Texasilaisen maahanmuutto-oikeuden pitäisi päättää maanantaina, mitä tehdä USA:han laittomasti palanneelle kansainvälisesti tunnetulle terroristille, Luis Posada Carrilesille. Tapauksesta on tullut USA:n viranomaisille kuuma peruna, jota on palloteltu jo kaksi kuukautta.
Asukkaat saivat ainakin vähäksi aikaa torjuntavoiton kamppailussaan Helsingin terveysasemien puolesta. Helsingin terveyslautakunta siirsi loppukesään ratkaisut kaupungin terveysasemien ja hammashoitoloiden karsimisesta. Poliittisesti hankala päätös koskee kymmenen terveysaseman lakkauttamista.
Myllypurolaiset asukkaat osoittivat mieltä alueen terveysaseman lakkauttamista vastaan viime viikon maanantaina.
Ranskalaiset ja hollantilaiset näyttivät eliiteilleen närhen munat. Suomessa sen sijaan ollaan palaamassa taaksepäin, vanhoihin hyviin aikoihin. Paluu tapahtuu peitenimellä uudistus. Esimerkiksi koulutusuudistus.
Tuula Haataisen (sd) johtamassa opetusministeriössä ja opetushallituksessa ollaan lopen kyllästyneitä siihen, että maailmalla ihastellaan Pisa-tutkimusta ja maamme nykyaikaista ja pedagogisesti loistavia tuloksia tuottavaa koulutusta.
Työväen urheilun historiankirjat kertovat, että joskus ennen muinoin Suomessa oli Työväen Urheiluliitosta erkautunut pieni demarisiipi, joka perusti oman urheilujärjestön, Työväen Urheiluseurojen Keskusliiton TUK:n. Jota myös Tuskaksi nimitettiin.
Tämän liiton tarkoituksena oli viedä TUL:n seurat porvarillisten urheiluliittojen kuolettavaan syleilyyn. Koskahan se oli? Kuka niitä vanhoja enää muistaa. Taisi olla joskus 1950–1960-lukujen taitteessa ja siitä eteenpäin.
Ranskalaisten ja hollantilaisten kansanäänestyksissä antama tuomio EU:n perustuslaille syöksi koko unionin ja jäsenmaiden poliittisen eliitin syvään kriisiin. Shokkivaikutus on täysin nähtävissä vasta tulevina viikkoina ja kuukausina.
Hallituksen käynnistämässä kunta- ja palvelurakenteen muutoksessa on kyse pariin vuosikymmeneen suurimmasta muutoksesta kuntien asemassa ja palveluissa. Sen suuntaviivat on päätetty pienessä piirissä, kunnilta ja kuntalaisilta mitään kysymättä, totesi puheenjohtaja Yrjö Hakanen alustaessaan helluntaina SKP:n keskuskomiteassa.
Useista eri lähteistä saamamme tiedon mukaan Helsingin Sanomat valmistelee paperialan tilanteesta artikkelia, jossa neuvotaan työnantajia pitämään kiinni seuraavista vaatimuksista:
– Työehtosopimuksen pituuden on oltava kuusi vuotta.
– Työnantajalle on annettava oikeus määrätä tarpeen vaatiessa16 tunnin työpäiviä, ja viikkotyöaika on pidennettävä nykyisestä 34,5 tunnista 56 tuntiin joulu- ja juhannusseisokkien korvaamiseksi.
Puhuttaessa Euroopan unionin perustuslaista on kiinnitetty varsin vähän huomiota siihen, että perustuslaki muuttaa nykyisen Euroopan unionin uudeksi EU:ksi, EU:n liittovaltioksi. Siihen EU:hun liittymisestä Suomessa ei äänestetty syksyllä 1994.
Päivän evankeliumin mukaan työpaikat lähtevät Suomesta, koska työvoima ja verotus ovat liian kalliita. Mutta yllätys, yllätys, työpaikkojen vieminen halvan työvoiman maihin ei olekaan niin halpaa. Ruotsin ay-liikkeen aikakauslehti Dagens Arbete julkaisi tässä kuussa artikkelin, jonka mukaan ns. Kiina-ilmiö ei olekaan tuonut niitä etuja ja voittoja, joista yritykset ovat julkisuudessa puhuneet. Jertta Blomstedt esitteli artikkelia Radio1:n ulkomaanlehtikatsauksessa keskiviikkona.
Naton kanssa järjestettävä hyökkäyksellinen ilmasotaharjoitus ja laittomiin sotiin osallistumisen mahdollistava kriisinhallintalakiesitys hälyttävät siitä, miten pitkälle Paavo Lipposen hallituksen kaudella alkanut varaukseton sitoutuminen EU:n sotilaalliseen toimintaan ja Nato-kumppanuuteen on vienyt, totesi puheenjohtaja Yrjö Hakanen alustaessaan viime lauantaina SKP:n keskuskomitean kokouksessa.
Tampere (TA) Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) lyhytnäköiset henkilöstösäästöt vaarantavat sekä potilaiden että hoitajien terveyden. Tätä mieltä ovat TAYS:n kolmen tehyläisen osaston hoitajat, jotka maanantaisella ulosmarssillaan halusivat kiinnittää huomiota työnantajan tapaan maksattaa hoitotakuun vaatima jonojen purku henkilöstön työtaakkaa kiristämällä. Ulosmarssiin otti osaa noin 200 tehyläistä hoitajaa.
