Puheet palkkojen alentamisesta ovat törkeitä, kun tänäkin keväänä osinkoja jaetaan miljarditolkulla.
EU:n uusliberalistinen politiikka on epäonnistunut surkeasti
Plan B -konferenssi kokoaa viikonloppuna 250 osallistujaa 21 maasta edistyksellisistä vasemmistopuolueista. Yhdessä puolueet edustavat noin 20 miljoonaa eurooppalaista äänestäjää. Mukana konferenssissa on myös kansalaisjärjestöjen, tiedotusvälineiden ja ammattiliittojen edustajia.
Tanskan Punavihreän allianssin (Enhedslisten) parlamentaarikko Pernille Skipper totesi, että EU:n ja talous- ja rahaliitto Emun edustama uusliberalistinen politiikka on epäonnistunut surkeasti.
– Kapitalismin näkymätön käsi ei ole vain näkymätön, sitä ei yksinkertaisesti ole olemassakaan, sanoi Skipper.
Hänen mukaansa tarvitaan vaihtoehto uusliberalistiselle unionille, vaihtoehto, joka asettaa ihmiset pääoman edelle.
Hollannin sosialistipuolueen (PACE) parlamentaarikko Tiny Kox huomautti, että EU:n talouskuri- ja leikkauspolitiikka murentavat niin vakavasti demokratiaa ja perusturvaa, että kyse on Euroopan laajuisesta ihmisoikeusrikoksesta. Kox syytti EU:ta erityisesti massatyöttömyyden ylläpitämisestä.
Vastarintaa ja tottelemattomuutta
Kansainvälisen velkojen laillisuutta tutkivan komission belgialainen jäsen Eric Touissant totesi, että joidenkin euromaiden kuten Kreikan ylivelkaantuminen on suoraa seurausta Euroopan raha- ja talousunioni Emun rakenteellisesta epätasapainosta, jota EU:n keskeiset talousmaat kuten Saksa ja Ranska käyttivät tietoisesti ja häikäilemättä hyväkseen. Touissantin mukaan valtaosa Kreikan veloista on laittomia ja velkoja pitäisi sen vuoksi leikata. Myös muissa euromaissa pitäisi velkoja tarkastella kriittisesti ja selvittää niiden taustoja ja laillisuutta.
Touissant piti mahdottomana EU:n tai euron uudistamista. Hän peräänkuulutti vastarintaa, tottelemattomuutta EU-komission ja keskuspankin vaatimuksia kohtaan.
– Vasemmiston on esitettävä, että lähtö euroalueesta on todellinen vaihtoehto. Se tuo toki vastakkainasetteluja ja ristiriitoja, koska on mahdotonta, että komissio tai Euroopan keskuspankki suostuisivat siihen hyvällä, arvioi Touissant.
Kirjoittajan artikkelit
Kuntapolitiikan konkari Eero Salonen haluaa, että asukkaiden ääni kuuluu jatkossakin valtuustossa. Nokialla valtuutettuja on kolme, ja ne paikat aiotaan vähintäänkin säilyttää.
Työajan lyhentäminen tarjoaa mahdollisuuksia vähentää työuupumusta ja parantaa työssä jaksamista.
- ‹ edellinen
- 24 / 168
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Vasemmistokoalitio NPP:n ehdokas Anura Kumara Dissanayake on voittanut Sri Lankan presidentinvaalit. Lähes 7 miljoonaa srilankalaista antoi tukensa NPP-koalition lupaamille sosiaalisille uudistuksille, demokraattisten oikeuksien laajentamiselle, korruption vastaiselle työlle ja julkisten palvelujen rakentamiselle.
YK:n yleiskokouksen äänestyksessä vaadittiin ylivoimaisella enemmistöllä, että Israel lopettaa laittoman läsnäolonsa miehitetyillä palestiinalaisalueilla 12 kuukauden kuluessa. Äänestyksessä annettiin 124 ääntä puolesta, 14 vastaan ja 43 tyhjää. Äänestys järjestettiin vain vähän Israelin tekemän terrori-iskun jälkeen.
Afrikan kansalliskongressi ANC ei saavuttanut tarvitsemaansa suoraa enemmistöä vaaleissa, mutta sillä on edelleen suurin äänestäjien tuki. Maan siirtymävaiheen epäonnistuminen köyhyyden poistamisessa on avannut oven populistiselle etnonationalistiselle politiikalle. Etelä-Afrikan vaalitulosta analysoi Mark Waller.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.