SKP:n kaupunginvaltuutettu Riitta Tynjä (oik.) haluaa Jyväskylään 6 + 6 tunnin työaikamallin kokeilun. Kokemukset meiltä ja muualta ovat positiivisia.
Liitto arvostelee tapaa, jolla Yleisradio rajoittaa eduskunnan ulkopuolisten puolueiden näkyvyyttä.
Opiskelijajärjestöjen mielestä Suomessa tarvitaan aitoja panostuksia koulutukseen ja osaamiseen, ei opiskelusta rankaisemista.
Ehdotetussa laissa ei ole kyse ihmisten valinnanvapaudesta, vaan yhtiöiden vapaudesta tehdä voittoa verovaroin ja ihmisten perusoikeuksien kustannuksella.
Torstaina 30. maaliskuuta on eduskunnan ulkopuolisten puolueiden päivä Ylellä. Klo 13.30 pääsihteeri Petra Packalén ja puheenjohtaja JP Väisänen lukevat Helsingissä Kannelmäen Sitratorilla kaikkien SKP:n kuntavaaliehdokkaiden ammatit ja toimet.
SKP haluaa muistuttaa, että sote-uudistuksesta ei ole vielä päätetty vaan se on lausuntokierroksella. SKP:n kuntavaaliehdokkaat yhdessä kansalaisaktiivien kanssa tekevät sauvakävelyn sosiaali- ja terveyspalvelujen äärelle eri puolilla maata.
Pekka Lundgrenin (oik.) mielestä työaikaa pitää lyhentää ja työtä jakaa. Vasemmalla raunalainen ehdokas Kristina Kumlander.
Suomen kommunistisen puolueen esittämiä huomioita hallituksen esitysluonnokseen sote- ja maakuntauudistukseksi.
Eläkeläisten Koskela-kerho puolustaa Koskelan alueen palveluja. Lähetystö vetosi viime viikolla kaupunginvaltuustoon. Myös liikunta-, harrastus-, kokoontumistilojen puolesta.
SKP ja Helsinki-listat vastustaa hallituksen sote-esityksen valinnanvapautta. Asia oli esillä Helsingin kaupunginvaltuustossa viime viikolla. Kuvassa helsinkiläiset kuntavaaliehdokkaat Irene Auer (vas.) ja Maria Malmström.
SKP:n Turun piirijärjestön piirikomitea toteaa, että kunnan palvelujen yksityistämiseen on menty vaihe vaiheelta. Miljardit ovat nyt siirtymässä yksityisiin taskuihin.
Tapahtumassa aktiivisesti mukana oleva Mona Hyvärinen vaatii, että Suomi noudattaa YK:n ja UNICEFin mukaisia linjauksia esimerkiksi turvallisten maiden suhteen.
Huoltaja-säätiö, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ja SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ovat vedonneet perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulaan, jotta sosiaalihuollon asemaa vahvistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa.
SKP:n varapuheenjohtaja Susanna Rissanen arvostelee ankarasti Kelan toimeentulotukihakemusten ruuhkaa. Kela lähti "soitellen sotaan" eikä kuunnellut niitä jotka asioista tietävät.
Uusi pamfletti Asukkaiden vai yhtiöiden valta? esittää vaihtoehtoja palvelujen leikkaamiselle, yhtiöittämiselle ja yksityistämiselle. Pamfletin julkaisutilaisuudessa keskustelivat Olli Salin (vas.), Emilia Palonen sekä Maija Anttila.
Maksuton juhla oikeudenmukaisemman maailman puolesta järjestetään Helsingissä toukokuun viimeisenä viikonloppuna.
Keväällä käydään kuntavaalien lisäksi muitakin vaaleja. Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n edustajistovaalit osuvat tälle maaliskuulle.
SKP vastustaa sellaisen puolustuspolitiikan kehittämistä, jonka lähtökohtana on sotilaallinen liittoutuminen.
Vasemmiston on Vaasassa tehtävä yhteistyötä, koska yhdistäviä tekijöitä on enemmän kuin erottavia. SKP:n ehdokkaat ovat Heli Pohjanhovi (vas.), Tapio Hakala ja Reino Kolmonen.
SKP:n pääsihteeri Petra Packalén korostaa, että tasa-arvo, naisten aseman puolesta kamppailu, on olennainen osa työväenaatetta. Tampereella marssittiin kansainvälisenä naistenpäivänä tunnuksella: Meidän ehdoilla!
Vähittäiskaupan alalla työssäkäyville työntekijöille maksetaan yhteiskunnan verovaroista sosiaalitukia riittämättömän palkan jatkeeksi vuosittain yli 30 miljoonan euron edestä.
Puolueen varapuheenjohtaja Miguel López puhui valtakunnallisessa vaaliavauksessa Jyväskylässä lauantaina.
– Venäjän hyökkäys on ainoa asia, jonka varalle Suomen nykyinen virallinen yhteiskunta valmistautuu, toteaa pitkän linjan toimittaja Hannu Taanila, joka saapuu alustamaan Joensuun Rauhanryhmän järjestämään keskusteluun maanantaina.