Maanantaina 5. syyskuuta nostetaan Tampereella kissa pöydälle. Kunta kuntalaisille –toimintaryhmä on kutsunut koolle mielenilmauksen kattavien lähi- ja peruspalvelujen puolesta.
Lauantaina tuhannet ihmiset marssivat Joukkovoiman riveissä SOS-hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan. Tyytymättömien armeija oli saapunut Helsinkiin eri puolilta Suomea.
Turkulaisen kirjalijan Mika Terhon kirja (vas.) tuomittiin jo ennen syytettä. Tuorein teos Syytetty kuvaa prosessia, johon taiteenvapautta puolustava Terho on joutunut.
Hallitus valmistelee ensi vuoden talousarviota, josta on poistettu kokonaan rauhan- ja ihmisoikeusjärjestöjen valtionavut.
Fennovoiman ydinvoimalahankkeen vastustajat osoittivat mieltään torstaiaamuna vesirakennusyhtiö Terramare Oy:n pääkonttorilla Helsingin Lassilassa.
Jaana Kivi kirjoitti pysäyttävän kirjan Brysselin lobbauskoneistosta.
Kommunistien mielestä perintäbisnes loukkaa tasa-arvoa.
Kansan mitta on tullut täyteen. Lauantaina Joukkovoiman mielenosoitus kokoaa tyytymättömät Helsinkiin. Leikkaushallitukselle loppu!
SKP:n keskuskomitean uudet edustajakokouksessa valitut jäsenet aloittivat kolmivuotisen työnsä viikonloppuna Hauhon Vähäjärvellä.
Joukkovoima vastustaa lauantaina kenkäpari kaulassa budjettiriihen järkyttäviä leikkausesityksiä.
Amerikkalainen bibliofiili Sylvia Beach toteutti unelmansa ja perusti Pariisiin kirjakaupan, josta tuli legenda.
Dakota Accessin öljyputki uhkaa alueen asukkaita ja ympäristöä. Alkuperäiskansa-aktivistien mukaan kyse on koko Yhdysvaltain tulevaisuudesta.
Viranomaiset luovuttavat pidätettyjä rikollisjärjestöjen käyttöön. Kadonneiden äidit järjestivät toukokuussa 2013 mielenosoituksen, jossa vaadittiin selvyyttä omaisten kohtalosta.
Petra Packalén ja Simo Suominen suosittelevat vastaavaa kuntalaisaloitetta muuallekin.
Viikonloppuna kohua herättänyt Särkänniemen delfiinien siirto on karu esimerkki siitä, miten kunnallisten yhtiöiden avulla voidaan asioita pimittää kuntalaisilta, toteaa SKP:n keskuskomitea.
Turun Metalli 49:n puheenjohtaja Antero Palomäki ei luota hallituksen tapaan hoitaa asioita. Sen vuoksi työväenkin suunta 3. syyskuuta on Joukkovoiman mielenosoitus Helsingissä.
Helsingissä järjestettävä festivaali on Suomen kommunistisen puolueen, Euroopan vasemmiston, Tiedonantaja-sanomalehden ja Demokraattisen sivistysliiton yhteisaloite.
Petteri Orpon johdolla tehty ensi vuoden talousarvioesitys tarkoittaa tiukkoja leikkauksia vanhustenhuoltoon, toteaa SKP:n Kaija Kiessling.
Mari Saloheimo kertoo kokemuksia siirtolapuutarhaelämästä Helsingin Hermannissa.
Tamperelaisen Juhani Branderin omaelämäkerrallisen romaanitrilogian toinen osa on ilmestynyt.
Maanantaina 22. elokuuta järjestettiin protesteja ammatillisen koulutuksen arvostuksen ja tulevaisuuden puolesta.
Huippu-urheilun muutosryhmä asetti Suomelle tavoitteeksi olla paras pohjoismaa vuoteen 2020 mennessä. Mikä meni pieleen?
Turkissa kesällä tapahtuneen vallankaappausyrityksen jälkeen hallitus on koventanut otteitaan kurdiväestöä kohtaan.
Kiina ajaa omia intressejään, ei Venäjän, ja niin aikoo tehdä tulevaisuudessakin.
Pertti Julkusen mielestä Eduskunta III on hengetöntä teatteria ja tyrkyttävää journalismia.
Brasilian talouden taantumasta ja johdon korruptiosta puhutaan paljon, mutta tavallisia ihmisiä ja yrittäjiä kiusaa myös tähtitieteellinen korkotaso.
