Kaiken kaikkiaan muutama sata pääkaupunkiseudun opettajaa, oppilasta ja vanhempaa osoitti torstaina 15. syyskuuta mieltään kasvatuksen ja opetuksen puolesta. Päävastuun mielenilmauksen järjestemisestä kantoivat Helsingin, Espoon, Vantaa ja Kauniaisten opettajayhdistykset.
Mielenosoituksen viesti päättäjille oli selkeä: kuntien taloudellinen ahdinko on niin suurta, että opetustoimessa ei välttämättä kyetä täyttämään peruskoululain säätämiä vaatimuksia.
Eduskunnassa on käsiteltävänä esitys vanhan rauhanturvalain korvaavaksi kriisinhallintalaiksi.
Esityksen mukaan Suomen osallistuminen EU:n taistelujoukkojen operaatioihin ulkomailla ei enää edellyttäisi YK:n valtuutusta. EU:n valtuutus riittäisi, ja operaation toimeenpanijana voisi olla myös "maaryhmä". Suomalaiset voisivat myös osallistua niin sanottuun rauhaanpakottamiseen eli oikeisiin sotatoimiin.
Saksan parlamenttivaalit johtivat pattitilanteeseen, kun kumpikaan suurista puolueista ei perinteisten apupuolueidensakaan avulla saanut taakseen hallituksen muodostamiseen tarvittavaa enemmistöä. Pattitilanne jumiuttaa Euroopan unionin johtavaa maata ja jo muutenkin puolihalvaantuneessa tilassa olevaa unionia.
Kävelemme, emme juokse, sillä olemme matkalla hyvin kauas. Näin vastaavat meksikolaiset zapatistit niille, jotka hoputtavat heitä vallankumouksessaan.
Chiapasin maakunnassa pari vuosikymmentä toimineiden kapinallisten hallitsemilla alueilla on autonomisia kuntia. Ne perustuvat ajatukseen suorasta demokratiasta ja luottamushenkilöiden kierrätyksestä. Ammattipoliitikot ovat tässä järjestelmässä tuntemattomia.
* * * * *
– Välinpitämättömyys on tyypillistä brittinuorille näinä päivinä. Kysymys on enemmän välinpitämättömyydestä kuin julmuudesta tai jopa suvaitsemattomuudesta... tämä on olennaisin näkökulma, minkä yritän näyttää elokuvallani, toteaa brittiohjaaja Thomas Clay Tiedonantajan haastattelussa.....
RORY WINSTON
ARI SARDAR
Maaliskuun 1. 2005 voimaan tulleiden lakimuutosten mukaan hoitotakuun piti toteutua elokuun loppuun mennessä. Syyskuun alusta alkaen kiireetön hoito piti järjestää sairaaloissa viimeistään kuuden kuukauden kuluttua. Lainsäätäjien asettama tavoite on osoittautunut liian kunnianhimoiseksi annettujen vaatimusten ja resurssien suhteessa......
JORMA ELORANTA
Jawaharlal Nehru-yliopiston professori Jayati Gosh Delhistä, Intiasta tiivisti Femme Globale-tilaisuudessa Helsingissä pitämässään alustuksessa koko uusliberalismin aikaansaaman kurjuuden. Hän tarkasteli markkinoiden ylivallan vaikutuksia kaikkein haavoittuvimpiin eli kehitysmaiden köyhiin naisiin.......
TIINA SANDBERG
USA:ssa jaksetaan vääntää vitsiä niinkin kauheasta asiasta kuin hirmumyrsky Katrinan aiheuttamasta katastrofista.
Vitseissä mollataan useimmiten presidentti George W. Bushin sekä liittovaltion hätätilaviraston Feman vastuunpakoilua ja kyvyttömyyttä. Myös viittauksia sotaan ja öljyyn esiintyy.
Kun Kapeaharteinen taannoin kertoi kuunnelleensa historian totuuksia kommunistisen nuorisoliiton juhlassa, se pani nuo harmaat aivosolut, kuten Agatha Christien kunnon salapoliisi Poirot sanoisi, aivan hyrräämään.
