Karl Marxin klassikkoteoksen kaikki osat
Tänään vietetään valtakunnallista Suomen luonnon päivää. Keskuspuistoryhmä järjestää tapahtuman ja ohjelmaa koko päiväksi Pirkkolassa. Ilta huipentuu Nuku yö ulkona -tapahtumaan.
Ensimmäisissä webinaareissa keskustellaan muun muassa Euroopan unionista ja HX-hävittäjähankinnoista. Suomen sosiaalifoorumi järjestetään ensimmäistä kertaa virtuaalisena.
Työssäkäyvien köyhien määrä kasvaa maassamme vuosi vuodelta. Yleisin syy tehdä osa-aikatyötä on kokoaikatyön puute.
Ammattiliitto Pro:n mukaan teleoperaattorit ovat siunanneet työntekijöiden räikeää hyväksikäyttöä jo pitkään. Työntekijöille on pahimmillaan maksettu vain muutaman euron tuntipalkka.
Työväenkirjaston ystävät ry:llä on käynnissä jo viime vuosilta tutuksi tullut kapinarunokeräys. Myös koronavirus tai siitä johtuva poikkeustilanne voi saada aikaan halun kapinoida.
”Halpa hinta kaupungille, paska diili siivoojille”. Oikeutta siivoojille -liike osoitti maanantaina mieltään riistotyöfirmoja vastaan Vantaalla. Väärinkäytöksiä ei voi hyväksyä. Parasta olisi, jos siivoustyökin toteutettaisiin kaupungin omana toimintana, vaativat mielenosoittajat.
Luonto-Liitto on tyrmistynyt Valtiovarainministeriön suunnitelmista leikata nuorisotyöhön suunnattuja varoja. Suomen ainoa lasten ja nuorten oma valtakunnallinen luonto- ja ympäristöjärjestö on osa Suomen luonnonsuojeluliittoa ja edustaa yhteensä 8000 jäsentä.
Malissa vallankaapannut armeija on painostanut istuvan Presidentin Ibrahima Boubacar Keïtan eroamaan. Maassa odotetaan tällä hetkellä tarkempia tietoja siitä miten vallankaappaajat suhtautuvat pitkään jatkuneisiin opposition mielenosoituksiin ja niiden vaatimuksiin.
Elokapina-liikkeen kolme aktiivia on aloittanut Helsingissä nälkälakon protestoidakseen riittämättömiä ilmastotoimia vastaan. Elina Kauppilan mielestä hallituksen suunnitelmat eivät ole alkuunkaan riittäviä.
Posti ilmoitti siirtävänsä päiväpostin jakelun sanomalehdenjakelun yhteyteen neljällä paikkakunnalla Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että Posti siirtää yhä enemmän työtä halvemman työehtosopimuksen piiriin. PAUn liittovaltuusto pitää erittäin ongelmallisena tilannetta, jossa postialalla samaa työtä tehdään eri palkalla ja eri työehdoilla.
Valtion budjetissa varaudutaan puolustusmenojen huimaan korottamiseen. HX-hankkeen takia puolustusbudjetin osuus bkt:stä nousee 1,4 prosentista kahteen ja tuleville vuosille varaudutaan paljon suurempiin menoihin. Tämä tilanteessa, jossa koronavaikutukset valtion talouteen ovat jo olleet rankat. Vaihtoehtoja olisi kuitenkin edelleen olemassa.
Siivoojien työolojen parantaminen lähtee valvonnan lisäämisestä. Lisäksi tarvittaisiin kunnolliset sanktiot, joilla voidaan puuttua tapahtumiin silloin kun työntekijöiden oikeuksia ei noudateta, toteavat PAM:n Jaana Ylitalo ja Kiinteistötyönantajien Pia Gramén.
Tilanne Wallmapussa, joka on alkuperäiskansa Mapuchien asuttama alue Etelä-Chilessä, on kriittinen. 12.8. pidetyssä mielenosoituksessa Suomi - Chile solidaarisuusseura protestoi Chilen hallinnon Mapuche-kansaa kohtaan kohdistamaa väkivaltaa sekä rasismia ja fasismia vastaan.
Työttömien Keskusjärjestö torjuu työttömiin kohdistuvat leikkaukset ja kiristysehdotukset. Maan hallituksen tulee syksyn budjettiriihessä parantaa työttömyysturvaa ja työllisyyspalveluita työttömyysturvan leikkausten sijaan, jotta Suomi saadaan terveelle nousu-uralle.
Vuosikymmeniä kestäneen uusliberalistisen politiikan ansiosta Libanonista on tullut yksi eriarvoisimmista yhteiskunnista maailmassa, ja sosiaalisen ja taloudellisen tyytymättömyyden odotetaan kasvavan räjähdysten jälkeen kirjoittaa Länsi-Aasian politiikan professori Abdul Rahman.
Suomi ei ole allekirjoittanut ydinasekieltosopimusta, eikä Sipilän hallituksen päätöksellä osallistunut sopimusneuvotteluihin. Mutta nykyisen hallitusohjelman mukaan Suomi pyrkii kaikkien joukkotuhoaseiden kieltämiseen ja hävittämiseen, muistuttaa Mervi Grönfors Tampereen Hiroshimatilaisuudessa.
Libanonin pääkaupungissa Beirutissa tiistaina sattunut räjähdys on aiheuttanut kaupungissa valtavan humanitaarisen kriisin. Nyt tärkeintä on solidaarisuus ja auttaminen, mutta kun ihmiset ovat turvassa, on tapahtuneen syyt selvitettävä, vaatii Libanonin kommunistinen puolue.
Veikko Päätalo on taistellut vuodesta 2016 Helsingin kaupunkia vastaan, joka ei ole halunnut myöntää hänelle välttämätöntä henkilökohtaista apua. Käytännössä taistelun byrokratiaa vastaan on hoitanut Veikon sisko Reetta Riipinen, joka on myös koko tämän ajan toiminut hänen omaishoitajanaan. Nyt Päätalon taistelu on päätynyt voittoon, sillä oikeus kokoaikaiseen avustajaan on vihdoin myönnetty.