Artikkeli
20.08.2015
Taiteilija Jori Kalliola haluaa herätellä ja saada ihmiset ajattelemaan.
Artikkeli
20.08.2015
Lauantaina 22. elokuuta hallituksen kurjistamispolitiikan vastainen mielenosoitus valtaa Helsingin. Mielenosoituksella vastustetaan leikkauspolitiikkaa sekä vaaditaan riittävää toimeentuloa sekä ihmis- ja perusoikeuksia kaikille.
Blogikirjoitus
17.08.2015
Painostuksen alla tehty sopimus ei ole laillisesti pätevä – että se siitä ”yhteiskuntasopimuksesta” sitten!
Artikkeli
17.08.2015
Euroopan vasemmiston kesäyliopistosta heinäkuussa oli Suomeen tuotavana uutta virtaa ja verkostoja.
Blogikirjoitus
14.08.2015
Nyt olisi otollinen aika kriittiselle vasemmistolaiselle TUL-henkiselle liikuntapolitiikalle.
Blogikirjoitus
11.08.2015
Eikö tällaista fobiaa kärsivän olisi syytä hakeutua psykiatrin vastaanotolle?
Artikkeli
06.08.2015
Yhteiskuntasopimus on valheellisesta nimestään huolimatta täyttä pakkovaltaa, kiristystä, jolla pyritään yhteisen edun nimissä leikkaamaan hyvinvointivaltiota ja laittamaan ay-liike ruotuun. Ei ole ihme, jos fasismi tulee uusnatsien väkivallan myötä kaduille, kun se on hyväksyttävä politiikan tekemisen muoto Euroopan unionin ja Suomenkin kabineteissa.
Blogikirjoitus
06.08.2015
Jo vuosia oli yksinäisyyden taakka painanut Ollia kuin ensimmäisen kauden kansanedustaja epähuomiossa väärää äänestyspainiketta. Niinpä Olli päätti olla ylpeä isänmaastaan ja lähti sitä varten halki leveän Pohjanmaan Hyysäri-Helsinkiin saakka kulkueeseen kävelemään.
Artikkeli
05.08.2015
Joukkovoima-mielenosoituksen teesit ovat: leikkauspolitiikkaa vastaan Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa, riittävä toimeentulo kaikille ja ihmis- ja perusoikeudet kaikille.
Artikkeli
03.08.2015
Työväenmusiikki ja musiikkia työväelle soi Valkeakoskella 44. kerran. Se on komea saavutus festarille kuin festarille, mutta erityisen komeaksi asian tekee, että Valkeakosken festarista ei ole ikinä häivytetty työväenaatetta.
Artikkeli
29.07.2015
Hallitusohjelmaan kaavailtu eläkkeensaajien asumistuen poistaminen vaikuttaa noin 100 000 eläkeläiseen, joista suurin osa on 750 euron takuueläkkeellä eläviä naisia. Monien kohdalla kuukausittainen menetys on jopa 150 euroa, jonka johdosta he joutuvat marssimaan kuntien sosiaalipalvelujen toimeentulotukiluukulle.
Blogikirjoitus
29.07.2015
Me kaikki olemme ihmisiä, sinä ja minä – meillä on oikeus onnelliseen ja turvalliseen elämään.
Artikkeli
02.07.2015
Kansanmusiikkijuhlien ohjelmatarjonnasta löytyy jälleen jokaiselle jotakin.
Artikkeli
02.07.2015
Puhe Peace Alert -seminaarissa Helsingissä kesäkuussa.
Blogikirjoitus
29.06.2015
Tiedostimme sitä tai emme, musiikki on usein hyvinkin suoraan kytköksissä politiikkaan.
Blogikirjoitus
27.06.2015
Nyt hyvät työläiset ja työväenjärjestöt ympäri Eurooppaa – antakaamme kaikki tuki Kreikan kansalle taistelussa oikeuksiensa ja inhimillisen elämän puolesta.