Kertauskurssi, pieni liipaisu vanhaan kunnon ryssävihaan, oli todella paikallaan. Kun Suomea 1920-luvulta lähtien valmisteltiin määrätietoisesti "jatkosotaan", Itä-Karjalan valtaukseen ja Suur-Suomen luomiseen, propaganda oli niin tehokasta, että jäljet näkyvät yhä.
YK:n jäsenmaiden diplomaatit pääsivät viime tipassa ennen YK:n erityisistunnon eli maailman valtiojohtajien huippukokouksen alkamista sopimukseen vesitetystä loppuasiakirjasta maailmanjärjestön uudistamiseksi ja köyhyyden vähentämiseksi. Lopullinen luonnos jää kauas aiemmin esitetyistä kunnianhimoisista ehdotuksista.
Kumma paikka tuo Stalingrad. Sieltä on kotoisin seiväshypyn ME-nainen Jelena Isinbajeva. Ja nyt Kultaisen Liigan kesän kilpailusarjan ainoana lajinsa voittajana selviytynyt kolmiloikkaaja Tatjana Lebedeva.
Tatjana teki hienon eleen: kymmenen prosenttia palkinnostaan kotikaupunkinsa lastentarhalle. Pitäisikö lähteä katsomaan mitä toisen maailmansodan sankarikaupungille nyt kuuluu? Vieläkö kersantti Pavlovin talo on paikallaan. Ja millainen on Mamajevin kukkula, josta käytiin pahimmat taistelut?
Hirmumyrsky Katrinan Yhdysvaltain Louisianassa, Alabamassa ja Mississipissä aiheuttama tuho on hirvittävä. Aineelliset tuhot ovat valtavat ja suurimmat arviot kuolonuhreista liikkuvat 40 000:sta 100 000:een. Puhutaan jopa 200 000:sta. Ei tee mieli käsitellä asiaa poliittisesti, mutta on pakko. Katastrofi on nimittäin suurimmaksi osaksi George W. Bushin hallituksen ja muiden viranomaisten itse aiheuttama.
Miksi monet tutkijat ja päättäjät puhuvat "syrjäytymisestä"? Eikö irtisanomisissa ja sosiaaliturvan leikkaamisessa ole kysymys syrjäyttämisestä? Miksi syrjäytymisestä puhutaan usein ikään kuin itsestään toteutuvana tai väistämättömänä asiana, vaikka kysymys on yksilöä, ryhmää ja koko työntekijäkuntaa koskevasta epäinhimillisestä menettelystä?
Tiedättekö mikä on luova tuho? Ettekö? Vaikka elämme keskellä luovaa tuhoa.
Luova tuho on työpaikkoja hävittävä ja synnyttävä kiertokulku globaalissa kapitalismissa.
Yhdysvaltalainen chileläissyntyinen taloustieteilijä Ricardo Caballero kävi oikein Suomessa saakka selittämässä käsitettä.
Helsingin Sanomien toimittaja näytti Caballerolle kuvia vihaisista ja lannistuneista naisista seisomassa Turun torilla sen jälkeen kun Leaf oli ilmoittanut sulkevansa Turun-tehtaansa.
Kuluneella viikolla maassamme on tuotettu monia merkittäviä ajatuksia, jotka hyvinkin vetävät vertoja yhdysvaltalaisen tv-papin Pat Robertsonin ehdotukselle hoitaa Hugo Chávez pois päiviltä salamurhan avulla.
Max Jakobson esitti noin tuhannennen kerran Suomen liittämistä Natoon "ennen vaaraa" (joka on tietysti Venäjä). Ja koska kansa sekä pasifistinen globalisaatiohössöttäjä Tarja Halonen ovat tulppana, on Jakobsonin mielestä turvauduttava eräänlaiseen vallankaappaukseen.
– Hakkaa päälle Suomen poika, ettei Ruotsi meitä voita, hei, hei, hei!
Muistuuko mieleen? Huutosakkien hurja taistelu, rajut kamppailut ja tönimiset juoksuradalla, protestit ja vastaprotestit, uljaat suomalaiset sankarit, jotka venyivät viimeisillään voittoon.
Niin ja kännikalat puolin ja toisin, jo matkalla saatikka sitten stadionilla.
Sellaista se on urheilu. Kansalliskiihkoistako? Ehkä hiukkasen.
