Kuuban vallankumous täytti 60 vuotta tammikuussa 2019. Maa on keskellä uudelleenmäärittelyprosessia, jonka suunta ei ole vielä kenenkään tiedossa. Antti Halisen uutuuskirja antaa kriittisen näkökulman Kuuban ongelmiin.
Verkkokaupasta: Karl Marx filosofina uudistettu painos
Marx on ajankohtaisempi kuin koskaan. Tämän modernin ajattelun jättiläisen ajatuksilla on edelleen paljon annettavaa niin taloudelliselle, yhteiskunnalliselle kuin filosofiselle keskustelulle. Karl Marxin filosofiaa pohtivan teoksen uudistettu painos on ilmestynyt vastauksena jatkuvaan kysyntään.
Jukka Heiskasen katsaus Karl Marxin filosofiaan on tarkistettu ja laajennettu versio hänen aiemmin ilmestyneestä kirjastaan. Siinä pyritään huomioimaan Marx-tulkinnoissa viime vuosina tapahtuneet merkittävät muutokset, kuten myös se, ettei kaikki ole muuttunut.
Tarkastelussa ovat Marxin käsitykset muun muassa historian kulusta, nykyään ekologisiksi tai ympäristöfilosofisiksi kutsutuista kysymyksistä, vieraantumisesta, tavarafetisismistä, valtion ja vapauden luonteesta, demokratiasta ja diktatuurista, dialektiikasta ja poliittisen taloustieteen metodista.
Teos on helppotajuinen sukellus Marxin ajatteluun.
Tekniikan filosofiaa
Myös tähän asti varsin niukasti keskusteltu Marxin tekniikan filosofia otetaan laajasti esiin. Heiskanen esittää, että Marxin ideat muun muassa tekniikan tieteellistymisestä ja taiteellistumisesta ja tuotantovälineiden saattamisesta yksilöiden hallintaan ovat antoisia vielä internetin luonteesta käytävän kamppailun aikakaudellakin.
Teos on helppotajuinen sukellus Marxin ajatteluun. Se soveltuu myös oppikirjaksi tai opintoaineistoksi erimuotoiseen opintotoimintaan.
Demokraattinen sivistysliitto (DSL), Karl Marx-seura. 328 s.
2020
Hinta 25 euroa + toimituskulut (5 euroa).
Tilaa Tiedonantajan verkkokaupasta.
Kirjoittajan artikkelit
Jokaisen fillarikommunistin vakiovaruste syksyn pimeneviin iltoihin! Lenin-heijastimen avulla näyt paremmin liikenteessä ja samalla tuet Tiedonantajaa.
Nyt on mahdollisuus hankkia kotiin, lahjaksi ja järjestölle korkeatasoista taidetta – ja samalla tukea Tiedonantaja-lehteä.
- ‹ edellinen
- 19 / 328
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Teoria
Äärioikeiston nousu ei ole osoitus poliittisesta tyytymättömyydestä, ei sosiaalisesta patologiasta eikä varsinkaan järjestelmänvastaisuudesta. Äärioikeiston kasvu viime vuosikymmenellä on vastareaktio - ja vieläpä maailmanlaajuinen vastareaktio. Mutta mitä vastaan?
Tokion yliopistossa apulaisprofessorina toimiva filosofi Kohei Saito kertoi Helsingin yliopiston Post-Fossil and Post-Capitalist Futures -tapahtumassa siitä, miten hän näkee ihmiskunnan tulevaisuuden rakentuvan sosialismin pohjalta ja perustuvan niukkuuteen. Parasta hänen visiossaan on, ettei se pidä sisällään vaatimuksia epävarmoille teknologisille läpimurroille tai muille Deus ex Machina ratkaisuille, joihin monet muut tarttuvat.
Suomen valtiovalta nostaa arvonlisäveron korkealle eli 25,5 prosenttiin syyskuun alussa. Vero on todella kova ja voi kysyä, miten tuollainen vero on edes mahdollinen. Laki itsessään paljastaa oman luokkaluontonsa.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.