Artikkeli
26.10.2007
Yhdysvaltain presidentti George W. Bush varoitti viime viikolla, että "kolmannen maailmansodan välttämisestä kiinnostuneiden" maiden pitäisi yhtyä Washingtonin kiihtyviin Iranin vastaisiin uhkailuihin.
Samaan aikaan tapahtumien kulku viittaa siihen, että laajalla alueella Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa muhiva tai ilmiliekeissä oleva väkivalta todellakin muodostaa–niin uskomattomalta kuin se tuntuukin–uuden maailmansodan uhan.
Artikkeli
19.10.2007
Tekosyytä on vaihdettu
Artikkeli
19.10.2007
Tampereella puuhataan kolmea isoa ja kallista hanketta, joita ei kuntalaisjärjellä voi ymmärtää. Nykyinen Paasikiventie Näsijärven rannassa aiotaan viedä tunneliin 2,3 kilometrin matkalla Naistenlahdesta Santalahteen. Rautatieaseman lähelle Hämeenkadun alle on päätetty tehdä 900 auton parkkiluola, vaikka kaupungin rahoitusjohtajakin myöntää hankkeen riskit.
Artikkeli
19.10.2007
Olavi Kokkonen vannoo ystävyyden nimeen
Artikkeli
19.10.2007
Media jakaa vinkkejä elämiseen. Mainoskanavalla keski-ikää lähestyvät miehet sukeltavat nostalgisesti perinteisiin äijä-ammatteihin ja kertovat, miltä roolileikissä tuntuu. Toisella kanavalla kilpaillaan laihduttamisessa.
Artikkeli
19.10.2007
Terveysalan työtaistelun itsekkäät, moraalittomat, ahnaat ja epäsolidaariset syylliset ovat nyt ottaneet pelivälineikseen sairaat, jopa pienet lapset, vanhukset ja synnyttävät äidit.
He petaavat uneliaasti hymyillen katastrofia, joka uhkaa vakavasti kansalaisten terveyttä ja jopa henkeä. Kun heitä kehotetaan toimimaan, he vain jököttävät asemissaan. "Ei kuulu meille", on vakiovastaus.
Artikkeli
19.10.2007
Nobelin rauhanpalkinto jaettiin viikko sitten tasan entisen Yhdysvaltain varapresidentin Al Goren ja YK:n ilmastopaneelin kesken.
Goren palkitseminen on jälleen yksi skandaali Nobelin rauhanpalkintojen jaon surullisessa historiassa.
Artikkeli
19.10.2007
Suomen hevosen ja Patukkaoopperan tekijän Sirkku Peltolan näytelmät lähtevät yksilön näkökulmasta ja etenevät heidän tarinoidensa kautta niiden ääneksi, jotka eivät muuten saa ääntään kuuluville.
Artikkeli
19.10.2007
Tehyläisten joukkoirtisanoutumiset alkavat käytännössä 19. marraskuuta, ellei siihen mennessä ole neuvotteluissa päästy ratkaisuun.
Mutta mitä tekevät maan hallitus ja kuntatyönantaja? Ne jatkavat sen hokemista, että uutta rahaa ei anneta luvatun vaatimattoman tukipotin lisäksi. Jollei kulissien takana tehdä jotain, hallituksen ainoa toiminta tämän hokemisen lisäksi on, että "tuemme voimakkaasti valtakunnansovittelijaa".
Artikkeli
19.10.2007
Afrikka ja kommunismi muovasivat Doris Lessingistä taistelevan kirjailijan
Artikkeli
19.10.2007
Päättäjät yrittävät kiemurrella vastuusta
Artikkeli
12.10.2007
Tiedonantajan myyntirynnäkkö 19.–20.10.
