Uusi pamfletti Asukkaiden vai yhtiöiden valta? esittää vaihtoehtoja palvelujen leikkaamiselle, yhtiöittämiselle ja yksityistämiselle. Pamfletin julkaisutilaisuudessa keskustelivat Olli Salin (vas.), Emilia Palonen sekä Maija Anttila.
Kesätarjous 5 eur! (norm. 10 eur)
Sote- ja maakuntauudistuksen kritiikkiä ja vaihtoehtoja.
Kirjoittajina Yrjö Hakanen, Jari Heinonen, Antti Holopainen, Heikki Kemppainen, Tapani Launis, Petra Packalén, Emilia Palonen, Olli Salin, Olli Savela, Raija Siirilä, Liisa Taskinen, Riitta Tynjä, Anna-Mili Tölkkö ja Arto Viitaniemi.
208 sivua. ISBN 978-952-68705-0-2.
Rakkauden vallankumous ja kuntademokratia ovat muutosta tavoittelen kollektiivin painopistealueet.
Maksuton juhla oikeudenmukaisemman maailman puolesta järjestetään Helsingissä toukokuun viimeisenä viikonloppuna.
Aina kun ulkomaiset kosmopoliitit ystäväni kysyvät, millainen maa Suomi oikein on, valitsen vertauskuvista osuvimman. Pohjois-Korea. Sitähän Suomi muistuttaa.
Keväällä käydään kuntavaalien lisäksi muitakin vaaleja. Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n edustajistovaalit osuvat tälle maaliskuulle.
Kuntapolitiikan konkari Eero Salonen haluaa, että asukkaiden ääni kuuluu jatkossakin valtuustossa. Nokialla valtuutettuja on kolme, ja ne paikat aiotaan vähintäänkin säilyttää.
SKP vastustaa sellaisen puolustuspolitiikan kehittämistä, jonka lähtökohtana on sotilaallinen liittoutuminen.
Vasemmiston on Vaasassa tehtävä yhteistyötä, koska yhdistäviä tekijöitä on enemmän kuin erottavia. SKP:n ehdokkaat ovat Heli Pohjanhovi (vas.), Tapio Hakala ja Reino Kolmonen.
Joskus taas viikko tulvii kommentoitavia asioita. Näin oli tällä viikolla.
Kansalaisaloite eutanasian laillistamisesta jätettiin eduskunnalle 14. helmikuuta. Esko Seppänen (toinen oik.) kertoi aloitteen taustasta Helsingin seudun sairaus- ja tapaturmainvalidien torstaikerhossa.
SKP:n pääsihteeri Petra Packalén korostaa, että tasa-arvo, naisten aseman puolesta kamppailu, on olennainen osa työväenaatetta. Tampereella marssittiin kansainvälisenä naistenpäivänä tunnuksella: Meidän ehdoilla!
Vähittäiskaupan alalla työssäkäyville työntekijöille maksetaan yhteiskunnan verovaroista sosiaalitukia riittämättömän palkan jatkeeksi vuosittain yli 30 miljoonan euron edestä.
Puolueen varapuheenjohtaja Miguel López puhui valtakunnallisessa vaaliavauksessa Jyväskylässä lauantaina.
SKP:n pääsihteeri Petra Packalén kirjoittaa kolumnissaan perhevapaista ja ratkaisuista niiden pelkoon.
– Venäjän hyökkäys on ainoa asia, jonka varalle Suomen nykyinen virallinen yhteiskunta valmistautuu, toteaa pitkän linjan toimittaja Hannu Taanila, joka saapuu alustamaan Joensuun Rauhanryhmän järjestämään keskusteluun maanantaina.
Kommunistit lähtevät vaalikentille talouskurin ja yksityistämisen vastaisten vaatimusten kanssa, toteaa Suomen kommunistisen puolueen pääsihteeri Petra Packalén. SKP:n vaalityö kaipaa tukeasi!
Joukko karkotusuhan alla olevia turvapaikanhakijoita pitää Helsingin Rautatientorilla mielenosoitusta vaikean tilanteensa puolesta.
Helsingissä kuntavaaleissa on mukana näyttävä sitoutumattomien ehdokkaiden joukko. Tiina Peitsamo (vas.) ja Iro B. Isberg pääsivät samaan kuvaan Antti Seppäsen kanssa.
Työajan lyhentäminen tarjoaa mahdollisuuksia vähentää työuupumusta ja parantaa työssä jaksamista.
Mikäli Soini kesän puoluekokouksessa jättää perussuomalaisten puheenjohtajuuden, on tie presidenttikamppailulle auki.
Viime vuosina liikuntakulttuuriin on lanseerattu uusi käsite “höntsäurheilu” kuvaamaan liikuntaa, joka ei ota tosissaan urheilua
Jyväskylässä järjestettiin helmikuun alussa Viherpäivät. Asiantuntijoiden mukaan kaupunkien tiivistäminen uhkaa viheralueita.
