Työ

Työn tuottavuus on noussut valtavasti, mutta silti nykypäivän duunari tekee pitempää työpäivää elantonsa eteen kuin alkukantaiset metsästäjä-keräilijäkansat.

– Tutkija Marshall Sahlins huomasi jo 1960-luvulla, että viimeiset säilyneet metsästäjä-keräilijät tekivät noin 15 tuntia työtä viikossa. Länsimaissa ja sosialistisissa maissa oltiin samoihin aikoihin tyytyväisiä siihen, että oltiin päästy 40 tuntiin, huomauttaa Marx-tutkija Miika Kabata.

Työ

Miten työ määritellään marxilaisesti?

Kabatan mukaan määrittely liittyy ihmisen ja luonnon vastakkaisuuteen.

– Ihmiset ovat osa luontoa, mutta toisaalta ihmiset joutuvat tavalla tai toisella hankkimaan elantonsa luonnosta. Ihmisellä on tarpeita, jotka eivät itsestään tule tyydytetyksi ja sen vuoksi on nähtävä vaivaa, selittää Kabata.

Karl Marx määrittelee Pääomassa työn tavoitteelliseksi toiminnaksi. Marx muun muassa luonnostelee kirjoittaessaan työprosessista: Surkeimmankin arkkitehdin erottaa mehiläisestä se, että arkkitehdillä on päässään kuva, jonka perusteella hän lähtee taloa rakentamaan. Sen sijaan mehiläinen toimii vaistonvaraisesti rakentaessaan kennoja.

”Alkutuotanto on vain pieni osa nykyisestä työnkuvasta Suomessa tai missä tahansa kehittyneessä maassa.”

Työtä tekemällä ihminen siis muokkaa luontoa. Mutta asia on nykyään Kabatan mielestä monimutkaisempi.

– Kun katsotaan esimerkiksi nyky-Suomea, työstä on tullut hyvin välitteistä. Harva ihminen on nykypäivänä töissä suoraan luonnon kanssa. Alkutuotanto on vain pieni osa nykyisestä työnkuvasta Suomessa tai missä tahansa kehittyneessä maassa. Nykyään alkutuotannon osuus on alle viiden prosentin, mutta vielä 1950-luvulla enemmistö suomalaisista työskenteli maataloudessa. Siitä ei ole sen pitempi aika.

Tulevaisuudessa työn välillisyys ja ero luontoon on megatrendi, joka tulee kasvamaan. Jalostus ja ennen kaikkea palvelut ovat jatkuvasti lisääntyvä osa ihmisten työstä. Palvelutyön erikoisuus onkin siinä, että ihmiset tekevät tavalla tai toisella palveluksia toisilleen.

Työnjako

Työstä kun puhutaan, niin tärkeä käsite on työnjako.

Erottelu maaseudun ja kaupungin välillä on historiallisesti erittäin tärkeä.

– Jos ajatellaan yhteiskuntarakennetta, mikä on sen perustavampi rakenne kuin yhteiskunnallinen työnjako, koska siihen liittyy hyvin monia merkittäviä erotteluja jo historiallisestikin ajateltuna. Siihen liittyy erottelu henkiseen ja ruumiilliseen työhön, jota Marx piti erittäin tärkeänä esimerkiksi Saksalaisessa ideologiassa.

Kabatan mukaan erottelu maaseudun ja kaupungin välillä on historiallisesti erittäin tärkeä.

– Pitkällä aikavälillä, sanotaan vaikka 10 000 vuoden ajalla, nähdään, että niin sanottu neoliittinen vallankumous, jossa ihmiset oppivat hyödyntämään maanviljelystä ja kotieläimiä, muutti hyvin voimakkaasti yhteiskuntaa. Tärkein muutos oli se, että ihmiset jäivät elämään paikalleen kaupungeissa.

Kaupungeissa tietysti syntyi ihan uusia työn muotoja – ja myös uusia työn riiston muotoja.

Työprosessi

Toinen keskeinen käsite on työprosessi.

