Artikkeli
11.03.2014
– Kuntatalouden on palveltava ihmisiä eikä ihmisten kuntataloutta, vaativat vaasalaiset kommunistit.
Artikkeli
11.03.2014
Rautaruukin fuusio itseään suuremman Svenskt Stål AB:n kanssa vaikuttaa ensi silmäykseltä järkevälle yrityskoon kasvattamiselle globaalissa kilpailussa. Järkevää se epäilemättä onkin, mutta kenen kannalta?
Artikkeli
10.03.2014
Naisten ja miesten välillä ei ole sovittamatonta ristiriitaa kuten työn ja pääoman välillä.
Artikkeli
10.03.2014
Vappu tulee joka vuosi tasaisin väliajoin samaan aikaan, 1. toukokuuta. Nyt on siis jo aika ryhtyä keräämään Vappu-Tiedonantajan tervehdyksiä. Tänä keväänä Vappu-Tiedonantaja ilmestyy jo perjantaina 25. huhtikuuta.
Artikkeli
09.03.2014
Helsinkiläinen linja-autonkuljettaja Tuomas Roito huomauttaa, ettei alan epäkohdista voi pelkästään työnantajaa syyttää. Kyse on laajemmasta, koko järjestelmää koskevasta ongelmasta – kapitalismista.
Artikkeli
09.03.2014
Kurdien kohdalla kansallisuus- ja identiteettikysymys on monimutkainen: vaihtoehtoja on ollut useampia ja niissä vielä runsaasti muuttujia.
Blogikirjoitus
08.03.2014
Zetkin kävi kiinnostavia keskusteluja Leninin kanssa 1920-luvun alussa naiskysymyksestä, miehen ja naisen välisestä suhteesta ja seksuaalisuudesta.
Artikkeli
07.03.2014
Helsingissä syödään lauantaina sirkkaa ja Turussa kuullaan sunnuntaina terveisiä Iranista.
Artikkeli
07.03.2014
Suomen uuden EU-selonteon mukaan hallitus aikoo jatkaa kapitalistien tukemista kannattaen toisaalta EU:n liittovaltiokehitystäkin.
Artikkeli
07.03.2014
Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen muistuttaa, että hyvinvointipalvelujen puolustaminen on naisliikkeelle tärkeä kamppailun aihe. - Naiserityisiä kysymyksiä ei pidä unohtaa, mutta sukupuolijärjestelmän muuttamiseen tarvitaan laajaa yhteistyötä, sanoo Pyykkönen.
Artikkeli
06.03.2014
Palkinnon pokkasi Elina Katainen väitöskirjastaan Vapaus, tasa-arvo, toverillinen rakkaus.
Artikkeli
06.03.2014
Tampereen kaupungilla lastenhoitajana työskentelevä tehyläinen Mervi Grönfors arvelee, että julkisuuteen masinoiduista käsitteistä kuten kestävyysvaje, menokehys ja osallistava sosiaaliturva puuttuu enää yksi, nimittäin kutsumustyö. Vitsi lapionvarteen nojaavasta kunnan työntekijästä ei enää Grönforsia naurata.
Blogikirjoitus
03.03.2014
Klassinen esimerkkitapaus imperialististen suurvaltojen väkivaltapolitiikasta, jonka taustalla on taloudellisten vaikutusalueiden uusjako
Artikkeli
03.03.2014
Tanskassa EU-vastaisuus on kansanliike.
Artikkeli
28.02.2014
Jo kolmen vuoden ajan ovat pienen saarivaltio Bahrainin asukkaat järjestäneet väkivallattomia protesteja ja vaatineet maahan demokraattisia uudistuksia. Yhdysvallat tukee monarkian harjoittamaa sortoa.
Artikkeli
28.02.2014
Kotkalainen Timo Jalkanen lähtee SKP:n listalle eurovaaleihin tekemään muutosta. Hänen mukaansa hyvinvointivaltion puolustaminen on mitä parhainta ympäristötoimintaa.
Artikkeli
27.02.2014
Tulikiven pääluottamusmiehen Lassi Kirjavaisen mielestä EU:n vaatima kiristyslinja saa riittää. Eläkeiän korottamiselle hän ei näe mitään tarvetta. Kirjavainen työväenlehtipäivän Tiedonantajan haastattelussa.
Blogikirjoitus
27.02.2014
Ehkäpä luokkatietoisuus ihmisillä alkaa heräillä, jos luokkien väliset ristiriidat tuodaan selkeämmin esiin.
Artikkeli
21.02.2014
Ukrainan kärjistyneestä tilanteesta tuntuu monella taholla olevan varmoja mielipiteitä. Asia on monimutkainen, ja sitä on tarkasteltava useammalla tasolla.
Artikkeli
20.02.2014
Perjantaina 28. helmikuuta ilmestyvä Työväenlehtipäivän Tiedonantaja on monipuolinen juttupaketti. Tilaa lehteä myyntiin tai jakoon edullisesti vain 50 senttiä kappale! Hinta koskee nipputilauksia. Tilaukset on tehtävä maanantai-iltaan 24. helmikuuta mennessä!
Artikkeli
19.02.2014
Huhtikuussa järjestettävä foorumi saa vieraita muun muassa Etelä-Afrikasta.
Artikkeli
14.02.2014
– Yritykset kilpailevat siitä, kuka nostaa eniten pörssikursseja leikkaamalla työpaikkoja, totesi SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakanen kaupunginvaltuuston keskustellessa keskiviikkona ensi vuoden budjettiraamin valmistelusta.