Turussa järjestetään tänään Syrjäytyneiden hyväksi -ilta. Lavalla nähdään muun muassa Sammal-yhtye.
Suomalaista koulua ihaillaan kautta koko Euroopan. Nyt maanosassa puhaltava uusliberalistinen puhuri riepottelee Suomeakin ja seuraukset ovat olleet hyvin kielteisiä, sanoo Euroopan vasemmiston koulutuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Sonia Crivelli.
Ylen MOT-ohjelma pyrki lisäämään tietoa tekonurmikenttiin käytettävän kumirouheen aiheuttamista ongelmista.
Huoli väkivallasta on langennut päällemme. Helsingissä asuva Anneli Korhonen on joutunut tämän asian kanssa kasvokkain.
Liiton mielestä eduskunnan ei pitäisi missään nimessä hyväksyä hallituksen esitystä.
Kiovan Maidanin tapahtumista tulee helmikuussa kuluneeksi kolme vuotta. Ukrainalaissyntyinen Olya Morvan on ikuistanut valokuviin kansakunnan tilaa.
Stop Talvivaara - kansalaisliikkeen adressin Terrafamen Talvivaaran kaivoksen sulkemiseksi on allekirjoittanut peräti 65 000 suomalaista.
Suomen itsenäisen historian eräs suurimmista yhteiskunnallisista hankkeista on hallituksen ajama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus. Sote on vahvasti esillä myös paikallispolitiikan seminaarissa Tampereella lauantaina.
Perinnän asiakkaina ovat usein pienituloiset kuntalaiset, joilla lasku saattaa lopulta päättyä jopa perimiskuluineen toimeentulotuen kautta maksettavaksi itse perinnän ulkoistaneelle kunnalle.
Keskustelu eläkepolitiikasta käy nyt kuumana, toteaa SKP:n eläkeryhmän Seppo Ruotsalainen. Eläkeläistenkin kohdalla hyväosaiset ovat rikastuneet samalla kun keskiluokka ja sitä köyhemmät köyhtyy.
Raportti suosittelee, että EU laatii joko yleisen eläinten hyvinvointilainsäädännön tai kaikkia eläinlajeja koskevat säädökset erikseen.
Kokki, varas, vaimo ja rakastaja on esitys, jossa käsitellään huumorin keinoin meidän aikaamme leimaavia kysymyksiä.
Juri Hiltusen mukaan Marxin avulla voi päästä perille kapitalistisen järjestelmän saloista. Hiltunen vetää Marx-lukupiiriä Helsingissä.
Jyväskylän kommunistien mielestä toimeentulotuen perusosan siirto Kelaan on aiheuttanut runsaasti ongelmia. SKP:n vaatimus perusturvan kohottamisesta on entistäkin ajankohtaisempi.
Helsinkiläinen Maria Malmström lähtee kuntavaaleihin vaikuttamaan. Malmström on erityisen huolissaan nuorista, jotka syrjäytetään marginaaliin.
Jos olette joskus miettineet, mikä on valtion tärkein tehtävä, niin minäpä kerron teille: turvata sijoituspääoman tuotto. Ja valtion toiminta on järjestettävä tätä päätehtävää silmälläpitäen. Niin, ja tietysti ei haittaa ole, jos siinä samalla muutamalle kaverilleni järjestyy messevät liiketoimintamahdollisuudet.
Raamatussa Danielin kirjassa kerrotaan hallitsija Belsassarista, joka orjuuttaa juutalaisen kansan. Suomen kansaa orjuuttava SOS-hallitus on punnittu ja havaittu jo aikaa sitten köykäiseksi.
Valtakunnalliseen paikallispolitiikan seminaariin Tampereelle. Eräs keskeisistä teemoista on koulutus.
Legendaarisesta Noppa-lastenohjelmasta tuttu Heikki Takkinen ei ole asettunut aloilleen. Luova hulluttelu ja lasten aseman puolustaminen jatkuvat edelleen.
Tietokirjailija Matti Salminen on listannut suomalaiset vastarannan kiisket uudessa kirjassaan Toisinajattelijoiden Suomi.
– SKP on loistava valinta niille, jotka haluavat jotain muuta kuin jatkuvia leikkauksia ja heikennyksiä, sanoo puolueen Uudenmaan piirin piirisihteeri Tiina Sandberg.
Suomen Lukiolaisten Liitto kannustaa opiskelijakuntia aktivoitumaan kuntavaalien tiimoilla, kertovat Pietu Heiskanen ja Saara Hyrkkö.
Lastentarhanopettaja, kodinhoitaja, linja-auton kuljettaja, kouluavustaja, siistijä, sairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä menivät kahvilaan. Arvaa, mitä heillä oli yhteistä?