DSL:n ja SKP:n kesäyliopistossa perehdyttiin muun muassa eurokriisiin taloustieteilijä Bill Mitchellin videoluennon avulla.
Lehdentekoa jatketaan Malmilla. Sinulla on mahdollisuus tukea Tiedonantajaa muutosta aiheutuvien ylimääräisten kulujen kattamisessa.
Tanskalaisen Sidsel Kjemsin mukaan evankelisluterilaisen kirkon toiminnan ylläpito tulee Suomelle kalliiksi. Esimerkiksi Norjan ja Tanskan kirkot hoitavat yhteiskunnalliset tehtävänsä halvemmalla.
Smash ASEMista Mustaan Kallioon - mikä on poliisin asema ja rooli?
SKP:n puheenjohtajan JP Väisäsen mielestä porvarit hakevat veropopulismilla oikeutusta leikkauspolitiikalle, joka kurjistaa entisestään työväkeä ja köyhiä.
Eri puolilla Thaimaata on tehty tuhoisia pommi-iskuja. Kohteena on ollut muun muassa suosittu turistikaupunki Hua Hin. On todennäköistä, että iskujen tekijät ovat muualta kuin Thaimaasta.
KTK Tekniikan Asiantuntijat ihmettelevät, kuinka pitkään kansantaloudessa voidaan edetä ostovoiman heikentämisen ja työllisyyden kustannuksella.
Suomalainen köyhäkin kuluttaa yli planeetan kestokyvyn. Vika ei kuitenkaan ole köyhän itsensä vaan kapitalismin, joka ei anna vaihtoehtoja.
SKP:n tavoitteena on kaataa oikeistovalta, joka uhkaa hyvinvointivaltiota, heikentää työläisten ja vähävaraisten asemaa, vaarantaa sukupuolten tasa-arvon sekä edistää markkinavetoista kapitalismia Suomessa.
Pari kuukautta sitten jouduin ikävän sähköpostivuodon keskelle, jolla ei siis ollut yhtään mitään tekemistä erään kokoomuspoliitikon vapaa-ajan asunnolle hankittujen uusien keittiökalusteiden kanssa, ja olen varma, että taas ovat ruplat liikkuneet vinhaan!
Kajaanin Runoviikkoa on vietetty jo 40 kertaa. Mukana olivat muun muassa Olga Nekrasova-Rajamäki ja Eeva Putro.
Sosialismi on uusliberalistisen finanssikapitalismin negaation negaatio, kirjoittaa Ulf Modin.
Heinäkuun alussa Punaisilla suvipäivillä Kaavin Luikonlahdessa keskusteltiin leikkauspolitiikan vaikutuksista naisten ja lasten elämään.
Yhdysvaltain kommunistipuolueen Marc Brodine toteaa, että maan presidentinvaaleissa ei ole vaihtoehtoja.
Reilu vuosi sitten alkunsa saanut Joukkovoima-kansanliikkeen seuraava suurtapahtuma on lauantaina 3. syyskuuta järjestettävä mielenosoitus Helsingissä.
Ehkä eniten heinäkuun kansainvälistä urheilua leimasivat dopingskandaalit.
Kansainvälistä Hiroshima-päivää vietetään 6. elokuuta. SKP:n puheenjohtaja JP Väisänen muistuttaa, että ydinaseet ja ydinasepelote ovat edelleen monen valtion puolustus- ja turvallisuuspoliittisissa ohjelmissa.
Valheita levittäviä natsiäänitorvia ei pidä erehtyä luulemaan ”vaihtoehtomediaksi” tai ”kansalaisjournalismiksi”.
Brittikoomikko Russell Brand tunnetaan myös poliittisesta aktivismista. Sammako-kustantamon Seppo Lahtinen selventää, mistä Brandin tuoreessa Vallankumous-kirjassa oikein on kyse.
DSL:n maanantaiklubilla kesäkuussa puhuneet kirjailija Anneli Kanto (vas.) ja tutkija Marjo Liukkonen toivat esiin vuoden 1918 sisällissodan vaiettuja julmuuksia.
Unioni on suurpääoman ja poliittisen oikeiston hanke, jonka tavoitteena on mahdollisimman suurien voittojen takaaminen suuryrityksille.
Mietteitä monipuolisesta ja kantaaottavasta kirjoittamisesta.
Muun muassa Allen Ginsberg ja Gregory Corson luotsaama kulttuuri-ilmiö ravisteli keskiluokkaista arvomaailmaa. Haastattelussa Suomen beat-tuntija Markku Into.