Kapitalismissa työ saa kaksinaisluonteen.

Marx analysoi työprosessia muun muassa Pääomassa, jossa sille on omistettu oma kappale. Työprosessi voidaan pilkkoa analyyttisesti pienempiin paloihin – ja juuri näin Marx tekeekin.

Kun analysoidaan työprosessia, on hyvä huomata, että puhutaan olennaisesti käyttöarvojen tuotannosta. Kapitalismissa työ saa kaksinaisluonteen, jolloin työprosessi ja arvonlisäysprosessi kulkevat käsi kädessä.

– Kun tarkastellaan pelkkää työprosessia, on hyvä erotella ensinnäkin työn esine eli kohde. Esimerkiksi jos valmistetaan kangasta, niin työn esine on lanka, josta se kangas valmistetaan. Tarvitaan työvälineitä, vaikkapa kangaspuut, joka on kankaan valmistuksessa hyödyllinen työkalu. Lisäksi tarvitaan työntekijä, joka käyttää kangaspuita. Työprosessin tuloksena syntyy tuote, tässä tapauksessa kangas.

Prosessia analysoitaessa huomaamme, että tarvitsemme esineen, joka muuttuu työn tuotteeksi. Tätä prosessia pitää käynnissä työntekijä käyttämällä työvälineitä – hyvin järkeenkäypä kuvaus työprosessista.

Mielenkiintoiseksi työprosessin analyysi tulee siinä vaiheessa, kun se liitetään työn analyysiin kapitalismissa.

Työpäivä

Lisää tärkeitä marxilaisia käsitteitä: työpäivä.

Työpäivän osalta Marxille tärkeä jako on ero välttämättömän työn ja lisätyön välillä. Kabatan mukaan erottelu näkyy hyvin erilaisissa yhteiskuntamuodoissa ja tuotantotavoissa.

”Lisätyö on se, joka tehdään hallitsevan luokan edustajille.”

– Välttämätön työpäivä on se osa päivästä jonka työläinen työskentelee itselleen tai omalle perheelleen. Lisätyö on se, joka tehdään hallitsevan luokan edustajille, jotka riistävät työtä. Työpäivä voidaan siis jakaa tällä tavalla välttämättömään työhön, jonka työläinen tarvitsee tullakseen toimeen ja lisätyöhön.

Työpäivän pituudesta on käyty historian aikana monenlaisia kamppailuita – ja käydään tietysti yhä.

– Marx korostaa, että esimerkiksi niin sanotussa feodaalisessa tuotantotavassa on selvästi nähtävissä, mikä osa työpäivästä tehdään linnanherralle ja minkä osan päivätyöläinen tekee itselleen, koska työpäivät on jopa eroteltu: tietyt viikot tehdään töitä linnanherralle ja tietyt työskennellään omalla, pienellä peltotilkulla.

Vieraantunut työ

Varsinkin nuoren Marxin tuotannossa vilahtelee jälleen uusi, merkittävä työhön ja työntekoon liittyvä käsite: vieraantunut työ.

Työn vieraantumisesta voidaan erottaa erilaisia lajeja.

– Vieraantunut työ liittyy Marxin kapitalismin kritiikkiin ja myös laajemmin tavaramuodon kritiikkiin ja siihen, miten ihmiset tehdessään työtä käyttävät omia kykyjään, mutta joissakin yhteiskunnallisissa olosuhteissa työ ja työnteko kääntyvät työläistä itseään vastaan, selventää Kabata.

Työn vieraantumisesta voidaan erottaa erilaisia lajeja.

– Työläinen voi vieraantua työn esineistä. Hän ei omista enää työn kohdetta, jota hän käyttää – se kuuluu jollekin muulle. Silloin myös työn tuote päätyy jonkun toisen omaisuudeksi. Työläinen voi vieraantua myös työprosessista. Esimerkiksi Charles Chaplinin elokuvassa Nykyaika koneet määräävät työtahdin ja työtehtävät, sanelevat ruumiin liikkeet, miten työläinen joutuu tekemään työtä. Se on äärimmäinen esimerkki siitä, miten työläisestä tulee vain eräs hammasratas työprosessin kokonaisuudessa.