Artikkeli
26.06.2015
”Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan”. Tätä roomalaisen sotilasteoreetikko Flavius Vegetius Renatuksen sanontaa siteerataan usein. Sillä pyritään nytkin perustelemaan Suomen asevarustelua ja Nato-lähentymistä. Harvempi ymmärtää, että sanonta on puhdasta potaskaa.
Blogikirjoitus
25.06.2015
Onnistuuko hallitus risteyttämään lastenhoitajan ja mustekalan?
Artikkeli
25.06.2015
Jukka Heiskasen uutuuskirja on paras perusteos Marxin ajattelusta aikoihin.
Artikkeli
24.06.2015
Vladimir Majakovski oli runouden uudistaja.
Artikkeli
17.06.2015
Brittiläinen journalisti Owen Jones kuvaa Iso-Britanniaa kaksinaismoralistiseksi ”sosialismia rikkaille, kapitalismia köyhille” -järjestelmäksi. Valtio pelasti konkurssikypsät finanssipankit ja sälytti laskut kansalle.
Artikkeli
15.06.2015
Kalottikonferenssin erityisenä huolena oli sotaliitto Nato, joka pyrkii vetämään kaikki Pohjoismaat mukaan liittolaisina sotilaallisiin painostustoimiin ja jopa sotaan Venäjää vastaan ja osallistumaan sodan kustannuksiin.
Artikkeli
12.06.2015
VFKP:n Gennadi Zjuganov hyökkää Venäjän oligarkkeja vastaan. – Venäjän talouden kriisi ei ole seurausta pakotteista eikä öljyn hinnan laskusta. Sen taustalla on pitkän linjan liberaali politiikka, joka hyödyttää keinottelevia ja resursseja ryöstäviä oligarkkeja kansan laajan enemmistön kustannuksella.
Artikkeli
12.06.2015
– Sodissa ei ole voittajia, sanoo teatteriohjaaja ja kirjailija Raija-Sinikka Rantala. Hän osallistuu Helsingissä lauantaina Peace Alert -seminaariin, joka kokoaa yhteen aktivisteja, poliitikkoja ja taiteilijoita ympäri maailman.
Artikkeli
12.06.2015
”Ronskia ruokaa ja rokkia Eteläpuistossa” oli osuvasti toista kertaa järjestetyn South Park -rockfestivaalin mainoslause. Tampereella Sauna Open Air -festivaalin raunioille perustettu tapahtuma oli tänä vuonna anniltaan monipuolinen.
Artikkeli
12.06.2015
Lähellä Jyväskylän keskustaa sijaitsee suuri kermanvärinen rakennus, joka tunnetaan nimellä Sepänkeskus. Yli 20 vuotta se on toiminut nuorison ja kansalaisjärjestöjen kokoontumispaikkana. Lokakuun 17. päivä koko talon valtaa Tiedonantaja-festivaali monipuolisella ohjelmallaan.
Artikkeli
12.06.2015
Kiina suhtautuu avoimesti neuvottelujen alla oleviin TTIP- ja TPP-vapaakauppasopimuksiin.
Artikkeli
11.06.2015
Euroopan unioni ja CELAC (Etelä-Amerikan ja Karibian alueen maiden yhteisö), pitävät parhaillaan huippukokousta Brysselissä. Samaan aikaan kaupungissa kokoontuu suuri määrä erilaisia vasemmistolaisia toimijoita molemmilta mantereilta.
Artikkeli
10.06.2015
Venäjän, Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan kommunististen puolueiden pohjoiset aluejärjestöt tapaavat tänä vuonna Ivalossa.
Blogikirjoitus
08.06.2015
Hyvä että hallituksessa ministerien määrä väheni: säästyypähän enemmän rahaa konsulttien palkkamiseen. Juha Sipilän uudistuslinja jäi kuitenkin valjuksi. Tässä ministerivirat, jotka Walle haluaisi nähdä!
