Suomen kommunistinen puolue osallistuu eri puolilla Suomea työväenliikkeen yhteisiin vapputilaisuuksiin.
Tie ulos hallituksen masinoimasta poikkeustilasta edellyttää hallituksen kaatamista ja talouspolitiikan täydellistä suunnanmuutosta.
Suohpanterror on saamelaisista taiteilijoista koostuva anonyymi ja radikaali taiteilijakollektiivi, joka palkittiin äskettäin Kritiikin Kannuksilla. SKP:n vappujuliste on kollektiivin käsialaa.
Suomea on tietoisesti siirretty uusliberalistiseen vampyrismiin.
Yleisradion julkisen palvelun tehtävän laajuutta, toteuttamistapoja ja rahoitusta ei saa heikentää yksityisen, omistukseltaan suurelta osin kansainvälisten ketjujen hallussa olevan mediabisneksen tuottojen pönkittämiseksi, todetaan Kansan Radioliiton liittokokouskannanotossa.
Kansainvälinen toimintaleiri on käynnissä Pyhäjoella. Sen tarkoitus on pysäyttää Fennovoiman ydinvoimalahanke joukkovoimalla.
Suomen kommunistinen puolue tuomitsee Yhdysvaltain hallituksen puuttumisen Venezuelan sisäpolitiikkaan.
SKP-toisenlaista politiikkaa -seminaari Joensuussa kokosi väkeä kansankahvila Soroppiin huhtikuussa.
Panaman paperit paljastavat rosvousta myös köyhissä maissa.
Arman Alizadin Pohjantähden alla -dokumenttiohjelma nosti sosiaalisessa mediassa ennennäkemättömän keskustelun asunnottomuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Suomeen jäi 1990-luvun laman jäljiltä ennennäkemätön suurtyöttömyys, jonka selittäminen liian avokätisellä sosiaaliturvalla tai työttömien laiskuudella ja saamattomuudella on täysin kestämätöntä.
Kirsi Alanivan esikoisteos Villa Vietin linnut on vuoden 2016 kaunokirjallinen helmi.
Asukasmäärän myötä kasvaa myös viher- ja virkistysalueiden tarve.
Helsingissä järjestetään lauantaina 23. huhtikuuta mielenosoitus, jossa vaaditaan harmaata taloutta ja sitä edistävää hallitusta kuriin.
Mitä urheilu voisi tehdä nuorten hyväksi ja auttaa heitä integroitumaan yhteiskuntaan tuhoisan radikalisoitumisen sijasta?
Sipilän hallituksen leikkauksilla ja verojen alentamisella rapautetaan hyvinvointipalvelujen rahoituspohjaa.
Seppo Ruotsalainen tuo marxilaista näkökulmaa veroparatiiseihin.
Tänä vuonna vappumerkin ja –julisteen takaa löytyy radikaali saamelaistaiteilijoiden kollektiivi Suohpanterror.
Suomen sosiaalifoorumi koostuu tänä vuonna pop up -tapahtumista. Lauantaina eri puolilla Helsinkiä järjestetään seminaareja, työpajoja, teatteriesityksiä ja elokuvanäytöksiä.
Joensuulainen rauhanaktiivi Kirsti Era on huolestunut Suomessa toteutettavista sotaharjoituksista, joihin osallistuu Yhdysvaltain joukkoja. Eran mielestä harjoitukset ovat provokaatio Venäjää vastaan.
Ruotsalainen Fredrik Backman kirjoitti Britt-Marien kasvutarinan.
Kilpailukykysopimusten ja leikkauspolitiikan tuomat työllisyysnäkymät ovat entistä heppoisemmalla pohjalla.
Kirjailija ja journalisti Yousif Haddadin toinen siipi on Suomessa ja toinen Irakissa.
JHL:n Martti Vaskonen vaatii irtiottoa oikeistolaisesta politiikasta. – JHL:ssä ollaan joko oltu ymmärtämättömiä tai sinisilmäisiä. Kaikki hallituksen ja EK:n toimenpiteet ovat heikentäneet julkisen sektorin asemaa.
Kommunisti Simo Suominen istui torstaina Tampereen Oikeustalolla syytettyjen penkillä kunnianloukkauksesta. Kolajuomaa viime marraskuussa valtiovarainministeri Alexander Stubbin niskaan roiskaissut Suominen kertoo seuraavassa tekonsa motiiveista.
Säällisiä työehtoja ajava Puhtaat vaatteet -kampanja etenee Argentiinassa. Parikymmentä vaatevalmistajaa on jo sitoutunut takaamaan työntekijöilleen kunnon työehdot.
On tämä Suomi vaan mennyt todella kiittämättömäksi paikaksi! Hyvää hyvyyttäni lähdin isänmaan asiaa pelastamaan ja soittelemaan ihmisiä läpi, josko vielä joku minunkin juttujani jaksaisi kuunnella, ja heti viherstalinistinen media käynnisti ajojahdin! Tällaisina synkeinä aikoina kysympähän vaan, että onko puoluepolitiikka jyrännyt rehellisen oman edun ajamisen?
