Artikkeli
03.03.2010
Auto- ja kuljetusalan lakko jatkui vielä keskiviikkona päivällä. Veli-Matti Kammosen mukaan jumiutuneen neuvottelutilanteen syypäät löytyvät EK:n suunnasta.
Artikkeli
02.03.2010
AKT:n lakossa kamppaillaan myös muiden alojen kannalta tärkeistä asioista, kuten työnantajien pyrkimyksestä murtaa työehtosopimusten sitovuutta ja lisätä osa-aikatöiden osuutta.
Artikkeli
02.03.2010
Maan ystävien julkaiseman tuoreen raportin mukaan Suomi voi toteuttaa kotimaassa tarvittavat 40 prosentin päästövähennykset vuoteen 2020 mennessä. Energiateknologia ja energiansäästö luovat uusia työpaikkoja.
Artikkeli
01.03.2010
Hyvinvointivaltio ja sitä purkava uusi julkinen johtaminen (New Public Management) ovat keskenään ristiriidassa. — Nyt käydään luokkasotaa kahden periaatteen välillä, arvioi tutkija ja vasemmistoliiton varakaupunginvaltuutettu Leena Eräsaari.
Artikkeli
26.02.2010
Tamperelaisen Tiedonantajan lukijan Mikko Koikkalaisen mielestä työväenlehtipäivää pitäisi viettää näyttävämmin ja työväenlehdet voisi yrittää saada esille koulujen mediakasvatuksessa
Artikkeli
26.02.2010
Hallituksen työryhmä valmistelee ehdotusta muun muassa lapsi- ja nuorisojärjestöjen sekä yleisen sivistystyön avustusten yhdistämistä puoluetukeen ja jakamista eduskunnan voimasuhteiden mukaan. Hallituspuolueiden puoluesihteerien junttaama politiikka uhkaa kansalaisyhteiskuntaa.
Artikkeli
25.02.2010
Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitea ehdottaa radikaalin vasemmistolaisen ja punavihreän vaaliliiton kokoamista seuraaviin eduskuntavaaleihin. Näin voitaisiin rakentaa vahvempaa vaihtoehtoa oikeistolaiselle politiikalle ja suuren rahan vallalle.
Artikkeli
24.02.2010
Rauhanpuolustajien puheenjohtajan Markku Kangaspuron mukaan Naton luonne on olla uusliberalistisen talouspolitiikan väkivaltainen järjestysmies.
Artikkeli
23.02.2010
Kuorma-autonkuljettaja Vappu Kopran mukaan kuljetusala on palkkakehityksessä selvästi jälkeenjäänyt, ainakin työn raskaus ja vaativuus huomioon ottaen. Kopra korostaa, että AKT pyrkii sopimukseen, mutta lakkovalmiuskin löytyy.
Artikkeli
18.02.2010
Työnantajien harjoittama ulkomaisen työvoiman riisto maksaa Suomen yhteiskunnalle arviolta jopa 800 miljoonaa euroa maksamattomia veroja vuosittain. Helsingissä osoitettiin mieltä ulkomaisen työvoiman oikeuksien puolesta.
Artikkeli
12.02.2010
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö ilmoitti viime tiistaina aloittavansa uraanin talteenoton nikkelikaivoksellaan Sotkamossa. Paikallisten mukaan kaivostoimintaan liittyy lukuisia riskejä ja ympäristöuhkia.
Artikkeli
10.02.2010
Porin sataman pääluottamusmies Juhani Koskinen tietää, että AKT:n vaatimassa muutosturvassa on kysymys koko ay-kentän mittaisesta ja historiallisesti merkittävästä parannuksesta irtisanomissuojaan.
Artikkeli
08.02.2010
Rakennusliiton vasemmistoryhmä ja sosiaalidemokraattinen ryhmä ovat sopineet käyvänsä Rakennusliiton liittokokouksen edustajavaalit vuonna 2011 ilman poliittisia tunnuksia ja yhteisellä ehdokaslistalla kaikissa vaalipiireissä. Vaakalaudalla on myös Siikaranta-opiston kohtalo.
Artikkeli
08.02.2010
Maaliskuun alussa järjestetään Naton huippukokous Suomessa. - Eliitin Nato-innosta huolimatta kansalaisten valtaenemmistö on jäsenyyttä vastaan, huomauttaa iisalmelainen hitsaaja Aaro Heikkinen.
