Artikkeli
23.05.2015
Nyt jo näyttää siltä, että itse kukin puolue on pyörtämässä vaalien alla annettuja lupauksia. Keskustan ja perussuomalaisten lupaamat parin miljardin sopeutustoimet ovat muuttuneet kokoomuksen ja valtiovarainministeriön esittämään rankkaan 10 miljardin euron leikkausohjelmaan, joka ulotetaan aina vuoteen 2030 saakka.
Vielä vuonna 2019 kuntatalous ja valtiontalous ovat hieman alijäämäisiä, mutta viimeistään vuonna 2021 ollaan tasapainossa, totesi Juha Sipilä tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.
Artikkeli
12.05.2015
Voiton päivää vietettiin lauantaina eri puolilla maata. Kemissä laskettiin kukkia Ajoksen ja saksalaisten hallitseman Vallitunsaaren vankileirin hautamuistomerkeille. Helsingissä väkeä kokoontui Maailmanrauhan patsaalle Hakaniemeen.
Artikkeli
28.04.2015
Rauhan hälytys – Peace Alert on Euroopan vasemmiston neljän puolueen ja kahden suomalaisen rauhanjärjestön yhteisaloite. Kesäkuussa järjestettävässä tilaisuudessa on mukana muun muassa Viron yhtyneen vasemmiston nuorisojärjestön Diana Dar.
Artikkeli
24.04.2015
Tämän vuoden tapahtumassa Helsingin Arbiksella (Dagmarinkatu 3) järjestetään yli 120 kansalaisjärjestön voimin 80 osatapahtumaa, jotka koostuvat seminaareista, työpajoista ja elokuvista.
Artikkeli
22.04.2015
Vasemmiston kannatus romahti kevään vaaleissa historiallisen alhaalle.
Artikkeli
17.04.2015
Suomen kommunistisen puolueen ehdokkaille annetut äänet ovat vaatimus politiikan suunnan muuttamiseksi. Ne ovat kannanotto työn, perusturvan ja rauhan puolesta.
Artikkeli
13.04.2015
SKP:n pirkanmaalaiset eduskuntavaaliehdokkaat vetoavat Suomen hallitukseen, presidenttiin, kaikkiin puolueisiin ja ehdokkaisiin: tehdään tulevista vaaleista mahdollisuus äänestää rauhan puolesta.
Artikkeli
13.04.2015
Turussa sijaitsevan Ispoisten kartanon uudet omistajat aikovat järjestää talossa jatkossa päiväkotitoimintaa. SKP:n eduskuntavaaliehdokas Eira Kejonen ei ymmärrä läpimädän talon käyttösuunnitelmia. - Miten Turun kaupungin varhaiskasvatuksesta ja päiväkotitoiminnasta vastaavat viranomaiset, kasvatus- ja opetuslautakunta ja kaupunginhallitus on tämän asian voinut päättää näin huolimattomasti ja asiantuntemattomasti?
Artikkeli
10.04.2015
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on käynnissä, ja SKP:n vaalikampanjassa on eri puolilla maata täysi höyry päällä. Helsingissä ehdolla oleva Irene Auer kohtaa potentiaalisia äänestäjiä mielellään livenä turuilla ja toreilla, kuten kotikulmilla Kontulassa.
Artikkeli
26.03.2015
Tähän mennessä tapahtunut: Suomen poliittinen kartta on siirtynyt oikealle, kun kokoomus ja perussuomalaiset muodostivat vaalivoiton jälkeen sinimustan oikeistohallituksen. Muutama vaalikausi on menty oikeistovetoisen hallituksen tahdissa. Miltä näyttää KoksuPersuLandian kartta vuonna 2020?
Artikkeli
20.03.2015
Työväen vuotuisena juhlapäivänä on aika yllättää porvarit toden teolla! Eräs tapa on kerätä Vappu-Tiedonantajaan entistä näyttävämpi lista tervehdyksiä. Tervehdyksen voit maksaa netissä tai kerätä tervehdyksiä perinteiseen tapaan listalla, jonka voit ladata verkosta.