Venäjällä aiotaan palauttaa Neuvostoliiton aikainen kuntarakenne. "Suurten yksiköiden ekonomia" on havaittu huonoksi. Meillä suunnitellaan tehtäväksi päinvastoin. Nykyinen kunta- ja palvelurakenne aiotaan romuttaa ja siirtyä suurempiin yksikköihin.
Keskustelussa on hahmoteltu ainakin kolme eri mallia:
Etelähämäläisessä Janakkalan kunnassa sijaitsevan Tervakosken Puuhamaan tuntee lähes jokainen suomalainen. Muutaman kilometrin päässä siitä, Leppäkosken kylässä on ainakin vielä toistaiseksi hieman tuntemattomampi nähtävyys. Jussi Kulosen Lada-farmi, joka ainakin omaperäisyydessään hakkaa monet puuhamaat mennen tullen.
Ruohoa ei tarvitse leikata
Suomessa ollaan kovalla vauhdilla pistämässä kuntarakennetta uusiksi. Kunta- ja palvelurakennetta uudistavaa hanketta ajetaan kuin käärmettä pyssyyn alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisen (kesk.) johdolla.
Nyt ne ovat ohi, käyty ja koettu. Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaalit päättyivät 15. elokuuta. Elämysrikkaan viikon mittaan oli valtavasti monimuotoista ohjelmaa: yli sata konferenssia, seminaaria ja työpajaa, lukuisia konsertteja, tapaamisia, näyttelyitä ja kiertokäyntejä.
Unkarilaisen György Konrádin Vierailija oli ilmestyessään vuonna 1969 hätkähdyttävä kokemus. Se on kertomus budapestiläisestä sosiaalityöntekijästä, oman elämänsä vierailijasta, jolle ihmisten auttaminen ei ole pitkään aikaan tarkoittanut muuta kuin rutiinien suorittamista. Sosiaalityöntekijä havainnoi asiakkaidensa kärsimyksiä pyrkien kuitenkin olemaan puolueeton....
ARTO TUOMINEN
Homma on nyt sitten hoidossa. Formulafirma McLarenilta ovat huolet poissa. Niin myös Mersulta. Nyt tiedetään mikä tehoaa heidän huippukuskiinsa Kimi Räikköseen.
Myös Kimin yksityinen holhoojatäti Anna Sorainen voi huokaista helpotuksesta.
Ei muuta kuin aina ennen formulakisoja pari tyttöä asialle. Kyllä jutut alkavat luistaa. Ei enää turhaa stressiä moottorivikojen vuoksi. Mersukin tykkää siitä.
Suomen kommunistisen puolueen uudelleenrakentamisessa on siirrytty uuteen vaiheeseen. Se merkitsee etenemistä toiminnan jatkumisen turvaamisesta puolueen voimistamiseen työväen etutaistelun järjestäjänä, uusliberalismin vastaisen punavihreän yhteistyön kokoajana ja vasemmiston aatteellisen keskustelun haastajana.
Tällainen johtopäätös tehtiin SKP:n keskuskomitean kesäkokouksessa viime viikonloppuna Vähäjärvellä.....
(TA)
Toinen toistaan seuraavat terrori-iskut ravistelevat Suomea. Viiala, Turku, Ylöjärvi, Oulu, Vaasa, Kuopio, Kotka, Saarijärvi, Salo, Raahe, Kempele, Forssa, Ulvila, Parkano, Hollola! Ja niin edelleen. Olisi melkein helpompi luetella paikkakunnat, joilla terroristit eivät ole iskeneet.
Valtiosihteeri Raimo Sailas ehti juuri Kunta-lehdessä heristää sormeaan ja kehottaa "keskustelemaan siitä, mitä yhteiskunnan kuuluu kansalaisilleen kustantaa". Matti Vanhasen hallitus ei kuitenkaan Sailaksesta välittänyt, vaan pani hösseliksi. Se jakaa köyhyyspaketissaan löysin rantein rahaa köyhille.
Hallituksen käynnistämä kunta- ja palvelurakenteen muutoshanke tähtää koko kuntajärjestelmän ja hyvinvointimallin rajuun muuttamiseen. Kunnista tehdään yksityisten yritysten tavoin toimia suuria konserneja. Hanke kuvaa samalla syvää kuilua kansalaisten ja toisaalta johtavien poliitikkojen ja virkamiesten välillä.