Artikkeli
12.10.2007
Venäjä ei ole Suomelle uhka vaan kumppani
Artikkeli
12.10.2007
Uudet asiakkuuskriteerit pakottavat ihmisiä sosiaaliluukulle
Artikkeli
12.10.2007
Yhdysvaltain asevoimien pohjoinen esikunta (USNORTHCOM) on ilmoittanut järjestävänsä 15.–22. tätä kuuta Portlandissa kaikkien aikojen suurimman "terrorisminvastaisen" harjoituksen nimellä Vigilant Shield 2008 (VS-08) eli Valpas kilpi. Harjoituksessa simuloidaan "likaisella" ydinaseella USA:n maaperällä tehtävää hyökkäystä.
Artikkeli
12.10.2007
Terveydenhuoltoalan järjestö Tehy tavoittelee jäsenkunnalleen 24 prosentin palkankorotusta. Vaatimus pitää sisällään kunta-alan 9 prosentin yleisen linjan ja 15 prosentin kuoppakorotuksen.
Tehyn tavoitetta on sanottu kovaksi, ja kovahan se yleiseen linjaan verrattuna onkin. Mutta samalla se osoittaa hoitajien palkkakuopan syvyyden. Vaikka Tehyn tavoite menisi läpi sellaisenaan, sairaanhoitajan minimipalkka olisi sopimuskauden päättyessä vain 2190 euroa.
Artikkeli
12.10.2007
Maailmalle levinneen käsityksen mukaan USA on tuhonnut Irakin perusteellisesti. Maa on raunioina. Noin 1,2 miljoonaa ihmistä on tapettu. Satojatuhansia koteja on poltettu. Sähkö- ja vesihuolto eivät toimi. Kansallisaarteet on rosvottu.
Artikkeli
12.10.2007
Tehy käy työtaisteluun joukkoirtisanoutumisilla
Artikkeli
12.10.2007
Yksinhuoltajat yhä useammin sosiaalitoimiston luukuilla
Artikkeli
12.10.2007
Helsingin Pro kuntapalvelut -verkosto järjesti yhdessä Seurakuntien yhteiskunnallisen työn kanssa tiistaina 9. lokakuuta keskusteluillan kaupungin budjetista. Keskustelun tarkoituksena oli kerätä saman pöydän ääreen kuntapäättäjiä, työntekijöiden edustajia, kansalaisjärjestöjä ja rivikuntalaisia pohtimaan, missä sijaitsevat peruspalvelujen kipupisteet ja miten kaupungin pitäisi rahojaan käyttää.
Artikkeli
12.10.2007
Ainakin 300 toimittajaa ja muuta media-alan ammattilaista on saanut surmansa Irakissa maaliskuussa 2003 tapahtuneen Yhdysvaltojen hyökkäyksen jälkeen. Heistä 271 oli irakilaisia ja 29 ei-irakilaisia. Kuusi on kuollut muun kuin väkivallan seurauksena, kaikki muut kuolemat ovat väkivaltaisia.
Artikkeli
12.10.2007
–Lopulliseen voittoon saakka!
Artikkeli
05.10.2007
Hoitohenkilöstön palkkakuoppaa tarjottu sopimus ei olisi madaltanut lainkaan.
Artikkeli
05.10.2007
Mahdollinen isku koskee näin välillisesti Suomeakin
Artikkeli
05.10.2007
Uusi vaihe kuntapalveluista käytävässä kamppailussa käynnistymässä
Artikkeli
05.10.2007
Kun Suomea liitettiin EU:hun, siitä sanottiin tulevan suurten kanssa tasavertainen vaikuttaja, joka vie unioniin pohjoismaisen hyvinvointimallin ja saa sieltä enemmän kuin maksaa.
Artikkeli
05.10.2007
Helsingissä ei aiota toteuttaa lakisääteisiä palveluvelvoitteita
Artikkeli
05.10.2007
Levottomuudet Myanmarissa ovat laantuneet ainakin toistaiseksi armeijan raakojen toimien tuloksena. Mutta tilanteen taustoja kannattaa silti edelleen tarkastella. Sen lisäksi, mitä Tiedonantajassa todettiin viikko sitten, on vielä yksi tärkeä näkökulma. Se liittyy huumeiden viljelyyn ja huumebisnekseen.
