Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n perustaja ja pitkäaikainen johtaja Abdullah Öcalan on ollut vankeudessa jo 20 vuotta. Kansainvälinen vetoomus kerää nimiä Öcalanin vapauttamiseksi.
Guatemalan parlamenttitalo sytytettiin tuleen lauantaina satojen ihmisten mielenosoituksessa. Jotta maan tämän hetken tilannetta voidaan ymmärtää, on tunnettava erityisesti Yhdysvaltojen imperialististen interventioiden historiaa maata kohtaan.
Työnteon tulevaisuus on nyt täällä, globaalin pandemian johdosta. Mutta tuleeko siitä työntekijän paratiisi, kun saa työskennellä kotona? Vai enemmänkin Big Brother -tyyppinen panoptikon?
Shana East Illinoisin Poor People´s Campaignista julkaisi kiinnostavan arvion vaalitilanteesta. Siinä avataan sellaisia puolia Yhdysvaltain politiikasta, joita Suomessa on käsitelty sangen vähän.
Bolivian presidentinvaalitulos on otettu vastaan innostuksella ja sitä pidetään voittona demokratialle. MAS-puolueen Luis ”Lucho” Arce on tämänhetkisten tietojen perusteella saanut yli 50 prosenttia annetuista äänistä. Uudella presidentillä on alkuperäiskansojen laaja tuki takanaan alusta asti.
Boliviassa järjestettiin elokuussa massiivinen mielenosoitus vallan kaapanneen hallinnon ilmoitettua siirtävänsä vaaleja jo kolmannen kerran. Millainen on maan demokratian tilanne nyt? Asiaa arvioivat Vijay Prashad ja Manuel Bertoldi.
Kuka oikein on miehiään otsikoihin jälleen noussut oppositiopoliitikko ja liikemies Aleksei Navalnyi? Marko Korvelan laaja artikkeli tuo esille Navalnyin taustaa ja poliittisia näkemyksiä.
Venäjän hallinnon vastuuta selvittää myrkytys ei ole syytä vähätellä. Europarlamentin lausumassa hutkitaan kuitenkin jo ennen kuin on tutkittu – oikeusvaltioperiaatteista piittaamatta.
Covid-19-pandemian alusta lähtien vasemmistolaiset nuorisojärjestöt ovat olleet etulinjassa sekä tarjoamassa apuaan että vastustamassa yrityksiä hyökätä ihmisten oikeuksia vastaan. Intian Keralan osavaltion demokraattinen nuorisoliitto keräsi 1,4 miljoonaa dollaria kierrätyskampanjalla.
Tulipalo on tuhonnut Kreikan suurimman siirtolaisleirin, ihmisiä tupaten täynnä olevan Morian leirin Lesboksen saarella. 13 000 ihmisen leirin tilannetta on kritisoitu laajalti erittäin huonojen elinolojen vuoksi.
Malissa vallankaapannut armeija on painostanut istuvan Presidentin Ibrahima Boubacar Keïtan eroamaan. Maassa odotetaan tällä hetkellä tarkempia tietoja siitä miten vallankaappaajat suhtautuvat pitkään jatkuneisiin opposition mielenosoituksiin ja niiden vaatimuksiin.
Vuosikymmeniä kestäneen uusliberalistisen politiikan ansiosta Libanonista on tullut yksi eriarvoisimmista yhteiskunnista maailmassa, ja sosiaalisen ja taloudellisen tyytymättömyyden odotetaan kasvavan räjähdysten jälkeen kirjoittaa Länsi-Aasian politiikan professori Abdul Rahman.
Libanonin pääkaupungissa Beirutissa tiistaina sattunut räjähdys on aiheuttanut kaupungissa valtavan humanitaarisen kriisin. Nyt tärkeintä on solidaarisuus ja auttaminen, mutta kun ihmiset ovat turvassa, on tapahtuneen syyt selvitettävä, vaatii Libanonin kommunistinen puolue.
Valko-Venäjällä käydään presidentinvaalit 9. elokuuta. Maan ihmisoikeustilanne on heikko ja tulevien vaalien tulosta pidetään jo itsestäänselvänä. Nousevat ja yhä vahvistuvat protestiliikkeet ympäri maailmaa vaativat loppua vuosikaudet jatkuneelle Aleksandr Lukashenkon diktatuurille ja nationalistiselle politiikalle.
Yhdysvaltain rasistisen oikeuslaitoksen taustalla on hallitseva luokka. Nyt joukkoliikkeet etsivät vaihtoehtoa koko nykymuotoiselle kapitalistiselle Amerikalle, toteavat maan kommunistit.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sitonut itsensä ja seuraajansa pinteeseen soutaessaan ja huovatessaan kommenteissaan Kiinasta ja 2019 löydetystä koronaviruksesta.
Minneapolisin kuljetustyöläisten solidaarisuusvetoomus vaatii "ei yhtään enää!". Liiton jäsenet kieltäytyvät kuljettamasta poliiseja tai vangittuja mielenosoittajia.
Argentiinan sosiaaliset liikkeet pyrkivät saamaan aikaan lain, joka mahdollistaisi kansallisen julkisen ruokayhtiön. Aloitetta on tuettu valtaapitävän Frente de Todos -vasemmistohallituksen taholta.
Kansainvälinen Venezuelan solidaarisuuspäivä 19.4. haastoi erilaisia toimijoita ympäri maailman osoittamaan tukensa bolivaariselle vallankumoukselle.
Donald Trumpin tekemä ilmoitus Yhdysvaltojen aikeesta vetää rahoitus pois WHO:lta on kirvoittanut maailmalla vastatoimia.
Kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lähtee hyökkäykseen WHO:ta vastaan, on kyseessä epätoivoinen yritys kääntää katseet pois omasta epäonnistumisesta.
Euroopan vasemmisto kiinnittää huomion julkisen terveydenhuollon kehittämiseen ja merkitykseen YK:n maailman terveyspäivänä 7. huhtikuuta.
Kuuba on ojentanut auttavan kätensä maailmalle usein, mutta ei koskaan näin monta kertaa näin lyhyessä ajassa.
Pienten kalojen joukkovoima nousi äärioikeistoa ja fasismia vastustavan kansanliikkeen symboliksi Italiassa viime syksynä, eikä mielenosoitukset ole laantuneet.
Kommunistisen puolueen puheenjohtaja Petro Simonenko sanoo, ettei poliittinen perussuunta Ukrainassa ole kääntynyt, vaikka maassa on vuonna 2019 käyty kahdet vaalit.