneuvontaklinikoilta ja järjestöiltä, jos niissä edes mainittiin mahdollisuudesta aborttiin. USA:ssa abortinvastainen liike kytkeytyy valkoiseen evankeliseen liikkeeseen. Katolinen kirkko ei hyväksy aborttia, rytmimenetelmän se hyväksyy raskauden ehkäisyksi. Katolinen maailma on erkaantunut kauas kirkon opetuksesta tässä asiassa.

 

Tiedon puutetta

Tyttöjen ja naisten asema on huono monissa Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maissa. Hyvin nuoret tytöt elävät seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskauksen uhan alla. Jopa 10-13-vuotiaatkin saavat ensimmäisen lapsensa, jolloin koulunkäynti yleensä keskeytyy. Lastenoikeusjärjestö Planin mukaan maailmassa on yli 200 miljoona naista, jotka haluaisivat käyttää turvallista ja tehokasta ehkäisyä, mutta heillä ei ole siihen tietoa, välineitä eikä rahaa.

Ehkäisyneuvonnan ja ilmaisten ehkäisymenetelmien vieminen köyhimpiin maihin olisi parasta naisten terveyden edistämistä ja naisten aseman parantamista. Aborttioikeus pitäisi olla toissijaisena, vaikkakin naisen omalla päätöksellä toteutettavana ratkaisuna. Kuitenkin, abortti vajavaisesti varustelluissa klinikoissa jo monta lasta synnyttäneelle, puutteellisissa oloissa asuvalle naiselle on terveysriski, toisin kuin esimerkiksi Euroopassa. Oikeus raskauden ehkäisyyn onkin nostettava näkyvämmin esille aborttioikeuden rinnalle, oikeutena päättää omasta ruumiistaan ja lisääntymisestään.

Tilaa Tiedonantaja ja saat radikaalin vasemmistolaisen äänen kotiisi kerran kuukaudessa ja/tai koko lehden diginä myös verkossa!

 

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Teoria