Blogikirjoitus
14.02.2014
Kielteisyyden vastakohta on myönteisyys, eikö niin!
Artikkeli
14.02.2014
SKP ja STP ottivat jo keskiviikkona varaslähdön ystävänpäivän viettoon. Eurovaaleissa yhteistyötä tekevien puolueiden ehdokkaat Tommi Lievemaa ja Heikki Ketoharju keskustelivat politiikan suunnan muuttamisesta.
Artikkeli
13.02.2014
Maanantaina Enrique Orta Gonzáles tutustui Jaana Keräsen lammastilaan Pellon Lankojärvellä.
Artikkeli
13.02.2014
William S. Burroughs oli kapinallinen koko ikänsä.
Artikkeli
11.02.2014
Tuhannet työläiset, työttömät, eläkeläiset ja nuoret osoittivat Portugalissa mieltään toimintapäivänä 1. helmikuuta. Maassa rellestää sama eurokuritroikka – EU, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Euroopan keskuspankki EKP – kuin Kreikassa.
Artikkeli
10.02.2014
Joukko kunnanvaltuutettuja ja muita kuntatoimijoita eri puolilta maata on käynnistänyt adressikeräyksen kuntien lähipalvelujen ja lähidemokratian puolesta. Adressilla vastustetaan hallituksen ajamaa kunta- ja sote-uudistusta, joka karsii lähipalveluja, pakottaa kuntaliitoksiin ja kaventaa demokratiaa.
Artikkeli
07.02.2014
Venäjän syrjintä ei paranna vähemmistöjen asemaa, todettiin Aleksanteri-Instituutin Sotshi ja ihmisoikeudet -keskustelussa Helsingin yliopiston Tiedekulmassa keskiviikkona.
Artikkeli
07.02.2014
The Smiths-ikoni inhoaa lihansyöntiä ja tylsää musiikkiteollisuutta.
Artikkeli
07.02.2014
Pitkän linjan journalisti Gideon Levy on ansainnut tittelinsä "Israelin vihatuin mies" tinkimättömällä työllä palestiinalaisten hyväksi. Levy kertoo Tiedonantajan haastattelussa, että Israelin rauhanliikkeen tilassa ei ole ollut kehumista 2000-luvun alussa koetun palestiinalaisten toisen kansannousun eli intifadan jälkeen.
Artikkeli
06.02.2014
SKP:n Lapin piirijärjestö muistuttaa, että Suomi on allekirjoittanut ennen kaikkea moraalisesti velvoittavan YK:n julistuksen mutta ei ole ratifioinut ILO:n yleissopimusta nro 169.
Artikkeli
06.02.2014
Nokian Kumityöväen ammattiosasto juhli satavuotistaivaltaan komeasti ja suurella joukolla. Ammattiosaston linja on aina ollut selvä eli tiukasti työväen asialla.
Artikkeli
03.02.2014
Syyrian sisällissota on jatkunut jo kaksi ja puoli vuotta. Niin sanotusta ”arabikeväästä” kipinän saanut kansannousu on johtanut pattitilanteeseen, jossa sen enempää Bashar al-Assadin hallinto kuin hajanainen oppositiokaan eivät kykene ratkaisemaan konfliktia edukseen taistelurintamalla, totesi Hyvinkäällä ay-väen rauhanpäivillä alustanut Ari Kerkkänen.
Artikkeli
31.01.2014
Spekulaatiovaroitus! Tiedonantajan liite kertoo tulevaisuuden uutisia jo tänään. Millainen on maailma, kun Helsingin Sanomat on mennyt konkurssiin, Kreikka eroaa eurosta, presidentti Sauli Niinistö vaatii Suomeen 1000 euron perusturvaa ja sotilasliitto Naton hajoaminen on vain ajan kysymys? Tulevaisuuden Tiedonantaja on täynnä myönteisiä uutisia, jotka voisivat olla totta.
Artikkeli
30.01.2014
Toimittaja Matti Kuusela on kirjoittanut Nokian Teatteri ToWille kotiseutunäytelmän vailla vertaa.
Blogikirjoitus
29.01.2014
Miksi opposition ja tärkeän valiokunnan nokkamies vaikenee kiperien asioiden edessä?
Artikkeli
29.01.2014
Leninin kuolemasta tuli kuluneeksi 90 vuotta. Kommunistit ympäri maailmaa ovat muistaneet suuren vallankumouksellisen johtajan perintöä. Venäjällä tuhannet ihmiset eri puolilla maata laskivat kukkasia Leninin muistomerkeille.
Artikkeli
24.01.2014
Keskitysleirejä ja orjuutta ei nähdä, jos ne synnyttävät hyviä tuotteita kohtuuhintaan.
Artikkeli
24.01.2014
Itella ilmoitti vähentävänsä yli 1200 työntekijää. Tiedonantaja kirjoitti jo viime marraskuussa, että määrä voi moninkertaistua lähivuosina.
Artikkeli
23.01.2014
Merkkejä Suomen reaalitalouden hyytymisestä on olemassa.
Artikkeli
23.01.2014
Mikko Mustasaaren yhdessä Aapo Kukon kanssa käsikirjoittama ja Kukon kuvittama omaperäinen sarjakuva siirtää Marxin villiin länteen.