Kaikkein mielenkiintoisin ulottuvuus työn vieraantumisessa on Kabatan mielestä se, miten vieraannutaan yhteiskunnasta kapitalismin voittomotiivin myötä. Kustannukset ja hyödyt ja niiden jako käy kapitalismissa hyvin epätasaiseksi.

Työ kapitalismissa – palkkatyö

Kapitalismin ominaispiirre on palkkatyö, vaikka historiallisesti myös orjuus on ollut tärkeä osa kapitalismia. Nykyään orjuuden merkitys on Kabatan mukaan marginaalinen.

Palkkatyö tekee työvoimasta tavaran.

Palkkatyön osalta keskeisin marxilainen erottelu tapahtuu työn ja työvoiman välillä.

– Työ on prosessi, jossa työläinen käyttää omia kykyjään ja tuotantovälineitä hyödykseen. Työvoima on kyky itsessään. Se voi olla käytössä työtä tehdessä, tai se voi olla käyttämättä esimerkiksi silloin kun työläinen on kotona nukkumassa. Tai kun työläinen on jäänyt työttömäksi.

Palkkatyö on myös siinä mielessä tärkeä, että se tekee työvoimasta tavaran.

– Palkkatyö on erittäin joustava tapa järjestää tuotanto. Se on hyödyllistä kapitalistille, että työvoima on tavara, koska sitä voidaan palkata ja irtisanoa tarpeen mukaan. Pääoman riskit pienenevät, tuotantoa voidaan järjestää joustavammin, jolloin voitontekomahdollisuudet lisääntyvät.

Yhteiskunnallinen työ

Marxin ajattelusta löytyy kuuluisa niin sanottu arvolaki. Arvolain mukaan tavaran hinnan määrää sen tuottamiseen tarvittava välttämätön työ – yhteiskunnallisessa mielessä.

– Otetaan esimerkki: Tarvitsemme nauloja. On kaksi yritystä, joista ensimmäisessä tuhannen naulan valmistamiseen menee minuutti. Toisella yrityksellä samaan kuluu tunti. Jos naulat ovat samanlaisia ja niistä maksetaan sama hinta, niin voimme päätellä, kumpi näistä yrityksistä jää markkinoille ja kumpi menee konkurssiin. Tehokkaampi yritys on se, joka selviää kilpataistelussa ja pystyy jatkamaan toimintaansa, tässä siis ensimmäinen yritys.

Kapitalismissa työstä tulee yhteiskunnallista.

Esimerkkitapauksessa naulanvalmistus on yhteiskunnallinen standardi, joka määrää välttämättömän työajan.

Arvolaki on keskeisessä asemassa, kun työtä ajatellaan yhteiskunnallisessa mielessä. Kapitalismissa työstä tulee yhteiskunnallista juuri sen kautta, että tuotteet ovat myytävissä markkinoilla niin laajalla alueella kuin ne nyt sattuvat olemaan – nykyään tietysti markkinat ovat monella tuotannon alalla maailmanlaajuiset.

Työn kaksinaisluonne

Kabatan mukaan Marx piti eräänä tärkeimmistä keksinnöistään ajatusta työn kaksinaisluonteesta.

”Marx erottaa konkreettisen työn, joka liittyy käyttöarvojen tuottamiseen, sekä abstraktin työn, joka liittyy arvonlisäysprosessiin.”

– Se liittyy siihen, että meillä on toisaalta työprosessi, jossa luodaan käyttöarvoja, vaikkapa niitä nauloja. Mutta samaan aikaan kapitalismissa on rinnalla arvonlisäysprosessi. Siinä ei riitä, että valmistetaan nauloja. Naulat on pystyttävä valmistamaan siten, että syntyy voittoa.

