Voiko sadan vuoden takaisesta agraari-Suomesta kertovalla romaanilla olla yhtymäkohtia nykytodellisuuteen? Voi, paljonkin, sanoo KOM-teatterin tekijätiimi, joka valmistaa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanista kesänäytelmää Suomenlinnaan Jorma Kairimon uutena sovituksena. Yhteiskunnan kahtiajako, epäoikeudenmukaisuus ja valtaeliitin röyhkeys ovat tätäkin päivää.
Pörssiyhtiöiden osakkeenomistajat kuittasivat osinkoina vuonna 2005 yhteensä 8 380 miljoonaa euroa, joka on uusi ennätys. Pörssiyhtiöiden osinkojen määrä on kahdeksankertaistunut kymmenessä vuodessa. Vuodesta 1996 lähtien ovat pörssiyhtiöt rikastuttaneet omistajiaan 42,6 miljardilla eurolla.
Kolmetoista yhdysvaltalaista fyysikkoa, joukossa neljä Nobel-palkinnon saajaa, on vedonnut avoimella kirjeellä presidentti George W. Bushiin, jotta USA ei hyökkäisi Iranin kimppuun. Vetoomuksessa kutsutaan USA:n suunnitelmia käyttää ydinaseita Irania vastaan "syvästi vastuuttomiksi" ja varoitetaan, että sellaisella toiminnalla olisi "tuhoisat seuraukset" USA:n ja maailman turvallisuudelle.
Viime aikoina on taas lausuttu kuolemattomia ajatuksia, ja Kevätpörriäinen on ilmestynyt.
Pikainenkin silmäys Kevätpörriäiseen osoittaa, että koululaisilla on paljon viisaampia ajatuksia kuin esimerkiksi Jyrki "Boy" Kataisella ja Björn "Nalle" Wahlroosilla.
Puhumattakaan Olli Ihamäestä, joka hehkutti radiossa tuntitolkulla Neuvostoliiton vastaisista sodista – natsiarmeijan Suomesta karkottamisen kunniaksi perustettuna veteraanipäivänä.
* * *
Tällä viikolla on muisteltu 20 vuoden takaista Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuutta. Ja vain vähän ennen vuosipäivää julkistettiin mielipidetiedustelu, jonka mukaan suomalaisten suhtautuminen ydinvoimaan ja sen lisärakentamiseen on muuttunut entistä suopeammaksi viidennen ydinvoimalan rakentamisen aikana. Kaksi kolmesta suomalaisesta hyväksyisi myös kuudennen ydinvoimalan.
Olohuone Itä-Pasilassa on muuttunut banderollipajaksi. Lattialla punaisella kankaalla Mira Auer maalaa keltaisia tähden ääriviivoja. Talkoolaisia naurattaa: mehän ollaan Punainen Tähti, Helsingin kommunistiset nuoret.
Joku perustelee hämmentävän värivalinnan markkinointikikaksi, ihmisten mielenkiinnon herättäjäksi. "Me ollaan markkinoijia! Meillä on kapitalismi veressämme!" Mira huudahtaa ja saa muut taas nauramaan.
Suomalaiset suhtautuvat useimpia muita eurooppalaisia kriittisemmin Euroopan unioniin. Viime sunnuntaina julkaistun mielipidetiedustelun mukaan vain 23 prosenttia suomalaisista kannattaa EU:n perustuslain hyväksymistä eduskunnassa. Sunnuntaisuomalaisen teettämän gallupin mukaan 57 prosenttia haluaa, että perustuslaista järjestetään kansanäänestys.
Tamperelaisnuorten parissa syntynyt Legioonateatteri on toiminut jo 13 vuotta. Se on pitkä rupeama. Aikaa, kahvia ja tupakkaa on kulunut, mutta paljon on saatu myös aikaan. Tuloksia ei ole tullut ainoastaan teatterin puolella, vaan myös sosiaalisesti. Syntyihän teatteri aikoinaan nuorten syrjäytymisen ja sen seurannaisten ehkäisemiseksi ja uusien mahdollisuuksien tarjoamiseksi.
Iranin hallinnon käyttäytymisestä yhä kuumenevassa "ydinkriisissä" voidaan olla montaa mieltä. Sitä vastaan voidaan kohdistaa perusteltuakin kritiikkiä, kuten esimerkiksi Iranin Tudeh-puolue tekee. Myös uraanin rikastamisesta voidaan olla montaa mieltä. Monien mielestä kaikkien valtioiden tulisi luopua uraanin rikastamisesta ja hylätä ydinvoima.
Helsingin kaupunginhallituksen enemmistö päätti 20. maaliskuuta kokoomuksen ja SDP:n johdolla laatia asemakaavan, joka mahdollistaa keskustatunnelin rakentamisen. Toteutuessaan 3,4 - 4,3 km pitkä tunneli alittaisi koko Helsingin kantakaupungin Länsiväylän itäpäästä Sörnäisten rantaan. Hankkeen kokonaishinta nousisi noin 350-400 miljoonaan euroon.
Kaikille on tuttua pahuuden banaalisuus – tavalliset byrokraatit toteuttavat järkyttäviä sotarikoksia. Richard Shepardin indie-elokuva Matador esittelee uuden alalajin, keskinkertaisen tappajan.