Artikkeli
07.06.2015
Punaisen sateenkaaren ja Euroopan vasemmiston sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen työryhmän jäsen Anni Kivistö osallistui Pariisin vaihtoehtofoorumissa keskusteluun sateenkaaripolitiikan tilanteesta Euroopassa.
Artikkeli
07.06.2015
Postin myymälöiden yt-neuvotteluissa ei päästy viikolla Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn neuvottelijoita tyydyttävään ratkaisuun. Posti tavoittelee edelleen lähes kaikkien myymälöiden lakkauttamista ja 380 henkilön irtisanomista.
Artikkeli
05.06.2015
SSS-hallituksen ohjelman julkistamisen jälkeen on verkossa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa syntynyt useampikin leikkauspolitiikkaa vastustava ryhmittymä, jolla kullakin on oma tulokulmansa. Myös eri kansalaisjärjestöt ja ay-liike ovat reagoineet kärkevästi sekä hallitusohjelmaan että tavoiteltuun yhteiskuntasopimukseen.
Artikkeli
05.06.2015
Juha Sipilän hallitus leikkaa työttömiltä, opiskelijoilta, eläkeläisiltä ja lapsiperheiltä. Se heikentää ihmisten laajasti käyttämiä ja tarvitsemia julkisia peruspalveluja ja uhkaa palkansaajia sekä ay-liikettä yhteiskuntasopimuksella. Sen sijaan rikkaita vain pyydetään kohteliaasti osallistumaan talkoisiin.
Artikkeli
05.06.2015
Kapitalismi tulee paljastamaan todellisen luonteensa. Se on barbaarinen, hyväksikäyttöön perustuva järjestelmä, joka on modernin yhteiskunnan kaikinpuolisen kehityksen este. Sitä vastaan asettuu modernin proletariaatin liike, jota ranskalainen marxilainen filosofi Alain Badiou kutsuu kolmannen aallon kommunismiksi.
Artikkeli
05.06.2015
Ukrainan ja Lähi-idän konflikteilla on enemmän yhteistä kuin mitä pinnalta katsoen voisi aavistella. Näin totesi Helsingin Maanantaiklubilla alustanut kehitysmaatutkimuksen tutkija ja dosentti Pertti Multanen. Vapaa toimittaja Ari Sardar vietti viime vuoden lopulla kolme kuukautta Ukrainassa, sekä Kiovassa että kapinallisten hallitsemassa Donetskissa. Viimeistään noina aikoina Ukrainan konflikti laajeni täysimittaiseksi sisällissodaksi.
Artikkeli
05.06.2015
Samaan aikaan kun Suomen uusi hallitus esitteli leikkauspoliittiset listat hyvinvoinnin ja demokratian romuttamiseksi, nousivat Euroopan vasemmiston radikaalit voimat EU-kurjistamisen vastaisille vaihtoehtojen puhujalavoille Pariisissa 30.–31.5.
Artikkeli
01.06.2015
Voice of Finlandistakin tuttu Merikukka Kiviharju avaa Peace Alert -rauhantilaisuuden.
Blogikirjoitus
01.06.2015
Kärrynpyörän kantapöydässä on viime päivinä pohdittu politiikan uutta sanastoa.
Artikkeli
01.06.2015
Euroopan velkakriisiä ratkotaan keinoilla, jotka on jo aiemmin havaittu toimimattomiksi.
Mitä Euroopan velkakriisi on aiheuttanut demokratialle? Tutkijakaksikko Mikko Remes ja Matti Ylönen yrittävät selvittää muun muassa tätä kysymystä uutuuskirjassaan Velkatohtorit (Into).
Artikkeli
31.05.2015
Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija Kaarle V (1500-1558) kuuluu niihin hallitsijoihin, jotka lukion historian kurssilla eivät jättäneet paljoa muistijälkiä. Syytä olisi ollut.