Vaikka esimerkin tehottomampi naulayritys – jolla tuhlaantui tuhannen naulan tuottamiseen tunti – saisi raaka-ainemetallin puolet halvemmalla kuin toinen, tehokkaampi yritys, ei sen kannata tuottaa nauloja. Sen sijaan tuottavampaa on myydä halvalla saatu metalli sille toiselle, tehokkaammalle naulayritykselle hieman sisäänostohintaa kalliimmalla, koska se on parempi tapa tuottaa voittoa.

– Tähän kytkeytyy työn kaksinaisluonne. Marx erottaa konkreettisen työn, joka liittyy käyttöarvojen tuottamiseen, sekä abstraktin työn, joka liittyy arvonlisäysprosessiin. Siinä ihmiset käyttävät omia lihaksiaan ja aivojaan ja lisäävät arvoa työn esineeseen tehdessään tavaroita.  

Lisätyö

Marx kirjoittaa kapitalismissa lisäarvontuotannosta kahdella tavalla: absoluuttinen ja suhteellinen lisäarvontuotanto.

Tämä liittyy myös työpäivän pituuteen, huomauttaa Kabata.

Kapitalismi on kuuluisa siitä, että se on kehittänyt useita tapoja nyhtää lisäarvoa.

– Kun kapitalisti pääsee vapaasti pidentämään työpäivän pituutta, puhutaan absoluuttisen lisäarvontuotannosta. Jos välttämätön työaika – siis aika, jossa työläinen pystyy uusintamaan oman ja perheensä olemassaolon – on esimerkiksi neljä tuntia päivässä, ja jos työläinen tekee kaksitoista tuntia töitä, hän tekee kahdeksan tuntia päivässä lisätyötä. Jos työpäivää pidennetään kuuteentoista tuntiin, työläinen tekeekin kaksitoista tuntia lisätyötä.

Kapitalismi on kuuluisa siitä, että se on kehittänyt toisenkin tavan nyhtää lisäarvoa. Marx kutsuu sitä suhteelliseksi lisäarvontuotannoksi.

– Kapitalisti on taitava käyttämään yhteistoimintaa hyödykseen, kuten työnjakoa tehtaissa, mutta ennen kaikkea erityisesti koneita ja suuren mittakaavan tuotantoa. Suhteellisen lisäarvontuotannossa käytetään näitä kaikkia. Ideana on lyhentää välttämätöntä työaikaa tuotantoa tehostamalla esimerkiksi neljästä kahteen tuntiin päivässä. Työpäivä voi pysyä kahdessatoista tunnissa, mutta lisätyötä tehdään nyt kymmenen tuntia aikaisemman kahdeksan sijaan. Niin myös lisäarvoa syntyy enemmän.

Työttömyys

Alkuvuodesta on keskusteltu paljon työttömyydestä. Marxilla on myös tässä teemassa sanansa sanottavana.

”Kapitalismi tuottaa työttömyyden itse.”

Kabata korostaakin, että kapitalismi ei tule toimeen ilman jatkuvaa työttömyyden synnyttämistä. Täystyöllisyys on kapitalistin näkökulmasta erittäin epämukava.

– Kapitalismi tarvitsee työttömien vara-armeijaa, työvoimavarantoja, joita voidaan ottaa sopivan tilanteen sattuessa käyttöön. Marxin eräs keskeisimpiä pointteja on, että kapitalismi tuottaa työttömyyden itse. Työttömyyden syy ei ole esimerkiksi kilpailun rajoittaminen tai muu valtiollinen sääntely, vaan kapitalismin sisäinen kilpataistelu itsessään. Tämä on perustavaa laatua oleva ero porvarilliseen, esimerkiksi kokoomuksen Juhana Vartiaisen käsitykseen työttömyydestä, muistuttaa Miika Kabata.

Artikkeli perustuu Miika Kabatan Työväenliikkeen kirjastossa pitämään alustukseen DSL:n Marxin kelkassa –tilaisuudessa 13. helmikuuta 2018. Tilaisuus oli osa Marx200-juhlavuoden tarjontaa.