Heinäveden kunnanhallitus käsitteli maanantaina 24.9.2018 yli 3000 ihmisen jättämää kuntalaisaloitetta, jossa kuntaa pyydetään ryhtymään kaikkiin käytettävissä oleviin keinoihin kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi ja grafiittilouhosalueen pysäyttämiseksi.
JP (Juha-Pekka) Väisäsen mielestä #Ykkösketjuun-kampanjasta puuttuu konkretiaa, eikä se poista kapitalistin tapaa muuttaa ihmisoikeuksia budjettikysymykseksi.
Viimeinen budjettiesitys käsiteltiin eduskunnassa ja kova leikkauslinja jatkuu. Budjetti ei aiheuttanut rakoja hallituksen yhtenäisyyteen, mutta ulkoministeri Timo Soinin esiintyminen rikkoi porvarihallituksen sisäistä yhtenäisyyttä.
Palvelualojen ammattiliitto päätti 18. syyskuuta laajasta ylityökiellosta ja muista työtaistelutoimenpiteistä vastaiskuna Sipilän hallituksen toimille heikentää irtisanomissuojaa.
Tampereella järjestetään tänään mielenosoitus rasismia ja natsismia vastaan sekä nostetaan punaista korttia rasismille illan musiikkitapahtumassa. Mielenosoitus kokoontuu on klo 15:00 Jugendtorilla.
Sipilän hallitus jatkaa sotaisaa politiikkaansa. Rauhanjärjestöt ovat pettyneitä rauhantyön valtionapujen määrään hallituksen talousarvioesityksessä ensi vuodelle.
Teollisuusliitto on päättänyt mittavista, vaiheittain etenevistä toimista pääministeri Juha Sipilän hallitusta vastaan. Teollisuusliiton alojen ylityökielto astuu voimaan puoliltaöin 17. syyskuuta.
Foodoran Suomessa työskentelevät lähetit yhteistyössä Vapaan syndikaatin ja Vastavoima ry:n kanssa käynnistivät kampanjan, jossa vaaditaan ruokalähettien työolosuhteiden parantamista ja heinäkuussa ilmoitettujen palkanalennuksen perumista.