Artikkeli
05.02.2010
AKT:n kamppailu irtisanomissuojan parantamiseksi tarvitsee koko ay-liikkeen tuen, toteaa Uusi suunta Rakennusliitolle-ryhmä.
Artikkeli
03.02.2010
SKP:n ja edistyksellisen osuustoiminnan vaaliliitto haluaa palauttaa Osuuskunta Tradekan juurilleen ja esittää, että sitä ryhdytään kehittämään 2000-luvun edistyksellisenä osuustoimintana.
Artikkeli
01.02.2010
Tampereella sunnuntaina kokoontunut Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitea tuomitsee kannanotossaan Elinkeinoelämän
keskusliiton ja porvarihallituksen ajaman palkankorotusten nollalinjan, eläkkeiden heikentämisen, työttömyysturvan leikkaamisen ja perusturvan jäädyttämisen.
Artikkeli
31.01.2010
Helsingissä SKP:n Maunulan-Pakilan ja Pitäjänmäen osastot laskivat kukkia Haagan punaisten haudalle tammisunnuntaina. Vuoden 1918 väkivaltaisuuksista huolimatta toiminta eriarvoisuuden ja syrjinnän poistamiseksi on edelleen ajankohtaista.
Artikkeli
31.01.2010
Suomen kommunistinen puolue järjesti lauantaina Tampereella seminaarin, jossa keskusteltiin vaihtoehdoista porvarilliselle politiikalle ja kapitalismille alistumiselle. Kapitalismin kriisi on mahdollisuus vasemmiston yhteistyölle ja kilpailuideologan haastamiselle.
Artikkeli
29.01.2010
Työvoiman ulkoistamisessa ja vuokraamisessa on kyse kapitalistisessa järjestelmässä tapahtuneesta työn organisoinnin muutoksesta, jolla työvoiman hintaa painetaan alas. Palvelualan työpaikkoja ei välttämättä voi siirtää kaukomaille, mutta ne voi aina yrittää ulkoistaa heikomman työehtosopimuksen piiriin, toteaa Niina Koivuniemi Palvelualojen ammattiliitosta.
Artikkeli
28.01.2010
tiedonantaja.fi on Tiedonantaja-lehden verkkojulkaisu. Tarkoitus on tehdä julkaisusta jokaiselle vaihtoehtoisesta vasemmistosta ja uudenlaisesta sosialismista kiinnostuneelle netinkäyttäjälle tärkeä kirjanmerkki.
Artikkeli
25.01.2010
Pikavauhtia noussut kansalaisliike Pelastetaan Tampere asukkaille järjesti ärhäkän mielenosoituksen viime viikolla Tampereen keskusvirastotalon edessä. Tiukka viesti palvelujen lopettamista, heikentämistä ja yksityistämistä vastaan sai liikkeelle monenkirjavaa väkeä puolueista ja niiden ulkopuolelta.
Artikkeli
25.01.2010
Kemin Demokraattiset Naiset juhlivat 65-vuotista taivaltaan sunnuntaina 18. tammikuuta. Tänä päivänä tärkeitä ovat kamppailu kunnallisten palvelujen ja paremman sosiaaliturvan puolesta, sanoi puheenjohtaja Maritta Nousiainen.
Artikkeli
15.01.2010
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) ajama yli 80 lähipalvelun lopettamislista rikkoo EU:n kestävän kaupunkikehityksen periaatteita. Lähipalveluja puolustava Peli seis! –kampanja vei tekemänsä palveluselvityksen kaupunginhallitukselle.
Artikkeli
15.01.2010
Reilut palkankorotukset ovat välttämättömiä ostovoiman lisäämiseksi. Se on ratkaisevasti parempi keino lamasta ulos pääsemiseksi, kuin vanhat virheet toistava uusliberalistinen malli.
Artikkeli
08.01.2010
Suurin tavoittein sosiaaliturvaa uudistamaan asetetulle Sata-komitealle kävi niin kuin vanhassa lasten lorussa hiirelle, joka kissalle takkia ompeli. Ei tullut takkia, ei edes liiviä, vain pienen pieni tuluskukkaro. Useimmille kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville ei komitea tarjoa mitään.
Artikkeli
08.01.2010
Vaikka Suomen talous on 1990-luvun alun laman jälkeen kasvanut useita vuosia, näyttää talouskriisistä huolimatta edelleen rikkaassa Suomessa olevan entistä enemmän köyhiä. Tuloerot ovat Suomessa kasvaneet jo 1960-luvun lopun tasolle.