Suomi ei ole allekirjoittanut ydinasekieltosopimusta, eikä Sipilän hallituksen päätöksellä osallistunut sopimusneuvotteluihin. Mutta nykyisen hallitusohjelman mukaan Suomi pyrkii kaikkien joukkotuhoaseiden kieltämiseen ja hävittämiseen, muistuttaa Mervi Grönfors Tampereen Hiroshimatilaisuudessa.
Veikko Päätalo on taistellut vuodesta 2016 Helsingin kaupunkia vastaan, joka ei ole halunnut myöntää hänelle välttämätöntä henkilökohtaista apua. Käytännössä taistelun byrokratiaa vastaan on hoitanut Veikon sisko Reetta Riipinen, joka on myös koko tämän ajan toiminut hänen omaishoitajanaan. Nyt Päätalon taistelu on päätynyt voittoon, sillä oikeus kokoaikaiseen avustajaan on vihdoin myönnetty.
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry vaatii, että valtion ensi vuoden talousarviossa on otettava näkyvästi huomioon hallitusohjelmaan kirjattu tavoite köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisestä.
Työttömyys vaikuttaa ihmiseen monin tavoin, jonka voi kokea vain itse samassa tilanteessa. Oikeus työhön ei toteudu läheskään kaikilla, kun soveltuvat työpaikat ovat monilla harvassa. Tiedonantaja haastatteli yli vuosi sitten työttömäksi jäänyttä nuorta.
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) tiedotti viime viikolla 1,3 miljardin euron julkisesta tuesta raideliikenteeseen. Tukea on tarkoitus kanavoida tunnin junien ja Espoon kaupunkiradan kaltaisiin isoihin hankkeisiin. Tuet hyödyttävät suurkaupunkien alueita, mutta alueellista tasapainoa tukevat ekologisen liikenteen toimet antavat odottaa itseään.
Ihmiskaupan auttamisjärjestelmän asiakkaaksi hakeutuu yhä enemmän Suomessa uhriksi joutuneita. Eniten on tunnistettu pakkotyöhön liittyvän ihmiskaupan uhreja.
Tampereella järjestetään 5. syyskuuta Suomen luonnon puolesta -mielenosoitus. Järjestäjien mielestä Suomen valtion toimet luontomme turvaamiseksi ovat tähän mennessä olleet riittämättömiä.
Ympäristöjärjestö WWF:n mielestä maa- ja metsätalousministeriön esittämä itämerennorpan metsästyskiintiö on aivan liian suuri Perämeren norppakannan kokoon ja ilmastonmuutoksen sille tuomaan nopeasti kasvavaan uhkaan nähden.
Hangossa suunnitellaan suurehkoa SOTE-palveluiden uudistamista. Erityinen piirre on se, että kyseessä on kaikkein haavoittuvimmat palvelut, joiden tulisi olla todella hyvin järjestetty.
Espoolainen kommunisti Marko Korvela on vihainen tiedoista, joiden mukaan kaupunki on teettänyt siivoustöitä työntekijöitä riistävällä firmalla. – Eikö kaupungilla ole mitään vastuuta? Ja miten varmistetaan, ettei jatkossa tapahdu samoin? ihmettelee Korvela.
Valtio on tukenut Metsien Suomi -kampanjaa yhteensä noin 380 000 eurolla, vaikka se harhaanjohtaa väitteillään maamme suojelumetsien määrästä.
Suomalainen transihmisten hoitojärjestelmä on kankea ja hidastaa tarpeettomasti pääsyä hoitojen piiriin. Uusien suosituksen herättämä tyrmistys sai arviolta 400 – 500 ihmistä liikkeelle ja mieltä osoittamaan.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 2017 aloitteen laajasta idästä länteen ja etelästä pohjoiseen ulottuvasta kansallisesta kaupunkipuistosta. Aluksi valmistelu eteni, mutta sitten alkoi virkamiesjohdon ja kokoomuksen vastustus.
HX-hanketta puolustusministeriössä vetävän Lauri Purasen mukaan päätöksen tekeminen hävittäjien hankinnasta hallitusohjelman mukaisesti ensi vuonna ”tarkoittaa, että tämän rahan pitää olla vuoden 2021 budjetissa”. Kritiikki älyttömän kallista hankintaa vastaan on saanut kenraalit ja eräät poliitikot kiirehtimään päätöstä.
Tiedonantajalla nyt reilu tutustumistarjous! 3kk lehdet vain 20 euroa.
