Nuorista ”häiriköistä” kasvoi lopulta menestyneitä kansalaisia.
Kansalaisaloite palkkaindeksin palauttamiseksi työeläkejärjestelmään jätettiin eduskunnan puhemiehelle joulukuun alussa.
Esteettömät kulttuuri-, koulutus- ja liikuntapalvelut sekä joukkoliikenne ja kaavoitus ovat tekijöitä, joilla voidaan vaikuttaa ikääntyneiden kuntalaisten hyvinvointiin.
SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakasen esittämä vaatimus päätösten julkisuudesta ja valtuustoon tuotavista selvityksistä hyväksyttiin selvin numeroin.
– SKP taistelee ihmisarvoisen elämän puolesta suurta rahaa vastaan, sanoo puolueen varapuheenjohtaja Miguél Lopez. Hän odottaa tulevia kunnallisvaaleja positiivisin ja luottavaisin mielin.
Vailla vakinaista asuntoa ry puolustaa jokaisen oikeutta itsenäiseen asumiseen.
Viides edustajakokous hyväksyi Suomen kommunistisen puolueen aloitteen alkuperäiskansojen oikeuksista ja ILO 169 ratifioimisesta.
Vuonna 2016 puoluerekisteriin on ilmaantunut muun muassa Eläinoikeuspuolue sekä viimeisimpänä Paavo Väyrysen masinoima Kansalaispuolue.
Kommunistien edustuksen saaminen päättäviin elimiin on askel kohti radikaalia, taisteluhenkistä ja jäsenvaltaista JHL:ää.
Suomalainen muusikko-laulaja Ninni Poijärvi hiljentyy jouluun keikkailemalla. Seuraava levykin on jo julkaisua vaille valmis.
DSL on jatkossakin se Suomen radikaalein, marxilaisin ja luokkakantaisin sivistysjärjestö.
Puoluejohto marssittaa ehdolle kärkipoliitikkoja, joilla ei ole aikomustakaan hoitaa valtuustotyötä.
Rehtorit ovat huolissaan suomalaisen osaamisen tulevaisuudesta.
Voimmeko pyristellä itsemme vapaaksi kapitalistisen talouskasvun pakosta?
Toimittajat Salla Vuorikoski ja Jussi Eronen ovat ilmoittaneet eroavansa Yleisradion palveluksesta sananvapaus- ja luottamusongelmien vuoksi. Mediatutkija Anu Koivunen kuvaa tapahtunutta skandaaliksi.
Hallituksen esittämät 190 miljoonan euron leikkaukset ammatilliseen koulutukseen hyväksyttiin eilen eduskunnassa. Ammattiliitto Pron Jorma Malinen ihmettelee hallituksen halua syödä Suomelta kasvun eväitä.
Tunnelin hinta nousee ja liikenne takkuaa. Jari Heinosen mukaan hankkeen aikataulu on ollut rakentajan bonuksien takia tärkeämpää kuin muut asiat.
Tapahtuman suunnittelu on käynnissä. Foorumi tarjoaa tilan kriittisille ruohonjuuritason äänille ja eri yhteiskunnallisten liikkeiden kohtaamiselle.
Roberto Savion mukaan populistien ratkaisumallit vievät maailmaa taaksepäin.
Euroopan vasemmiston viides edustajakokous järjestetään joulukuun puolessa välissä Berliinissä. SKP:n delegaatioon kuuluu kymmenen jäsentä.
JP Väisäsen tekemää ajankohtaista kuvakollaasia huutokaupataan Tiedonantajan tueksi.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tekemä kyselytutkimus vammaisten ihmisten kokemasta syrjinnästä antaa karun kuvan vammaisten arjesta ja asemasta yhteiskunnassa.
Ohjatun liikunnan harrastaminen on laskussa samanaikaisesti kun omaehtoisen liikunnan suosio kasvaa.
Italian ei-äänten voitto on samalla demokratian voitto. Maan pankkisektori on edelleen pahassa jamassa.
Juice Leskinen (1950-2006) oli suomalaisen rocklyriikan mestari. Kollega, laulaja-lauluntekijä ja Miljoonasade-yhtyeen keulahahmo Heikki Salo kertoo 10 vuotta sitten menehtyneen Juicen merkityksestä.
Vähävaraisten ylivelkaantuneiden asema on taas piirun verran tukalampi.
– Sipilän hallitus johdattaa maata villin lännen suuntaan, arvioi Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Päivi Lundvall.
Riskejä on paljon, mutta niitä on otettava, kun vastassa on EU-eliitin vaihtoehdoton, tuhoisa ja sotaisa politiikka.