Artikkeli
12.03.2015
Sote-uudistus, Talvivaara, harmaan talouden torjunta, tuloerojen kaventaminen – Kataisen/Stubbin hallitus epäonnistui neljän vuoden aikana liki kaikessa mitä sen piti tehdä.
Artikkeli
03.03.2015
Kansainvälisen naistenpäivän kiertueella 6.-8. maaliskuuta kommunistien ja feministien punaiset ja violetit liput liehuvat korkealla. Samalla Suomen kommunistinen puolue avaa valtakunnallisen eduskuntavaalikampanjansa. – Meidän lahjomattomat ja rehelliset ehdokkaamme haastavat duunaria koko ajan kyykyttävän porvaripolitiikan, sanoo puolueen puheenjohtaja JP Väisänen.
Artikkeli
25.02.2015
Suomalaisia pelotellaan valtion velkaantumisella. SKP:n pääsihteeri Heikki Ketoharjun mukaan velalla pelottelijat unohtavat julkisen sektorin saatavat. Ketoharju on luonut verkkoon asiaa hahmottavan Saatavakellon.
Artikkeli
24.02.2015
Samaan aikaan kun pörssiyhtiöt jakava omistajilleen jättiosinkoja, ne jakavat tulosta tehneille työntekijöille potkuja. Molemmissa ovat viime aikoina kunnostautuneet erityisesti pankit.
Artikkeli
19.02.2015
Eduskunnan perustuslakivaliokunta kaatoi hallituksen ja kaikkien eduskuntapuolueiden sopiman esityksen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaiksi. Valiokunnan lausunto syntyi lopulta yksimielisesti, vaikka hallituspuolueiden suunnasta oli suuria paineita lakiesityksen hyväksymiseen.
Poikkeuslakina ei näin mittavaa uudistusta voi hyväksyä, totesi perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd) esitellessään eilen perustuslakivaliokunnan tyrmäävän lausunnon.
Artikkeli
06.02.2015
Eduskuntavaalien alla Tiedonantajan voi nyt tilata edullisesti: uusille tilaajille kolmen kuukauden lehdet vain 10 eurolla!
Artikkeli
29.01.2015
Viime sunnuntaina Tampereella kokoontunut SKP:n keskuskomitea hyväksyi muun muassa valtakunnallisen eduskuntavaaliohjelman. Esille nousi myös Kreikan Syrizan menestys. Meillä Suomessakin poliittinen tilanne vaatii radikaalin vasemmiston voimien yhteistyötä ja kaikkien nykymenoon tyytymättömien osallistumista.
Artikkeli
15.01.2015
Seuraavat Ay-väen rauhanpäivät järjestetään tulevana viikonloppuna Raumalla. Seminaaripaikkana on Rauma-sali (Satamakatu 26).
Artikkeli
07.01.2015
SKDL:n 70-vuotisjuhlat järjestetään Turussa, vaikka Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki perui osallistumisensa.
SKP:n J-P Väisänen tuo tilaisuuteen luokkataisteluterveisiä Berliinistä. Mukana on myös moninkertainen räpin Suomen mestari MC Kajo.
Artikkeli
30.12.2014
Vuoden 2013 aikana itsemurhan teki 887 henkilöä, mikä oli 14 enemmän kuin edellisenä vuonna. Muissa Pohjoismaissa itsemurhien ehkäisy on kansanterveystavoite, mutta Suomessa asia on unohtunut.
Artikkeli
27.11.2014
Ammattiliitot selvittävät uuden keskusjärjestön perustamista. Pitkäaikainen ay-aktiivi Arto Viitaniemi toteaa, että kyse on ensisijaisesti vallan keskittämisestä entistä harvempien ay-oligarkien käsiin.