Artikkeli
30.05.2015
Suomen työllisestä työvoimasta joka viides rakentaa tai osallistuu rakennetun ympäristön kehittämiseen ja ylläpitoon. Rakennettavaa ja korjattavaa siis riittää, mutta silti ala polkee paikallaan ja työttömiä on paljon.
Artikkeli
29.05.2015
Pääministeri Juha Sipilä valehtelee väittäessään, että tulevalla hallituskaudella kaikilta leikataan. SSS-troikka tuo Suomeen talouskuria leikkaamalla työttömiltä, lapsiperheiltä, opiskelijoilta, eläkeläisiltä, kuntien palveluista ja kehitysyhteistyöstä. Sen sijaan monille suurituloisille, rikkaille omistajille ja yrityksille hallitus lupaa verohelpotuksia. Leikkauslistat romuttavat hyvinvointipalveluja, heikentävät talouden nousun mahdollisuuksia, voimistavat palvelujen yksityistämistä ja lisäävät eriarvoisuutta.
Artikkeli
29.05.2015
Tiedonantaja etsii tuoretta yhteiskunnallista valokuvaa. Minkälaisia vastakkainasetteluja tänä päivänä löytyy? Kuka vie ja kuka vikisee?
Ota valokuva ja lähetä se Tiedonantajan valokuvakilpailuun. Se voi olla katsojaansa haastava reportaasi epätoivosta ja hävityksestä, mutta myös kepeä tuokiokuva onnesta ja uudesta alusta. Mikä saa sinut liikkeelle, ja miten se vaikuttaa sinuun?
Artikkeli
29.05.2015
Torstaina 21. toukokuuta Helsingissä järjestettiin Suomen tähän mennessä suurin eläinoikeusaiheinen mielenosoitus. Järjestäjien mukaan osallistujia oli noin tuhat. Mielenosoittajat toimittivat uudelle eduskunnalle yli 200 000 nimen kansainvälisen vetoomuksen, jossa vaaditaan Suomea lopettamaan turkistarhaus. Myös eri maiden Suomen suurlähetystöillä järjestettiin mielenilmauksia samana päivänä.
Artikkeli
29.05.2015
Hallitusohjelma kurittaa opiskelijoita ja heikentää koulutusta raskaalla kädellä.
Artikkeli
28.05.2015
Elinkeinoelämä julistaa vanhaa mantraansa Suomen kilpailukyvyn huonosta jamasta. Kyse on kuitenkin siitä, että yritysmaailma haluaa nyhtää duunarin selkänahasta entistä enemmän voittoja.
Artikkeli
27.05.2015
Haluatko tehdä vasemmistolaista viikkolehteä? Tiedonantaja-lehti hakee toimittajaa vakituiseen työsuhteeseen.
Artikkeli
27.05.2015
Bolognan kommunistit elävät hajaannuksen aikaa. Aikanaan Euroopan kommunismin yksi tärkeimmistä keskuksista odottaa parempaa tulevaisuutta. Neuvostoliiton kaaduttua puolueen perintö hukattiin keskeiseen kahinointiin.
Nykyinen Italian kommunistinen puolue esittää avoimesti vasemmistoliike Rifondazione Comunistalle yhdistymistä. Molemmat ovat saaneet vaikutteita samasta organisaatiosta eli Proletaria Democratiasta.
Artikkeli
26.05.2015
Työmarkkinaosapuolten syksyllä 2014 sopimaan eläkeuudistukseen (joka tulee voimaan vuonna 2017) sisältyy eräänä osana niin sanottu työuraeläke. Tämä eläke antaisi 63 vuotta täyttäneelle työntekijälle mahdollisuuden jäädä eläkkeelle ennen vanhuuseläkeikää (ennen 65 vuoden ikää) jos hän on tehnyt vähintään 38 vuotta ”rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttavaa työtä” (STM Tiedote 5.5.2015).