Nuoren polven Linda Wallgren ja Lauri Maijala tekivät Lapualaisoopperasta 50-vuotisjuhlaesityksen Vanhalle maaliskuussa. Mitä mieltä juhlaesityksestä olivat säveltäjä Kaj Chydenius (kuvassa) sekä alkuperäisessä mukana olleet Heikki Kinnunen ja Kristiina Halkola?
Pääsiäisen aikana junaliikenteessä astui voimaan lukuisia vuorojen heikennyksiä. Lappilan kyläyhdistys on valittanut palvelujen huonontumisesta eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Hallitus kaavailee opintorahaan neljänneksen leikkauksia. Korkeakouluopiskelusta halutaan lainapainoitteista. Yliopistojen perusrahoituksesta leikataan. Ympäristöministeriötä ollaan alasajamassa siirtämällä Suomen metsiä ja vesiä erilliseen taseeseen. Quo vadis, Suomi?
Helsingin poliisin neuvottelukunnan kokouksen asialistalle on tulossa poikkeuksellisesti aloite kaupunginvaltuustosta. SKP:n ja Helsinki-listojen valtuustoryhmä arvostelee poliisin tiedotusta ja voimankäyttöä.
Suomella tulee olla välittömät ja luottamukselliset suhteet suureen itänaapuriin.
Suomen kommunistisen puolueen ”superviikonloppu” käynnistyi Rastilassa sorvin ääressä. Tovereita oli kokoontunut yhteen pohtimaan edustajakokouksen kannalta keskeisiä poliittisia kysymyksiä, joita käsitellään edustajakokousta varten valmistelluissa asiakirjoissa.
On kaksinaamaista kritisoida turvapaikanhakijoiden määrää ja ääri-islamistien terroria ja samaan aikaan ylläpitää rakenteita ja politiikkaa, jotka tuottavat niitä.
Helsinkiläinen kommunisti ja asukasaktiivi Ritva Hartzell ei epäröinyt tarjota suojaa asunnottomille romanikerjäläisille. Hänen mukaansa suomalaisten asenteiden on muututtava, sillä pakolaisuus ei maailmasta katoa hetkessä.
Tänään vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Helsingin Maanantaiklubilla keskusteltiin maaliskuun alussa siitä, miten hölmöläisten politiikalla kavennetaan tasa-arvoa.
Lapualaisoopperan ensiesityksestä tulee maaliskuussa kuluneeksi 50 vuotta ja Teatteri Vanha Jukon toimesta konserttimuotoinen teatteriesitys tuodaan sen alkuperäiseen esityspaikkaansa Vanhalle Ylioppilastalolle. Sunnuntaina on luvassa kaksi näytöstä, jotka on jo myyty loppuun.
Heikki Tervahattu on Helsingin yliopiston ekologisen ympäristönsuojelun dosentti, joka paneutuessaan sotien ja asevarustelun aiheuttamiin ekologisiin uhkiin on seurannut vuosikymmenien ajan myös kansainvälisen politiikan kysymyksiä. Seuraavassa Tervahatun mietteitä mm. NATOon, Yhdysvaltojen tulevaan sotaharjoitukseen Suomessa, Suomen turvallispolitiikkaan, NATOn isäntämaasopimukseen sekä Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin liittyen.
Kansainvälinen luokkataistelu voisi konkretisoitua solidaarisuudeksi, pohtivat SKP:n JP Väisänen sekä sahrawit Menna Lehbib ja Jamal Samid Albachra.
– Esittämäni biisi Perseitä, perseitä, perseitä kuvaa mielestäni osuvasti näitä hallituksen kolmea jätkää, toteaa Kari Peitsamo.
Erikoistutkija ja eläkeläisaktiivi Seppo Ruotsalainen kertoo, mikä on eläkkeiden tilanne tällä hetkellä. Taitetun indeksin poistoa ajavaan aloitteeseen ehtii vielä kerätä nimiä.
Ihmiset eivät luota, että mitään muutoksia politiikassa tapahtuu nykyisellä johdolla. Hallitus vaihtoon. Petturit pois päättäjän paikoilta.
On uskomatonta, että esimerkiksi pienipalkkaisia palvelualojen naisia syytetään nyt ahneudesta ja Suomen talouden rapauttamisesta.
Luonto- ja retkeilyjärjestöjen vastustuksesta huolimatta metsähallituslakiin on jäämässä valtaosa sen ongelmista. Virheet on korjattava eduskunnan äänestyksissä.
Suomen kommunistinen puolue on taatusti uusliberalismin vastainen puolue.
Joukkovoimaan lauantaina suuntaavaa turkulaista Eira Kejosta harmittaa erityisesti se, että yhteiskunta ei huolehdi heistä, jotka eivät itse siihen pysty. Turvaverkon ulkopuolelle jää koko ajan suurempi joukko ihmisiä.
Legendaarinen yhtye Lapinlahden Linnut esiintyy lauantaina Joukkovoiman mielenosoituksessa. Vuonna 2013 pillit pussiin laittaneet Linnut nousevat lavalle Hakaniemessä klo 16.35.