Pitkäaikainen Suomen Sisun aktiivi ja Sarastus-verkkojulkaisun perustaja Riku Hautala uhkailee tuoreessa some-viestissään väkivallalla ”marksilaisia”.
SuPer, Tehy ja ERTO ovat julistaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellon sosiaalipalvelualalle. Neuvotteluissa tavoitteet mm. palkankorotuksista ja palkkausjärjestelmästä eivät ole edenneet.
Hoivatyö on kärsinyt vuosikausia ylikuormituksesta, koska alalle ei ole palkattu riittävästi tekijöitä. Sama ongelma on myös monella muulla fyysisesti tai henkisesti kuluttavalla alalla.
Koronakriisi loi keväällä hankalan tilanteen myös SKP:n kannattajakorttikeräykselle. Osa aktiiveista on kuitenkin tehnyt kirjekampanjaa, jonka tuloksena allekirjoitettuja kortteja on ropissut suoraan kerääjien postiluukkuihin.
Lapuan kaupunki on myöntänyt Vuoden kulttuuriteko-palkinnon itsenäisyyspäivän kynttiläkulkueelle. Palkinto vastaanotettiin tutuissa Lapuan liikkeen ja IKL:n väreissä.
Ruotsin entisen pääministeri Olof Palmen murhan 34 vuotta jatkuneet tutkimukset lopetetaan. Nykyään Helsingissä asuva Anneli Korhonen on eräs poliisin aikoinaan kuulemista todistajista.
Koska graafisella alalla toimiva Grano on kieltäytynyt soveltamasta media- ja painoalan yleissitovaa työehtosopimusta kaikkiin työntekijöihinsä, järjestetään Granon toimipisteissä lakko 10.–14.6.
Suomen valtionvelan arvioidaan kasvavan tänä vuonna runsaasti koronan takia. Velalla pelottelu on kuitenkin pelkkää bluffia eikä sitä tulisi käyttää perusteluna julkisten menojen leikkaukseen.
Tampereella järjestetään tulevana viikonloppuna kaksi eri mielenosoitusta Black Lives Matter -liikkeen tueksi. Keskustorilla kokoonnutaan 6.6. klo 15:00 ja 7.6. samaan aikaan.
Tehy ja SuPer hyväksyivät 28.5. kunta-alan neuvottelutuloksen. SuPerin ammattiosasto 404:n jäsen Jukka Ahokas ajattelee sopimuksen avaavan jatkoon mahdollisuuksia, mutta toisaalta neuvottelutuloksessa oli myös paljon huonoa.
Sote-ala on Helsingin ainoa henkilöstöryhmä, jolle ei makseta tulospalkkiota vuodelta 2019. Helsingin JHL:n sote-alan luottamusmiehet kysyvät kaupunginhallitukselta "Elättääkö sankaruus, oletteko sitä mieltä?".
Kohdunkaulasyövän ja rintasyövän seulontaohjelmissa on nähtävissä väestöryhmien välistä eriarvoisuutta seulontaan osallistumisessa, ilmenee Suomen Syöpärekisterin Joukkotarkastusrekisterin koostamista seulontaohjelmien vuosikatsauksista.
Jyväskylässä Kirkkopuiston Paraati-aukion alle rakennettavan parkkihallin mahdollistava asemakaavan muutos hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa vuonna 2009. Kansalaisliikkeessä ihmetellään, miksi koronan aiheuttamassa taloustilanteessa on kiire saada parkkihallihanke käyntiin yli 10 vuotta myöhemmin.
Moni kuntasektorin työntekijä on joutumassa jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle 10 vuoden kuluessa. SKP:n ay-ryhmä kysyy hyväksymmekö todella työelämän, joka vammauttaa pysyvästi ja johtaa työkyvyttömyyteen yli 30 prosentin todennäköisyydellä?
Koronapandemia koettelee lapsiperheitä Suomessa kovalla kädellä. Pelastakaa Lapset pelkää lastensuojelun ruuhkautuvan pahasti syksyllä ja vaatii kunnilta varautumista.
Enontekiön kunnassa Akkerman Finland Oy:n kaivoslain mukainen TUKES:n varausilmoitus jäi koronakriisin takia nähtäväksi suljetun kunnantalon ilmoitustaululle. Asia herättää oikeutettua närää varausalueella ja sen lähellä asuvien keskuudessa.