Artikkeli
20.11.2014
– Pelkääkö apulaiskaupunginjohtaja, että valtuusto ryhtyy leikkaamisen sijasta kehittämään palveluja, jota lakikin edellyttää, kysyy SKP:n ja Helsinki-listojen valtuutettu Yrjö Hakanen.
Artikkeli
12.11.2014
Tilastokeskuksen yliaktuaari Olli Savela huomauttaa, että tuloerojen kasvu ei ole hellittänyt. Kasvu on ollut paikoitellen nopeaa. SKP tuo eduskuntavaaleihin vaihtoehdon, joka kääntää politiikan suuntaa vasemmalle.
Artikkeli
24.10.2014
Tänään järjestetään Helsingissä YK:n päivänä yhteinen ympäristö- ja rauhanliikkeiden mielenosoitus.
Artikkeli
23.10.2014
Dosentti Teppo Eskelinen ja lehtori Pia Lundbom vetoavat verkkoblogissaan Helsingin koulunkäyntiavustajien puolesta. Kaksikko on sitä mieltä, että koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen kohdistuvat leikkaukset Helsingissä pitää perua.
Artikkeli
26.09.2014
Stop Talvivaara- liike vaatii myös virkamiesten ja poliittisten päättäjien vastuu selvittämistä. Ensimmäinen askel onnettomuuksiin johtaneiden riskien salaamisessa otettiin yhtiön ensimmäisen hallituksen toimesta jo kaivosta perustettaessa.
Artikkeli
24.09.2014
Vastavirta-festivaalin kansainvälisten vieraiden listaa täydentää Viron yhdistyneen vasemmiston Victor Polyakoff, joka istuu myös Euroopan vasemmiston hallituksessa. Polyakoffin mukaan Viron vasemmiston tilanne on tukala.
Artikkeli
23.09.2014
Tiedonantajan syksyn lukijamatka suuntautuu Pietariin, jossa on mahdollisuus marraskuun alussa osallistua Lokakuun suuren sosialistisen vallankumouksen juhlaan.
Artikkeli
22.09.2014
Helsingin kaupunginhallitus jätti pöydälle Palmia-liikelaitoksen yhtiöittämisen. JHL järjestää tiistaina vuorokauden mittaisen mielenilmauksen, joka muun muassa pysäyttää metro- ja ratikkaliikenteen. - Yhtiöittämisinnolle pitää saada stoppi, toteaa Palmian pääluottamusmies Eija Paananen.
Artikkeli
04.09.2014
Tänään on kansainvälinen Nato-vastainen toimintapäivä. Tiedonantaja kysyi asiantuntijoilta, mitä uhkia ja riskejä Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen liittyisi.
Artikkeli
28.08.2014
Torstaina 4. syyskuuta vietetään Euroopan laajuista toimintapäivää Natoa vastaan rauhan puolesta. Turussa protestoidaan jo lauantaina Nato-laivaston vierailua vastaan. Ei isäntämaasopimuksia! Suomi on Nato-vapaa alue!
Artikkeli
24.05.2014
Perussuomalaisten kansanedustaja Kike Elomaan esiintyminen Nyt Saa Riittää! -mielenosoituksessa ei kerännyt kiitosta.
Artikkeli
23.05.2014
- Euroopan radikaali vasemmisto haastaa leikkauspolitiikan, sanoo SKP:n puheenjohtaja Juha-Pekka Väisänen. Hänen mukaansa Euroopan unionin parlamenttivaaleissa on kysymys eurooppalaisen työtä tekevän kansan, eurooppalaisten työttömien ja palkansaajien työstä, toimeentulosta ja hyvinvoinnista.
Artikkeli
23.05.2014
Maailma Kylässä -festivaali järjestetään tulevana viikonloppuna 24.-25.5. Helsingissä Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla.