Artikkeli
05.10.2007
Pääministeri Viktor Janukovytshin johtama Alueiden puolue nousi suurimmaksi puolueeksi Ukrainassa viime sunnuntaina järjestetyissä ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa.. Kun hitaasti edennyt ääntenlaskenta oli lähes kokonaan suoritettu, puolue oli saanut 34,25 prosenttia äänistä eli pari prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2006 ja 174 paikkaa.
Artikkeli
05.10.2007
Kun tehyläiset hoitajat nyt valmistautuvat kamppailuun palkkakuoppansa täyttämiseksi, he tarvitsevat ja ansaitsevat kaikkien muiden ammattiliittojen, koko ay-väen, eläkeläisten, kaikkien tavallisten kansalaisten kaiken tuen.
Tätä tukirintamaa yritetään murentaa lietsomalla kateutta tyyliin "kun me tyydyimme vähempään, eivät nuokaan saa saada enempää". Tällaiselle kateudelle ei pidä antaa mitään tilaa. Valheellisia vaalilupauksia antaneet puolueet on pakotettava lunastamaan lupauksensa.
Artikkeli
05.10.2007
Budjettiylijäämästä riittää hoitajien palkkoihin
Artikkeli
05.10.2007
Valtion ylijäämistä rahaa hoitoalan palkkoihin
Artikkeli
28.09.2007
Poliisi uskoo oppineensa tunnistamaan tapaukset paremmin
Artikkeli
28.09.2007
Helsingin suurten aluerakentamishankkeiden taustalta ovat paljastuneet aikeet tehdä suuria alueita koskevia sopimuksia gryndereiden kanssa.
Valmisteilla olevaan esitykseen Helsingin maankäytön ja asumisen toteutusohjelmaksi 2008-2017 on kirjattu linjanveto, jonka mukaan "uusilta suurtuotantoalueilta luovutetaan vuosittain useita noin 100 000 kerrosneliömetrin aluekokonaisuuksia "sopimusrakennuttajille"".
Artikkeli
28.09.2007
Mikko Majanderin uusi tutkimus kertoo vanhaa tietoa täydentäen siitä, miten SDP sai kylmän sodan kaudella pimeää rahoitusta lännestä, muun muassa Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelulta CIA:lta.
"Kommunismi pysäytettiin CIA-taaloilla.", otsikoi Uutispäivä Demari. "Suomea pidettiin lännessä dollareilla ja kruunuilla", tiesi Helsingin Sanomat. Lehden mukaan kyse oli siitä, että Suomessa "säilyisi – kaikesta painostuksesta huolimatta – länsimainen demokratia ja sananvapaus".
Artikkeli
28.09.2007
30 vuotta taistelua Espanjassa
Artikkeli
28.09.2007
On kiintoisaa ja melko huvittavaakin seurata Suomen valtion muuntautumista tarpeen mukaan joko köyhäksi kirkonrotaksi tai yhdeksi maailman rikkaimmista ja dynaamisimmista talouksista. Valtio on heittänyt köyhän kerjäläisen valekaavun päälleen sopivasti nyt, kun on vihdoinkin alettu puhua matalapalkkaisten julkisen sektorin naisten aseman kohentamisesta.
Artikkeli
28.09.2007
Turussa rakennettiin monille sopiva nykymusikaali
Artikkeli
28.09.2007
Työnantajan tavoitteena katkaista työntekijöiden edunvalvonnalta selkäranka
Artikkeli
28.09.2007
Yhdysvaltain veteraaniasioiden osaston virallisen raportin mukaan vuosien 1990–91 Persianlahden sodassa ja sen seurauksena on kuollut enemmän amerikkalaissotilaita kuin Vietnamin sodassa. Raportin mukaan 73 846 sotilasta ja sodasta palannutta veteraania on saanut surmansa ja 1 620 906 sotilasta ja veteraania on pysyvästi vammautunut.