Samaan aikaan kun Suomessa valmistaudutaan EU:n perustuslain ratifiointifarssin huipennukseen, suurissa unionin jäsenmaissa suunnitellaan perustuslakisopimuksen muuttamista kansalaisille hyväksyttävämpään, riisutumpaan muotoon.
Suomen aforismipäivää vietettiin viime tiistaina, jolloin Suomen aforismiyhdistyksen perustamisesta tuli kuluneeksi vuosi.
Aforismipäivän myöhästyneeksi juhlistamiseksi ja aforistikkojen kunniaksi poimittakoon muutamia aforismeja eli ajatelmia eli mietelmiä.
* * *
Ensin yleistä elämänviisautta:
Valheesta maksetaan enemmän. Totuus on kutsumusala. (Sami Feiring)
Oikeistolaiset lehdet kuvaavat Evo Moralesin nimittämää Bolivian hallitusta radikaaliksi ja vasemmistolaiset taas toivoa tuovaksi. Sekä USA että maassa toimivat monikansalliset yhtiöt tuntevat etujensa olevan uhattuina.
Se on kauheata katseltavaa. Miten suomalainen voi painua niin nöyristelemään. Yksi toisensa jälkeen eduskunnassa on julistanut olevansa valmis hyväksymään jo hylätyn Unionin perustuslain!
Mikä näitä isänmaattomia pellejä oikein riivaa? Kokoomuslaiset ymmärtää, se kuuluu heidän luontoonsa, mutta että muutkin. Haluavat näyttää koko maailmalle nöyrän mielensä, alamaisuutensa?
Ihan tekisi mieli muistuttaa eräästä tekstistä vuosikymmenien takaa.
* * *
Näin lausui tuskaisena ja ahdistuneena tuttu luomuviljelijä, kun oli käynyt selväksi, ettei Matti Vanhanen selviytynyt presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle. Ilmeisesti Maaseudun Tulevaisuutta ja Suomenmaata lukemalla hän oli odottanut ihan toisenlaista tulosta. Oli häkellyttävää katsella sitä, miten koville tieto Vanhasmatin putoamisesta otti. Ikään kuin edelliset kuusi vuotta presidentin virkaa olisi hoitanut joku Maalaisliiton mies. Siis nimenomaan mies.
Kun on talvilomalla suomalaisen median ulottumattomissa, ei löydy pakinan aiheitakaan. Onneksi oli mukana kirjoja.
Donna Leonin kaksi dekkaria liippasivat läheltä vaaleihin valmistautunutta Italiaa. Toinen niistä kertoi murhista, joiden tarkoituksena oli peittää se, että suurta sotilastukikohtaa Italiassa pitävät jenkit dumppasivat vaarallisia jätteitä Italian maaperään maan eliitin suostumuksella.
1970-luvun poliittisella laululiikkeellä on vahva vetovoima tänäkin päivänä. Tämä nähtiin 10. huhtikuuta Maanantaiklubilla, jossa Aino Bärlundin ja Yrjö Hakasen johdolla pureuduttiin tähän yhä tunteita herättävään ilmiöön.
Nuoret ovat saaneet oman vaikutuskanavansa Jyväskylään. Nuorten foorumi – Nufo – on 13-20-vuotiaiden nuorten elin, joka ottaa kantaa nuoria koskeviin asioihin, järjestää itse monenlaista toimintaa ja päättää oman budjettinsa käytöstä nuorten hyväksi. Foorumin kautta yritetään myös saada nuorten edustus kaikkiin Jyväskylän lautakuntiin.
Ensimmäiseen foorumin suurkokoukseen Tanssisali Lutakkoon 30.3. saapui lähes 150 nuorta....
Ranska hylkää kiistellyn nuorison irtisanomissuojan heikentämiseen tähdänneen lakiesityksen. Laki olisi määrännyt alle 26-vuotiaille kahden vuoden koeajan, jonka aikana työnantajilla olisi ollut oikeus irtisanoa nuori työntekijä ilman syytä ja korvausta. Presidentti Jacques Chirac päätti lakiesityksen hylkäämisestä keskusteltuaan asiasta muun muassa pääministeri Dominique de Villepinin kanssa.
Kauppa- ja teollisuusministeriön kaivosylitarkastaja Krister Söderholm on useissa uraaninlouhinta-aiheisissa tilaisuuksissa esittänyt, että on moraalinen velvollisuutemme louhia uraania Suomessa, kun kerran käytämme ydinvoimaa. Unohdetaan, että enemmistö kansalaisista on pitkin matkaa vastustanut ydinvoimaa ja vastustaa sitä edelleen monella tapaa tuhoisana vaihtoehtona lisäenergiantarpeen tyydyttämiseen.
George W: Bushin hallinto valmistelee Irania vastaan täysimittaista ilmasotaa, joka pitää sisällään mahdollisen taktisten ydinaseiden käytön valikoituja kohteita vastaan. Asiasta kertoi Pulitzer-palkittu veteraanijournalisti Seymour Hersh New Yorker -aikakauslehdessä. Tiedonantajassa näistä mahdollisista hankkeista on kerrottu ensimmäisen kerran jo viime vuonna.