Onko nyt aika hankkia hävittäjiä, kysyttiin rauhanjärjestöjen, Vapaus valita toisin -yhdistyksen ja Ydin-lehden toukokuun puolivälissä järjestämässä nettiseminaarissa. Vastaus oli selvä: HX-hankinta on arvioitava uudelleen ja sille on vaihtoehtoja.
Uusi kansalaisaloite vaatii hävittäjähankintojen pysäyttämistä ja uudelleen arviointia. Terveydenhuollon, yritysten ja työttömyyden aiheuttamat lisätarpeet tulee aloitteen mukaan priorisoida hävittäjähankintojen edelle.
Lapset ovat palanneet kouluihin ja päiväkoteihin tänään kautta maan ja palaaminen on sujunut poikkeusjärjestelyistä huolimatta pääosin hyvin. Tokaluokkalaisen Severin mielestä koulussa oli kiva nähdä kavereita pitkästä aikaa.
Kotipuutarhasta on paljon iloa silmälle ja puutarhanhoito on mukavaa ajanvietettä korona-arjessa. Jokainen voi omalta osaltaan auttaa hyönteisiä omalla pihalla tai puutarhassa.
Helsingin kaupungin omistaman Lapinlahden entisen sairaalan alueen myyntihanke on hylätty kaupunkiympäristölautakunnassa.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnalle ja valtuutetuille on tänään toimitettu yli 5 100 allekirjoittajan adressi, jossa vastustetaan Lapinlahden sairaalan rakennusten myymistä kiinteistösijoitusyhtiölle ja yhtiölle Lapinlahden puistoon kaavoitettavaa rakennusoikeutta.
Moni ihmettelee, miksi Suomi taloudellisen kriisin keskelläkin on päättänyt jatkaa kallista HX-hävittäjähanketta. Sitä voisi odottaa oikeistohallituksilta, mutta monille vasemmistolaisille Marinin hallituksen halukkuus jatkaa hanketta tuli yllätyksenä.
Hill+Knowlton Strategiesin johtaja Michael Jääskeläinen lobbaa HX-hävittäjien lisäksi Helsingin Lapinlahden myymistä sijoittajille.
Terveyspalvelut ovat heikentyneet huomattavasti yksityisen Mehiläinen Länsi-Pohja Oy:n alueella. Lähes miljoonan euron voitot vuonna 2019 takoneen yhtiön tuottamissa terveyspalveluissa on selvityksen mukaan merkittäviä puutteita.
Yliopistojen valintaperusteiden muutos on ollut valtava pettymys hakijoille. Korkeakoulut tiedottivat viime viikolla haun muuttuneista valintaperusteista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta pani kahdeksi viikoksi pöydälle esityksen Lapinlahden entisen sairaalan myymisestä kansainväliselle kiinteistösijoitusyhtiölle.
Lapinlahden entisen sairaalan rakennuksia ei pidä myydä eikä puistosta kaavoittaa tontteja kansainväliselle kiinteistösijoitusyhtiölle. Lue Tiedonantajasta uusin vetoomuksen jo yli 100 allekirjoittaneiden lista.
Osa-aikatyöntekijät joita ei lomauteta, ovat joutumassa koronaepidemian vuoksi tukalaan asemaan.
Keskustelu kenkien halpatuotannosta virisi Rana Plaza -vaatetehtaan romahduksen vuosipäivänä. Vaatevallankumous-kampanja kysyy onnettomuuden vuosipäivänä; kuka teki vaatteeni?
Sähköliitto vaatii Verkko Korpela Oy:n pääluottamusmiehen työsuhdetta palautettavaksi.
Tontinvuokrista voi vapautua Helsingin vuokratontilla toimiva yritys, mutta tavallisille taloyhtiöille se ei ole mahdollista.
Marx on täällä tänään -lukupiiri siirtyi huhtikuussa etäopiskeluun, kertoo jo vuosia lukupiiriin osallistunut Outi Mononen Helsingistä. Pääoman opiskelussa hyödynnetään nyt sähköisiä välineitä.
Pitkään jatkuneiden valtionapujen leikkausten vuoksi suurella osalla kuntia on normaalitilanteessa aivan liian vähän rahaa ja henkilökuntaa. Eteen tulleesta poikkeustilanteesta puhumattakaan.
Tavallisille rakennusalalla työskenteleville matala palkankorotustaso on pettymys, mutta työttömyyden lisääntyminen huolettaa vielä enemmän.