Artikkeli
28.09.2007
Alun perin polttoaineiden hinnankorotuksista liikkeelle lähteneet ja buddhalaismunkkien johtamat mielenosoitukset Myanmarissa (Burmassa) kärjistyivät tiistaina sotilasjuntan julistamaksi ulkonaliikkumiskielloksi ja keskiviikkona sotilaiden ja poliisien sekä mielenosoittajien yhteenotoiksi, joissa muutama mielenosoittaja ammuttiin ja satoja pidätettiin.
Artikkeli
28.09.2007
Suomi antaa Afganistanille humanitaarista apua 1,3 miljoonaa euroa. Avun päätymisestä oikeisiin kohteisiin ei ole mitään takeita. Vanhasen hallitus aikoo myös pitää suomalaiset joukot Afganistanissa, kenties myös hyväksyä niille lisää vastuuta. Paineita joukkojen kasvattamiseenkin on, sillä USA painostaa kaikkia Afganistanin operaatioon nyt osallistuvia maita lisäämään panostaan.
Artikkeli
28.09.2007
Lokakuussa 1957 ihmiset kaikkialla maailmassa tuijottivat niska takakenossa yötaivaalle nähdäkseen neuvostotieteen ennenkuulumattoman ihmeen; maata kiertävän tekokuun eli Sputnikin Niskavaivat palkittiin, sillä siellä se todellakin lensi vilkkuen ja piipittäen. Avaruusajan alku oli koko ihmiskunnan merkkitapaus.
Artikkeli
21.09.2007
Ainoan israelilais-palestiinalaisen rauhanjärjestön edustajat kävivät Suomessa
Artikkeli
21.09.2007
Matalapalkkanaisia huiputtamalla vaalivoittonsa saavuttanut Kokoomus on osoittautunut odotetusti kyseenalaiseksi toimijaksi myös ulkopolitiikan saralla. Puolustusministeri Jyri Häkämies puhui vierailullaan Washingtonissa siitä, kuinka Venäjä vaurastuttuaan nyt myös varustautuu vauhdilla sotilaallisesti. Tämä on Häkämiehen mukaan Suomelle iso haaste.
Artikkeli
21.09.2007
Sabra ja Shatilla 25 vuotta
Artikkeli
21.09.2007
Presidentti Tarja Halonen ilmaisi Ylen lauantaiseuran haastattelussa melko pehmeästi sen, ettei hän pidä tyylistä, jolla puolustusministeri Jyri Häkämies Washingtonissa esiintyi eikä myöskään yhdy tämän puheen ydinsisältöön.
Artikkeli
21.09.2007
Liike-elämän periaatteet soveltuvat huonosti kasvatus- ja hoitoaloille
Artikkeli
21.09.2007
Helsingin kaupunki on perustamassa sosiaalista yritystä, joka työllistäisi 10–25 vajaakuntoista ja pitkäaikaistyötöntä. SKP:n ja asukaslistan varavaltuutettu Heikki Takkinen ihmettelee hankkeen toteuttamisen tapaa.
– Miksi perustetaan demokraattisen valvonnan ulkopuolella toimiva yhtiö, joka markkinointisuunnitelmiensa mukaan myy palveluja kaupungin myös omien toimintojen kanssa kilpaileville yrityksille, kysyi Takkinen kaupunginvaltuustossa.
Artikkeli
21.09.2007
Hallituksessa nyt istuvat porvaripuolueet, kokoomus etunenässä, lupasivat ennen vaaleja palkkakuopassa oleville koulutetuille hoitoalan työntekijöille tasa-arvotupon ja merkittäviä palkankorotuksia.
Kun ne jäivät vaalien jälkeen kiinni valheesta, ne jatkoivat valehtelua ja selittivät, että sellaisiin korotuksiin ei ole rahaa.