Missä on YLE:n toimittaja Juho-Pekka Rantala? Ei ole näkynyt ruudussa moneen aikaan. Pitäisikö panna lehtiin etsintäkuulutus?
Niin että kuka? Ettekö muista: mies joka kehtasi tentata pressanvaalien alla itseään istuvaa presidenttiä Tarja Halosta aivan hävyttömästi. Kaiveli kaikenlaisia juoruja. Ilmeenkään värähtämättä. Toki sai heti kuulla kunniansa.
Viime vuonna oli Suurin suomalainen -äänestys, nyt valitaan Satusuomalainen. TV1 aktivoi Ylen asiakaslähtöisen strategian mukaisesti suurta yleisöä.
Semifinaalissa finaaliin selviytyivät Muumipeikko, Pikku Myy, Pirk (suomalaisesta Star Trek -avaruussarjaa parodioivasta elokuvasta Star Wreck), Rokka, Rölli, Uuno Turhapuro, Viivi & Wagner ja Väinämöinen.
Matti Vanhasen hallitus haluaa, että eduskunta ratifioi eli vahvistaa Euroopan unionin perustuslain.
Äskeisten Israelin parlamenttivaalien tuloksiin voisi ensi katsomalla suhtautua toiveikkaastikin.
Kunta- ja palvelurakennehanketta ministeri Hannes Mannisen johdolla valmisteleva ryhmä aikoo saada jo huhtikuun aikana valmiiksi ehdotuksen puitelaiksi hankkeen toimeenpanosta. Sen jälkeen hallitus käsittelee ehdotuksen ja tuo sen eduskuntaan kesäkuussa.
– Hanketta ajetaan läpi kovalla kiireellä ennen vaaleja, koska kansalaisille ei haluta antaa sanavaltaa hankkeessa, josta uhkaa tulla 2000-luvun alun suuri kilpailuttamis- ja yksityistämisohjelma.
Ukrainan vaaleja ja vielä uudelleen Valko-Venäjän vaaleja ei olisi tarpeen perusteellisemmin käsitellä itse noiden vaalien takia tai joidenkuiden vaaleihin osallistuneiden puolesta liputtamiseksi joitakuita toisia vastaan. Käsittely on tarpeen ennen muuta maailmantilanteen vaarallisen kehityksen ja Suomen takia.
Vanhusten määrä ja osuus väestöstä kasvaa Helsingissä voimakkaasti. Samaan aikaan kaupungin johto aikoo kuitenkin vähentää vanhuspalvelujen määrärahoja.
Kaupunginvaltuusto kävi keskiviikkona monituntisen keskustelun vanhuspalveluohjelmasta vuosille 2006 – 2009. SKP:n ja asukaslistan ryhmä esitti ohjelman palauttamista uudelleen valmisteltavaksi niin, että palveluihin osoitetaan myös lisää resursseja.
Lauantai on yleensä köyhähkö uutispäivä, mutta luotettavista lähteistä saamiemme tietojen mukaan 1. huhtikuuta muodostaa virkistävän poikkeuksen. Tässä ennakkotietoja uutisista.
* * *
Pääministeri Matti Vanhanen aikoo pitää tiedotustilaisuuden, jossa hän ilmoittaa, ettei ole koskaan tuntenut erityistä vetoa naisiin. Varmemmaksi vakuudeksi hän rikkoo median edustajien läsnä ollessa kännykkänsä vasaralla.
Ruotsinkielisten Sportmagasinet on tehnyt sen, mitä teeveen suomalaisella puolella ei ikinä voisi kuvitellakaan.
On asettanut urheilun pyhät arvot ja nykypäivän murskaavan kritiikin kohteeksi. Se on kauheata. Miten kehtaavat. Sisällissodassa 1918 kartano-Suomen ruotsalaiset herrankekkulit, paronit ja muut suurmaanomistajat, sentään osasivat käyttäytyä. Panivat kansanvallan puolesta taistelevat työläiset ja torpparit mullan alle.
Valtamedia jatkaa tosiasioiden salaamista Irakissa päivittäin tapahtuvista siviilien surmista. Uutisten perusteella voisi saada sen käsityksen, että "väkivaltaisuudet" Irakissa ovat pääasiassa itsemurhapommittajien, terroristien ja uskonnollisten ryhmien toisiaan vastaan tekemien "kostoiskujen" aiheuttamia.
Siitä, että "väkivaltaisuuksien" pääaiheuttajia ja terrorismin päälähde ovat miehittäjät ja heitä palvelevat kuolemanpartiot, vaietaan.
Arviolta kahdesta kolmeen miljoonaan lakossa ollutta työläistä ja opiskelijaa osoitti kautta Ranskan tiistaina mieltään oikeistohallituksen "ensimmäisen työn sopimusta" CPE:tä vastaan. Lakiesitys antaisi työnantajille oikeuden irtisanoa alle 26-vuotiaat työntekijät ilman syytä ja korvausta heidän ensimmäisten kahden työssäolovuotensa aikana.