Kaikki rehellinen keskustelu Euroopan unionista on Suomen valtajulkisuudessa pyritty estämään. Keskustelun sijaan tarjotaan kiiltokuvia. Tässä ei olekaan ihmettelemistä, sillä lähemmin tarkasteltaessa EU:n perustuslaki paljastuu äärimmäisen oikeistolaiseksi ja kansojen vastaiseksi asiakirjaksi, jonka avulla on tarkoitus pystyttää nykyisen EU:n tilalle uusi keskitetty EU-valtio.
SKP:n keskuskomitea vastustaa rauhanturvalain tilalle esitettyä kriisinhallintalakia ja osallistumista EU:n taistelujoukkoihin.
Paperityönantajat ovat huolissaan alan tuottavuudesta ja vaativat heikennyksiä työehtoihin.
Tosin alan voitot ovat viime aikoina olleet keskimäärin lähes 9 miljardia euroa vuodessa eli tuplasti enemmän kuin 1990-luvun alkupuolella.
Mutta riippuu siitä, mihin vertaa. Eteläamerikkalaisilla työehdoilla voitot olisivat paljon tuhdimmat – puhumattakaan orjatyövoiman käytöstä.
Tampere (TA) Tiedotusvälineiden lähes täydellisestä boikotista huolimatta Adex 2005 -sotaharjoituksen vastaiset mielenosoitukset Tampereella ja Pirkkalassa onnistuivat ja saivat yleisön huomiota. Lauantaina Tampereen Keskustorilla ja maanantaina Pirkkalan lentoaseman läheisyydessä pidetyt mielenosoitukset keräsivät yhteensä noin 150 osanottajaa. Mielenosoitusten järjestäjänä toimi Rauhanpuolustajien Pohjois-Hämeen piirijärjestö.
Kenellekään ei luulisi olevan enää epäselvää mitä paperialan kapitalistit ja laajemminkin työnantajapiirit Elinkeinoelämän keskusliiton johdolla tavoittelevat. Kyse ei ole vain paperityöntekijöitä koskevasta työehtosopimuksesta Tarkoitus on avata pää työehtojen yleiselle heikentämiselle muillakin aloilla ja ay-liikkeen nujertamiselle.
Ehdotus rauhanturvalain korvaamisesta kriisinhallintalailla avaa tietä suomalaisten joukkojen osallistumiselle kansainvälisen oikeuden vastaisiin EU:n ja Naton hyökkäyssotiin, varoittaa SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen.
Matti Vanhasen hallituksen ja johtavien puolueiden näkökulmasta meillä on kuntien osalta kaksi riesaa.
Ensiksikin on kunnallinen demokratia. Ja toiseksi ovat kuntalaisten tarpeet. Nämä siamilaiset kaksoset estävät kunnallisen toiminnan todellisen "vapauttamisen".
Kunnallisessa demokratiassa tavalliset tallaajat kuvittelevat tietävänsä jotain kunnan asioista ja tuppautuvat sekä päättämään että valvomaan päättäjiä.
Mitähän Helsingin Sanomat kuvitteli saavansa, kun se tilasi saksalaiselta Nobel-kirjailijalta Günter Grassilta kirjoituksen toisen maailmansodan päättymisen 60-vuotispäivän merkeissä? Tuskin lehti sai sitä mitä toivoi.
Helsingin Sanomissa 5. toukokuuta julkaistu Grassin kirjoitus on katkera tuomio Saksojen yhdistämisen yhteydessä annettujen lupausten pettämiselle ja uusliberalistiselle diktatuurille.
Maanantaiklubilla keskusteltiin Helsingin palvelujen kilpailuttamisesta. Illan keskustelussa käsiteltiin erityisesti Helsingin kaupungin palvelukeskuksen Palmian mahdollista kilpailuttamista.
Kehitysyhteistyöasioista vastaavalle ministeri Paula Lehtomäelle luovutettiin maanantaina noin 600 allekirjoittajan vetoomus ministeriön katkaiseman Spartacus-säätiön Kuuba-kehitysyhteistyöhankkeen jatkamiseksi.
Spartacus-säätiö on hakenut ulkoministeriön kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön jakamista rahoista tukea projektille, jonka puitteissa on tarkoitus jatkaa Kuuban luontoa esittelevien kirjojen julkaisemista ja ekologista kasvatusta.
Menneen, nykyisen ja tulevan kehityksen arvioista on kommunististen ja vasemmistopuolueiden piirissä erilaisia arvioita. Jotkut ovat Vasemmistoliiton johdon tavoin hylänneet marxismin ja sosialismin. Jotkut taas yrittävät selittää reaalisosialismin romahduksen vain johtajien petturuudella.
Rauhanturvalakia rukataan parhaillaan uuteen uskoon virkamiestyöryhmässä. Toukokuussa eduskuntaan tuotavan lakiesityksen kiistanalaisin kohta koskee "kriisinhallintaoperaatioiden" valtuutusta. Esillä olevan vaihtoehdon mukaan Suomi voisi osallistua EU:n taistelujoukoissa sotilaallisiin operaatioihin pelkästään EU:n valtuutuksella.
Espanjalaisen Luis Buñuelin viimeiseksi ohjaukseksi jäi elokuva Intohimon hämärä kohde (1977), joka ei kuitenkaan ollut yhteiskunnallisesti niin merkittävä kuin monet muut mestariohjaajan elokuvat. Intohimon hämärä kohde on vastikään saanut visuaalisesti näyttävän teatteriensi-iltansa Turun kaupunginteatterin Sopukassa, johon sen on ohjannut Cilla Back.
ARTO TUOMINEN