Artikkeli
21.05.2014
Mietitkö vielä, ketä äänestää sunnuntain europarlamenttivaaleissa? Tiedonantaja-TV:n kanavalta voit kerrata radikaalivasemmiston ehdokkaitten esittelyt, mielipiteet ja haastattelut.
Artikkeli
15.05.2014
SKP:n eurovaaliehdokas Iida Ylönen (oik.) on huolissaan naisten oikeuksista Euroopassa. Tiina Sandberg haluaa purkaa EU-sopimukset.
Artikkeli
14.05.2014
Euroopan unionin parlamenttivaalien ennakkoäänestys alkoi tänään. Suomen kommunistinen puolue tuo listallaan Euroopan unionin parlamentin vaaleihin EU:n ja kapitalismin vastaisen, työväenluokkaisen vaihtoehdon.
Artikkeli
14.05.2014
Suomen työväenpuolue STP osallistuu kolmen ehdokkaan voimin EU-parlamenttivaaleihin yhteisellä listalla Suomen kommunistisen puolueen kanssa.
Artikkeli
12.05.2014
SKP:n iisalmelainen eurovaaliehdokas Susanna Rissanen toteaa, että suomalaisten veronmaksajien rahat kyllä EU:lle kelpaavat. Niillä kehitetään Euroopan kasvukeskittymiä.
Artikkeli
08.05.2014
Perjantain numeron liitteenä julkaisemme viime viikolla jakamatta jääneen Tiedonantajan sellaisena kuin sen piti tulla tilaajille jo viikko sitten.
Artikkeli
07.05.2014
Suomen kommunistinen puolue tekee Viron yhdistyneen vasemmiston kanssa yhteistyötä, jolla pyritään parantamaan siirtotyöläisten asemaa. Samad oigused – Samat oikeudet -kampanja starttaa kansainvälisellä seminaarilla Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä 17. toukokuuta. SKP ja Viron yhdistynyt vasemmisto vaativat, että Suomessa työskenteleville virolaisille maksetaan samanlaista palkkaa kuin suomalaisille työntekijöille.
Artikkeli
25.04.2014
Vappu-Tiedonantaja on myynnissä. 24-sivuisessa erikoisnumerossa kiinnostavia henkilöitä, ajankohtaisia tapahtumia sekä vaihtoehtoista politiikkaa.
Artikkeli
11.04.2014
Keskuskomitean kokouksessa Lahdessa käytiin myös keskustelua Ukrainan ja Venäjän tilanteesta.
Artikkeli
26.03.2014
SKP:n kaupunginvaltuutettu Jari Heinonen Tampereelta toteaa, että eduskuntapuolueiden konsensuksella hyväksymä uudistus merkitsisi viiden valtavan hallintohimmelin perustamista Suomeen.
Artikkeli
19.03.2014
Henkilökunta ei ole syypää palvelujen alasajoon, toteaa tamperelainen Satu Rosvall.
Artikkeli
11.03.2014
– Kuntatalouden on palveltava ihmisiä eikä ihmisten kuntataloutta, vaativat vaasalaiset kommunistit.
Artikkeli
11.03.2014
Rautaruukin fuusio itseään suuremman Svenskt Stål AB:n kanssa vaikuttaa ensi silmäykseltä järkevälle yrityskoon kasvattamiselle globaalissa kilpailussa. Järkevää se epäilemättä onkin, mutta kenen kannalta?
Artikkeli
10.03.2014
Vappu tulee joka vuosi tasaisin väliajoin samaan aikaan, 1. toukokuuta. Nyt on siis jo aika ryhtyä keräämään Vappu-Tiedonantajan tervehdyksiä. Tänä keväänä Vappu-Tiedonantaja ilmestyy jo perjantaina 25. huhtikuuta.
Artikkeli
07.03.2014
Helsingissä syödään lauantaina sirkkaa ja Turussa kuullaan sunnuntaina terveisiä Iranista.