Eurooppaan on syntymässä EU:n leikkauspolitiikkaa vastustavien alueiden verkosto. Muun muassa Espanjassa kansa on sankoin joukoin noussut vastustamaan eurokuria.
Pääministeri Sipilä aikoo parantaa suhdettaan Yleisradioon. – Ajattelin laittaa sinne serkkupojan päätoimittajaksi.
Tampereelle nousi kahdessa vuodessa talkoovoimin yhteisö, joka murjottiin joulukuun alussa tien alta pois. – V*ttu! kommentoi sosiaalisessa mediassa Keltaisen talon aktiivi, Mara Balls –yhtyeen Maria Mattila.
Stop Talvivaara-kansanliike lähestyi joulukuun alussa pääministeri Juha Sipilää ja Eduskuntaa vaatimuksella Terrafamen kaivoksen sulkemiseksi, sillä kaivos rikastaa koko ajan uraania, jota ei ole asianmukaisesti luvitettu.
– Demokraattinen sivistysliitto on osa 2000-luvun työväenliikettä, korostaa tuore pääsihteeri ja opintokeskuksen johtaja Jari-Pekka Tamminen. Liitto perustettiin 30 vuotta sitten Turussa.
Pormestarille ehdotetaan jopa 14000 euron kuukausipalkkaa ja apulaisille 10000. Mallin hyväksyivät kaikki muut valtuustoryhmät SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakasta ja sitoutumatonta René Hurstia lukuun ottamatta.
Pelastakaa Lapset -järjestön tänään julkaistavassa raportissa käsitellään lasten köyhyyttä ja syrjäytymisvaaraa. Suomessakin joka kymmenes lapsi elää pienituloisessa perheessä.
Yksityishenkilöiden lahjoituslupausten kautta kertyi reilu 220000 euroa.
Julkisten- ja hyvinvointialojen liiton edustajiston vaalit järjestetään ensi keväänä. Vasemmiston ja sitoutumattomien ryhmän Matti Mamia (vas.) innostaa väkeä mukaan lähtemään ehdolle.
Brittiläinen marxilainen kulttuurintutkija Stuart Hall on analysoinut thatcherismin nousua.
Kabineteissa istuvat uusliberaalit poliitikot sipilöineen ja risikkoineen sekä kaduilla marssivat natsit ovat pohjimmiltaan osa samaa ilmiötä.
Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä työttömyysturvalain muutoksiksi. Toimihenkilöliitto ERTOn mukaan aktiivisten työttömien tuloleikkaus on massiivinen.
Feministinen ajatushautomo Hattu kiittää kaikkia, jotka osallistuivat itsenäisyyspäivänä jo toista kertaa haasteeseen juhlia itsenäisyyspäivää haukkumatta naisten ulkonäköä ja pukeutumista
Äärioikeiston tapahtumat koonneet enimmillään vain joitakin satoja osallistujia. Hurstin apu jakoi Hakaniemen torilla 1400 ruokakassia.
Runoilija ja laulaja-lauluntekijä Leonard Cohen menehtyi marraskuun alussa. Tiedonantaja haastatteli Cohenin tuntenutta Jarkko Arjatsaloa, joka tutustui tähteen ylläpitämänsä nettisivuston kautta.
Helsingissä järjestetään tiistaina useita äärioikeistolaisia marsseja. Kommunistinen nuorisoliitto kutsuu työväenjärjestöjä toimintaan natsien nousun torjumiseksi
Pentti Stranius muistuttaa itsenäisyyspäivän tiimoilla historiasta.
Tiedonantajan päätoimittaja ja Journalistiliiton valtuuston varavaltuutettu Marko Korvela pitää erittäin vakavana vyyhtiä, joka on kietoutunut pääministeri Juha Sipilän ja Yleisradion ympärille. Korvela näkee, että Journalistiliitolla olisi nyt syytä radikaaleihin toimiin.
Guggelis goggelis vaan kaikille suoraselkäisen matkailu- ja elinkeinopolitiikan ystäville! Mielestäni on periaatteellisesti tärkeää, että julkisia varoja käytetään etupäässä varmasti tappiollisiin hankkeisiin. Näin ei tule liiaksi vääristeltyä markkinoita!
Joukkovoima vetosi valtuutettuihin subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamisen puolesta.
Museohanke ei saanut vakuutettua valtuuston enemmistöä. SKP:n JP Väisänen veti Senaatintorilla Guggenheimin vastaista mielenosoitusta.